Enkeli-ilmestys Alavus-Virrat -tiellä. Näkikö sen useampi ihminen samaan aikaan?
vai oliko esim yhden auton matkustajat tms? mistä siitä voisi lukea?
Kommentit (21)
Kertoi kokemuksestaan niin uskottavasti, joten vaikea uskoa että valehtelisi..
Silmät kirkkaina valehtelevat ei ole ihmiskunnassa ennenkuulumaton ilmiö. Lisäksi ei mielestäni kertonut uskottavasti vaan epäuskottavasti ja hihitellen. Kun itse mietit tilannetta ja omia reaktioitasi ja tunteitasi sekä aikana että jälkeen, juttu on täysin epäuskottava. Samalla menetelmällä voi erottaa feikkejä videoita youtubesta. Ei kukaan seiso tattina ja hiljaa ja tyynesti kuvaten kun lauma ufoja rellestää taivaalla.
eivätkä myöskään aistiharhat.
uskovatkin kaiken maailman hullujen lausunnot jos niissä vain mainitaan sana Jeesus?
koska sit kuitenkin kymmenet autokunnat olisivat nähneet ko. naisen tienposkessa sekavana tms.
joka oli nähnyt ilmestyksen. vaikuttava ihmestys tosiaan.
aina kun on huonot ajat tulossa, niitä näkee.
Esim. kun Ruandassa tapahtui se suuri kansanmurha, ulkomaalaiset toimittajakin näkivät kummituksia teiden varsilla.
aina kun on huonot ajat tulossa, niitä näkee. Esim. kun Ruandassa tapahtui se suuri kansanmurha, ulkomaalaiset toimittajakin näkivät kummituksia teiden varsilla.
Martti Ojares puhuu kolmesta autokunnasta ja Marita M neljästä. Mikähän on totuus. Tuossa linkki josta löytyy juttuja
http://www.gospeloffaith.com/index.php?option=com_content&view=article&…
Jos enkeli on ollut vaikka vain kilometrin päässä (Marita sanoo kiolometrien päässä) ja on ollut kirkasta kuin päivällä niin valoisuus olisi näkynyt kymmenien kilometrien päähän. Kuitenkaan ei ole tullut tietoon yhtään ihmistä joka olisi nähnyt erikoista valonhohdetta. Mietityttää
Martti Ojares puhuu kolmesta autokunnasta ja Marita M neljästä. Mikähän on totuus. Tuossa linkki josta löytyy juttuja
<a href="http://www.gospeloffaith.com/index.php?option=com_content&view=article&…" alt="http://www.gospeloffaith.com/index.php?option=com_content&view=article&…">http://www.gospeloffaith.com/index.php?option=com_content&view=article&…;Jos enkeli on ollut vaikka vain kilometrin päässä (Marita sanoo kiolometrien päässä) ja on ollut kirkasta kuin päivällä niin valoisuus olisi näkynyt kymmenien kilometrien päähän. Kuitenkaan ei ole tullut tietoon yhtään ihmistä joka olisi nähnyt erikoista valonhohdetta. Mietityttää
Tuo SeppoJii oli tyyliltään kuin mikäkin av-palstan provoilija.. Ei kai ihmiset sitten hulluiksi leimaisi, jos puhelimesta kerta todiste löytyisi. Ja tuo tyypillinen " Ennen en uskonut, mutta nyt hypetän kympillä"-läppä on samanlaista kaikissa Ostos-tv:n mainoksissa, ei oikein vaikuttanut kovin uskottavalta kirjoitukselta..
Mietin vain että mikäli enkeli on näyttäytynyt n. puoli tuntia niin luulisi ettei yksikään ajaisi ohi vaan pysähtyisi ihmettelemään. Eli pysähtyneitä olisi enemmänkin. Alavus-Virrat välillä on kuitenkin kohtuullisen paljon liikennettä.
Mietin vain että mikäli enkeli on näyttäytynyt n. puoli tuntia niin luulisi ettei yksikään ajaisi ohi vaan pysähtyisi ihmettelemään. Eli pysähtyneitä olisi enemmänkin. Alavus-Virrat välillä on kuitenkin kohtuullisen paljon liikennettä.
Yksikään toinen ei ole ilmoittautunut ja lisäksi enkelinäyn näkijä päivitti siihen aikaan FB:statukseensa jonkin Jeesus-kiertokirjeen samaan aikaa kuin hänen piti olla näkyä näkemässä. Nainen valehtelee kirkkain silmin.
julkisuuteen. Ja naisen facebookkia käyttää sekä mies että lapset.
Yksikään toinen ei ole ilmoittautunut ja lisäksi enkelinäyn näkijä päivitti siihen aikaan FB:statukseensa jonkin Jeesus-kiertokirjeen samaan aikaa kuin hänen piti olla näkyä näkemässä. Nainen valehtelee kirkkain silmin.
Toinen todistaja on olemassa mutta ei uskalla tulla
Lisäksi osa pohjalaisista käyttää Alavus-virrat väliä etelänreittinä, joten perjantai-iltana tuolla oli takuulla normaalia enemmän liikennettä ja todistajia pitäisi olla pilvin pimein.
Sitä vain ihmettelen että silminnäkijöitähän pitäisi olla ainakin kymmeniä. Eihän tuollaista näkyä voi olla huomaamatta ja sillä tieosuudella puolentunnin aikana on runsaasti autoilijoita.
marraskuun huniossa kelissä illalla ei paljon liikennettä
Vierailija kirjoitti:
marraskuun huonossa kelissä illalla ei paljon liikennettä
huono keli, myöhä- ei paljo liikennettä
ihmiskunnassa ennenkuulumaton ilmiö. Lisäksi ei mielestäni kertonut uskottavasti vaan epäuskottavasti ja hihitellen. Kun itse mietit tilannetta ja omia reaktioitasi ja tunteitasi sekä aikana että jälkeen, juttu on täysin epäuskottava. Samalla menetelmällä voi erottaa feikkejä videoita youtubesta. Ei kukaan seiso tattina ja hiljaa ja tyynesti kuvaten kun lauma ufoja rellestää taivaalla.