1v10kk pelkää pottaa
ei suostu istumaan olleenkaan ja hänelle tulee paniikki jos yrittää laittaa sinne.
miten hänet saisi edes istumaan potalle? tarroista ei ole kiinnostunut eikå muusta houkuttelusta
ei pelännyt pottaa noin 4kk sitten eli suostui istumaan siihen ,harvoin käytettiin silloin kuitenkin. mistä pelko on voinut tulla?
muistelisin että olisi joskus tehnyt kakan pottaan ja vähän säikähtänyt kun kakka tipahti pottaan,mutta ei varmaan sillon heti tullu kuitenkaan sitä kunnon pelkoa.
Kommentit (17)
Laita koko potta pois, äläkä stressaa lasta sellaisella.
varmaan paikallaan. Kun palailette taas pottahommiin, niin leikkikää ensin vaikka käyttävanne nukkea potalla. Ihastelkaa sitten yhdessä miten hienosti nukke tekee pissat ja kakat pottaan :)
ja palaa asiaan muutaman kuukauden päästä. Meillä lapsella oli myös pottakammo vähän tuota vanhempana. Hankin lapsen nukelle pienen potan, ja nukke sit pottaili. Yhtenä päivänä lapsi haki itse potan kylppärin nurkasta ja halusi kokeilla, ja siitä se sitten lähti varsin mallikkaasti pikkuhiljaa sujumaan.
musta tuntuu että kaikki tuttujen n 1vuotiaat käy niin reippaasti potalla ja meidän on ainoa joka panikoi :/
vaikka pottailu jo sujui-
pidettiin sitten kolmisen viikkoa kokonaan taukoa pottailusta. Sitten tuli lapsivieras joka käytti pottaa ja kas - taas oli kiva käydä potalla.
nyt ikää 1v 6kk ja hienosti yleensä pyytää jo potalle, menee vain pari vaippaa märäksi vuorokaudessa.
suurinpiirtein samassa iässä tuli pottakammo. Väkisin ei istutettu vaan potta sai sitten olla huomiotta jonkin aikaa (ehkä kuukausi). Lopulta otimme potan olohuoneeseen (ei ehkä paras lisä sisustukseen..) ja lapsi alkoi pikkuhiljaa itsekseen tehdä pottaan tuttavuutta, saattoi käydä istuskelemassa hetken potalla (vaatteet päällä) tai laittaa jonkun nuken tai pehmoelukan sinne istumaan. Sitten pikkuhiljaa alettiin tehdä niin, että lapselta otettiin housut pois, kun meni potalle istumaan (vaippa siis edelleen päällä) ja yhtenä päivänä lapsi sitten itse halusi, että otetaan vaippa pois ja istui potalla hetken verran ilman vaippaa. Nyt pottailu on alkanut sujumaan sen verran, että potalla käydään useammin kerran päivässä, mutta saalista ei juurikaan tule. Ennen tätä pottakammoa lapsi kävi siis päivittäin potalla, pissasi ja kakkasi. En jaksa stressata, kaipa tuo joskus kuivaksi oppii, vaikka onkin pian kaksivuotias.
Niin ja ainahan on näitä, joiden lapset käyvät potalla omatoimisesti jo yksivuotiaana, silti kummallisen moni käyttää vaippaa vielä kolmen vanhana ;)
Olen yrittänyt saada miestä valmistautumaan siihen että jossain kohtaa pottakammo saattaa vielä tulla, vaikka nyt tekee nätistä pottaan..
6kk iässä kun lapsi jo istui nätisti itse aloitettiin harjoittelut satunnaisesti, 8,5kk alkaen tehnyt kakat ja pissat pottaan (toki pissaa vaippaankin).
Mies on nyt vakuuttunut siitä että meillä tulee se pottailu aina sujumaan täysin ilman ongelmia =D
Voi sitä päivää kun lapsi ei haluakaan potalla istua... =D
"1 v 10 kk on niin pieni, että ei se edes tajua mitä potalla tehdään"
Monet lapset ovat jo kuivia tuon ikäisinä.
Lapseni on jo täyttänyt 4 ja juurikin käynyt potalla 6 kk ikäisestä lähtien. Milloin tulee pottakammo?
Olen yrittänyt saada miestä valmistautumaan siihen että jossain kohtaa pottakammo saattaa vielä tulla, vaikka nyt tekee nätistä pottaan..
6kk iässä kun lapsi jo istui nätisti itse aloitettiin harjoittelut satunnaisesti, 8,5kk alkaen tehnyt kakat ja pissat pottaan (toki pissaa vaippaankin).
Mies on nyt vakuuttunut siitä että meillä tulee se pottailu aina sujumaan täysin ilman ongelmia =DVoi sitä päivää kun lapsi ei haluakaan potalla istua... =D

joten en nyt osaa sanoa millin tämä tapahtuisi, mutta on hyvä olla varautunut siihen että näin käy.
Onnea teille että tällainen tilanne ei tullut, mutta lastenhoitajana pottakammo on tullut erittäin tutuksi.
Vaikka kyseessä lapsi joka kauan jo potalle mennyt.
ei pottakammoa tullut.. just ehkä siks, että tyyppi oppi potan olevan "kätevä kapine" pienestä pitäen (6kk)
meillä ole ees koko pottaa kun lapsi pelkää sitä joten meillä on biltemasta ostettu pöntönpienennin. Sillä mennään. Kokeiles sitä teillekkin
ei pottakammoa tullut.. just ehkä siks, että tyyppi oppi potan olevan "kätevä kapine" pienestä pitäen (6kk)
Meillä toimi se että luin potalla aluksi aina lapsen kanssa kirjaa. Sitten pikkuhiljaa jätin pois.
vasta reilu 2v, ja parissa viikossa oli päiväkuiva. Aiemminkin kokeiltiin vähän istua potalla, muttei suostunut. Ei tarvi pitää mitään kiirettä asian kanssa.
pottailussa. Ja ehkä kenties kokeilla pönttöä supistajan kanssa sitten?