Lue keskustelun säännöt.
Kestääkö duunarimies puolison pitkää opiskelua?
03.03.2011 |
Jos mies on duunari ja nainen opiskelee pitkää tutkintoa, miten mies tähän ajan myötä suhtautuu? Kypsyykö siihen, että nainen on opinnoissa kiinni ja yhteistä aikaa on vähän, koska käy nainen vielä opiskelujen ohella töissäkin? Kyllästyykö nainen vähitellen siihen, ettei mies ole kiinnostunut itsensä kehittämisestä ja opiskelusta (koulutus jäi peruskouluun)?
Kokemuksia?
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä asiaan on enempi tympääntynyt minä itse. Opiskelen ja mies on työelämässä ollut jo vuositolkulla. En vain yhtään enää jaksaisi opiskella vaan siirtyisin heittämällä työelämään jos joku pesti löytyisi. Tällä hetkellä teen osa-aikatöitä alalla, jota en edes kokopäiväiseksi haluaisi.
että johtuu pikemminkin miehen luonteesta, itsetunnosta, millaisia tavotteita hän on elämälleen asettanut kuin siitä, onko hän duunari vai ei.
Kaverilla on tilanne jossa nainen on opiskellut jo vuositolkulla ja enää ei saa edes opintotukea, tulot 0.
Työtätekevä mies sitten elättää. Jossain vaiheessa voi totisesti alkaa kyrsiä.
kannustettuna hakeutua opintojen pariin. Kait se kestäminen on ihan mieskohtaista, meitä ihmisiä kun on niin moneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä luulen et suurimmat kysymykset on: maailmojen kohtaavuus ja itsetunto.
Maailmojen kohtaavuus: jos kouluttautuminen tekee naisesta yhä sivistyneemmän, mies voi alkaa pitää sitä elitistinä. Erityinen riski tässä, jos on kyseessä sellainen piereskelevä rekkamiesduunari. Duunareitakin on niin monenlaisia...
Sitten tuo itsetunto:
Oman kokemukseni mukaan ainakin perinteisemmille miehille on tosi tärkeää että he ovat jollain tasolla perheen arvostetuin henkilö. Tai ainakin tasa-arvoisesti arvostettu. Mies mieltää että hän on perheen pystyssäpitäjä, ja jos asetelma räikeästi huutaa muuta (naisen palkka moninkertainen, sivistystaso hurjasti korkeampi, kaikin tavoin menestyvämpi muutenkin) niin mies kyllä kärsii siitä. Hän voi kokea miehisyytensä olevan hukassa. Ja sellaisen kanssa on kyllä tosi vaikeaa.
En tiedä kaatuuko suhde, mutta ainakin miehellä on helposti hyvin epäonnistunut olo itsestään.
Ainakin olisi tosi tärkeää että tuo opiskeleva nainen pitäisi huolen siitä että osoittaa arvostavansa miehen yhteiskunnallista asemaa, ammattia yms. Niin ettei miehelle ainakaan muodostu naisen puolelta syytä siihen alemmuudentuntoon.
varmaan aika monesta tekijästä.
Kuinka moni nainen jaksaisi jos mies opiskelisi pitkää tutkintoa ja olisi sen lisäksi vielä töissäkin?
Voi olla, että itse en tuollaista jaksaisi ainakaan nyt kun perheessä on pieniä lapsiakin. Taloudellinen tilanne olisi huonompi jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni on ihan ammattikoulu tauastalla eikä suhteeseen ole vaikuttanut mitenkään minun ylemmät korkeakouluopintoni. Minä rakastana miestäni ihmisenä, en statuksena! Toisaalta itse opiskelin opintoni minimiajassa, mikään opiskelen ikuisesti ja sinä maksat-juttu ei varmasti olisi kantanut. Nyt mies lähti sitten aikuisiällä itse kouluttautumaan ja täytyy sanoa että minua ajoittain kypsyttää juuri tuo ajanpuute (työ+opiskelu) ja samalla taloudellinen tiukkuus. Voi kun olisi mieskin tajunnut mille alalle haluaa ennen lapsien syntymää, mutta onhan hänelläkin oikeus toteutaa haaveitaan.
Itselläni ei onnistunut. Tavattiin kun olin juuri päässyt yliopistoon. Mies oli käynyt amiksen oli hiukan vanhempi ja sai suhteellisen hyvää palkkaa. Opiskeluaika meni suhteellisen hyvin, koska opiskelin nopeasti. Ongelmia tuli vasta pari vuotta valmistumisen jälkeen kun sain kolmannen ylennykseni ja aloitin tekemään toista tutkintoa töiden ohessa.
Silloin alkoivat ivalliset kommentit suuresta palkasta, suurista luuloista ja siitä, etten ole soveltuva äidiksi. Lopulta ero tuli, koska mies ryhtyi sivusuhteeseen
kaverini mies oli duunari. Kaveri opiskeli maisteriksi ja tämä oli vielä OK. Mutta kun kaveri aloitti jatko-opinnot, loppui suhde siihen. Tärkeimpänä eron syynä juurikin se, etteivät maailmat enää kohdanneet.