Hei harrastaako kukaan SPINNINGIÄ???? Voiko sitä alkaa ihan rapakuntoinen tuosta noin vain harrastamaan?
MItä vartalonosia se hyödyttää eniten? Onko kuinka rankkaa? Kertokaa joku jotain kiitos paljon ::)
Kommentit (4)
Olin aivan rapakunnossa ennen ekaa tuntia, en ollut harrastanut juurikaan mitään urheilullista.
Ekat 20 min ja olin ihan kuollut, en tainnut jaksaa sitä ekaakaan tuntia täysillä. Hyppäsin pyörän päältä ja hyvä ettei polvet pettäneet alta. Kävelin seuraavaan tuntiin asti kuin olisi ollut paskat housussa, raput alas oli pahinta.
Seuraavan tunnin (20min) jälkeen tuntui jo siltä että hei, voisin olla vielä seuraavat 20min. Kunto koheni roimasti.
Valitettavasti en osaa sen tarkemmin kertoa, harrastus siltä osin jäi parin kuukauden jälkeen kun tuntui ettei ikinä ole aikaa mutta voisin alkaa taas uudelleen harrastaa kunhan saan itsestä aikaiseksi.
vaikka olisivat kovakuntoisiakin. Lajissa saa itsestään irti todella paljon. Mukava laji, kunto kasvaa nopeasti ja tekniikka kehittyy vielä aika pitkään aloittamisen jälkeen. Rohkeasti siis vaan ykköstason tunnille!
oli aivan kamalaa, olin ihan kuolemankielissä. mutta kamalinta oli kun perse tuli niin kipeäksi etten voinut istua viikkoon... tunnin aikana tuntui että satula porautuu suoraan välilihasta läpi jonnekin alavatsan sisään.
silloin olinkin ihan rapakunnossa ja synnytyksestä oli vajaat 3kk aikaa joten ehkä sekin selittää tuota alapään kipeytymistä kun on paikat vielä löysät. nyt olen paremmassa kunnossa ja ajattelin käydä kokeilemassa miltä tuntuisi nyt.
mies kävi viime kevään spinningissä ja tykkäsi kovasti. hänelläkin kunto parani kerta kerralla ja painoa lähti 10kg 3 kuukauden aikana. nyt on pyöräillyt ihan tavallisesti kesän aikana mutta meinaa jatkaa spinningissä taas talven tullen.
Voi aloittaa tunnilta, jossa opastetaan pyörän säädöt ja ajoasennot ja muutenkin lyhyempi 1-tason tunti. 2-tason tunnille voi mennä sitten kun kunto kohoaa.