Vanhempien jaksaminen kun tytär yli 40v
ja lapset raahataan meille vielä hoitoon.Aletaan olla väsyneitä!
Kommentit (4)
kuin äidistään,aina parkumassa kun pitää lähteä kotiin!
Kolme lasta, kertaakaan en ole vienyt vanhemmilleni hoitoon (vanhin kohta 15). Ei tulis edes mieleen. Ei kai siinä muu auta kuin pistää stoppi.
Kyllä niistä lastenlapsista ihan iloakin voisi olla. Voi leipoa vaikka niiden kanssa tai retkeillä metsässä tai ihan vain antaa niiden vaikkapa tuijottaa jotain dvd:tä. Ei ole teidän vastuulla se kasvattaminen, joten ottakaa ilo irti ja viis mistään kasvatushommista tai edes oikein syömisistä!
Jos sen sijaan lapset ovat joka viikonloppu tai muuten viikottain hoidossa, on jotain pielessä, ja syytä olisi käydä kunnon keskustelu tyttären kanssa. Teidän velvollisuutenne ei ole hoitaa eikä kasvattaa, kiva olisi, jos aikaa viettäisitte muuten, mutta eihän sekään ole pakollista. Ei ole kyse teidän lapsistanne ettekä te ole näitä lapsia pyytäneet maailmaan.
Vielä yksi vinkki niiden lastenlasten kanssa olemiseen: jos ei oikein nappaa, niin viekää Hoplopiin, hampparille tai leikkipuistoon. Näissä ei tarvitse kuin vain hiukan katsoa päälle - pääsee helpommalla- ja jos tytär on tiukkapipo, niin voivat ne hoitokerratkin vähentyä tämän jälkeen...
Mut itseni äiti raahasi mummolaan aina hoitoon, mutta nyt kun voisi itse edes joskus hoitaa mun lapsiani, niin ei käy. Kuopus on nyt 2v3kk, äiti ei ole kertaakaan häntä hoitanut. Olen ymmärtänyt puhetta, hän ei halua.