G: Antaisitko 7-8 v. lapsen katsoa hautajaisissa vainajaa, jos lapsi itse haluaisi?
Kyseessä sukulainen, ei tosin aivan lähipiiristä.
Kommentit (15)
läheisen isomummonsa kuolleena, ja näki useammankin kerran eikä mitään traumoja jäänyt, asiasta puhuttiin useasti ja lämmin muisto jäi lapselle..
Mitä traumoja siitä pitäisi jäädä? Ei ainakaan meillä kuolema ole mikään tabu.
ellei olisi kyse jostain erikoistapauksesta jolloin vainajan näkeminen olisi sokki (paha tapaturma tms.)
Minä annoin 5.5 vuotiaan nähdä erittäin läheisen isomummonsa kuolleena, ja näki useammankin kerran eikä mitään traumoja jäänyt, asiasta puhuttiin useasti ja lämmin muisto jäi lapselle..
täällä. Käytiin 7v. ja 5v. siskojen kans kattomassa mummoa kans kolmisen kertaa. Selvitti ja valmisti asian heille hyvin. Ymmärsivät jutun, eikä ole traumoja =) Tästä on vuosi aikaa ja oppivet ettei kuolema ole maailmanloppu.
Lapset on kuitenkin tosi fiksuja, miksi lietsoa kuolemaa pelottavana asiana?
Siitä voi jäädä elinikäiset traumat, vanhempien tehtävä on suojella lapsia.
Ja kas, ihan normaaliksi, traumattomaksi aikuiseksi kasvoin. Joihinkin uskontoihin ja kulttuureihin katsos kuuluu se, että ne poismenneet rakkaat hyvästellään henkilökohtaisesti. Kuolema on osa elämää, ja kuollut läheinen on edelleen se sama ihminen, vaikka sielu onkin jo lentänyt taivaan kotiin. Traumoja saadaan tehokkaammin aikaan sillä, että asiasta tehdään jotain luonnotonta.
Mummoni muisteli joskus, miten hänen ystävänsä kuoli, kun hän oli lapsi.
Ystävän ruumis laitettiin ruumislautojen päälle aittaan tmv. odottamaan hautajaisia. Oli ihan luonnollista, että aikuiset ja lapset kävivät välillä päivän puuhiensa keskellä katsomassa vainajaa ja hyvästelemässä häntä.
Mummoni muisteli, ettei kokenut tilannetta pelottavana tai omituisena. Se oli ihan luonnollista. Ei jäänyt traumoja tms.
kuolema on syntymän ohella luonnollisin osa elämää. Ja teillä se ilmeisesti kuuluu kulttuuriinkin (arvaan, että olette ortodokseja), joten en näe mitään estettä.
esim. ortodokseilla arkku on kirkossa auki ja hautajaisvieraat kiertävät arkun. Tai siis ei ole kai pakko (itse en ole ortodoksi mutta osa sukua on), mutta suurin osa sen tekee, niin aikuiset kuin lapset. On se viimeinen hyvästely.
Ainakin itse koin lapsena arkun kiertämisen jännittävänä ja samalla näin, että siellä se pappa makaa eikä enää liiku. Eli kuolema konkretisoitui eikä se mitenkään pelottanut.
Eri asia varmaan jos kuollut jossain onnettomuudessa ja jäljet ovat näkyviä, sitten en tiedä, miten tuon kanssa toimitaan, onko arkku auki vai ei.
olen lukenut aiheesta kun tuttavaperheen äiti kuoli ja siinä kehotettiin "näyttämään" kuollut lapselle jos lapsi ei itse ajatusta vastusta ja ottamaan lapsi mahdollisimman paljon mukaan suruun. Näin ainakin lähiomaisen kohdalla..
Kuolema on luonnollinen asia. Toisin kuin tämä nyky-yhteiskunnan hysteerinen hyssyttely ja luonnosta vieraantuminen.
Itse näin kuolleen mummoni 6-vuotiaana ja muistan vain kauniina kokemuksena.
Tuttuni ei annettu nähdä lähisukulaistaan tämän hautajaisissa ja sanoo että on jäänyt pahä mieli siitä, ja koko lapsuuden kestänyt miettiminen, että kuolikohan sukulainen todella.
esim. ortodokseilla arkku on kirkossa auki ja hautajaisvieraat kiertävät arkun. Tai siis ei ole kai pakko (itse en ole ortodoksi mutta osa sukua on), mutta suurin osa sen tekee, niin aikuiset kuin lapset. On se viimeinen hyvästely.
Ainakin itse koin lapsena arkun kiertämisen jännittävänä ja samalla näin, että siellä se pappa makaa eikä enää liiku. Eli kuolema konkretisoitui eikä se mitenkään pelottanut.
Eri asia varmaan jos kuollut jossain onnettomuudessa ja jäljet ovat näkyviä, sitten en tiedä, miten tuon kanssa toimitaan, onko arkku auki vai ei.
Kerran äitini on kieltänyt minua käymästä katsomassa vainajaa, koska hänet oli hoidettu huonosti kuoleman jälkeen. Suu ja silmät retkottivat auki yms. Voisi hoitokodin henkilökunnaltakin odottaa vähän kunnioitusta vainajaa kohtaan...
Ortodoksina minua ahdistaa suunnattomasti luterilaisissa hautajaisissa, kun arkku on kiinni, enkä voi käydä hyvästelemässä. Varsinkin läheisten ihmisten kohdalla tämä jää painamaan minua.
Hyviä perusteluja on jo edellä tullutkin. Kuolema on luonnollista, vainajan näkeminen auttaa surutyössä, ja mielestäni kouluikäinen on jo sen ikäinen, että voi ottaa mukaan katsomaan vainajaa.
kun pikkuveljeni kuoli liikenne-onnettomuudessa. Näin veljen heti onnettomuuden jälkeen pariin kertaan sekä vielä arkussa, ja olen todella tyytyväinen, että sain hänet nähdä, sillä se auttoi käsittämään tapahtuneen. Olisinkohan muuten koskaan kunnolla tajunnut, että veli tosiaankin on kuollut, eikä enää tule takaisin? Myös minua muutaman vuoden nuoremmat pikkusiskot näkivät veljen, eikä heille ole tuntunut siitä mitään traumoja jääneen.
Siitä voi jäädä elinikäiset traumat, vanhempien tehtävä on suojella lapsia.