Ahdistuneisuushäiriöstä.
Te, jotka tästä kärsitte/olette kärsineet; miten puolisonne suhtautui asiaan?
Itselläni on ahdistus alkanut helpottaa, koska olen syönyt lääkkeitä viime keväästä. Unenlaatuni parani sekä murehtiminen väheni huomattavasti.
Yhdestä jutusta vain en tunnu pääsevän sitten millään eroon, ja se on katkeruus miestäni kohtaan. En koe saaneeni häneltä juuri minkäänlaista apua saatika ymmärrystä ahdistukseeni. Se mietityttää aina vain, vaikka ahdistus muutoin onkin vain taustalla.
Silloin, kun ahdistukseni oli pahimmillaan, ja mietin jopa itsemurhaa, ei mieheni mielestäni tukenut minua tarpeeksi. Minusta tuntui siltä, että hänen mielestään ahdinkoni oli omaa syytäni. Vaikka kukapa sitä haluaisi ahdistavia ajatuksia...
Olisi ollut edes joskus kiva kuulla mieheni sanovan, että kyllä ME tästä selvitään... En tiedä miten tgästä pääsisin yli. Minkäänlaista "palautetta" en myöskään ole saanut, vaikka olen tehnyt kovasti hommia itseni parantamiseen käymällä psykologilla ja aloittamalla lääkityksen. Olen parempi äiti ja vaimo nyt, kun en enää kärsi omasta olemassaolostani.
Kommentit (6)
hän tiesi, minkä paketin saa, kun kanssani alkoi seurustella (kerroin hänelle ongelmistani). En ole koskaan ajatellut, että mieheni pitäisi olla minulle joku terapeutti tai edes erityisemmin tukea minua ongelmissani. Se ei ole hänen velvollisuutensa. Tämä ongelma on vain minun pääni sisällä. On tietysti hienoa, jos mies ymmärtää ahdistustani joskus, mutta en voi sitä häneltä odottaa tai vaatia, koska hän ei ole ajatustenlukija ja hänellä on terve psyyke. Hänen on vaikea samaistua siihen, mitä minä koen. Sinun kannattaa tehdä työtä sen eteen, että luovut katkeruudestasi. Katkeruus ketään kohtaa ei kannata ikinä. Katkeruus vahingoittaa vain itseä ja vie energiaa kaikelta positiiviselta. Tämä on varmasti helpommin sanottu kuin tehty, mutta hieno kuulla, että vointisi matkalla parempaan suuntaan.
että miehelläsi ei ole ollut mitään hätää koko aikana eikä oikeasti sinullakaan.
katkeruudella syyllität miestäsi siitä ettei hän ottanut siinusta vastuuta, vaikka jokaisen aikuisen ihmisen pitää kantaa se itse. Olisit halunnut että mies syöksyy pelastamaan sinua vaikka se ei ole mahdollista. Katkeruus on vielä sairautesi ripe ja kun huomaat että ongelma oli pääsi sisällä eikä miehesi tekemisissä tai tekemättä jättämisissä.
Ahdistuneisuushäiriöisillä usein syyn etsiminen liukuu oman itsen ulkopuolelle ja ajtellaan helposti, että ei voisi huonosti jos kaikki muut ja ympäristö olisi sellainen kuin haluaa.
Toinen ei saa ripustautua toisen kannateltavaksi ja terve aikuinen ei ota toista taakakseen. Miehesi on toiminut aivan oikein.
Minä olen koko ajan tiedostanut, että vika on minun pääni sisällä, eikä mieheni voi sitä parantaa. mutta mielestäni tukea voi toiselle silti antaa, ja näyttää että välittää.
Se ei ole mielestäni oikein toimimista, että jättää toisen oman onnensa nojaan vaikeuksiensa kanssa! Jos tilanne olisi toisinpäin, eli että miehelläni olisi ongelmia, auttaisin varmasti. oli ongelmat sitten mitä hyvänsä. Näinhän se kuuluu olla. -ap
älä vaadi liikoja toiselta äläkä myöskään itseltäsi .
hän tiesi, minkä paketin saa, kun kanssani alkoi seurustella (kerroin hänelle ongelmistani). En ole koskaan ajatellut, että mieheni pitäisi olla minulle joku terapeutti tai edes erityisemmin tukea minua ongelmissani. Se ei ole hänen velvollisuutensa. Tämä ongelma on vain minun pääni sisällä. On tietysti hienoa, jos mies ymmärtää ahdistustani joskus, mutta en voi sitä häneltä odottaa tai vaatia, koska hän ei ole ajatustenlukija ja hänellä on terve psyyke. Hänen on vaikea samaistua siihen, mitä minä koen. Sinun kannattaa tehdä työtä sen eteen, että luovut katkeruudestasi. Katkeruus ketään kohtaa ei kannata ikinä. Katkeruus vahingoittaa vain itseä ja vie energiaa kaikelta positiiviselta. Tämä on varmasti helpommin sanottu kuin tehty, mutta hieno kuulla, että vointisi matkalla parempaan suuntaan.