Millaisia ad/hd lapsenne ovat olleet vauvoina?
Aloin miettiä onko ad/hd:sta ollut jo jotain merkkejä vauva aikana, kun juttelin tänään ystäväni kanssa meidän vauvasta ja hän huomautti että vauvani on varmaan perinyt minulta ad/hd:n.
Sanotaan nyt tähän ihan aluksi että en tosiaankaan aijo mitään diagnoosia vauvalleni tekemään tai vaatimaan. Aloin vain miettiä oletteko itse näin jälkeen päin ajatellen huomanneet jotain merkkejä jo vauva-aikana?
Meillä poika ollut alusta asti todella huono nukkumaan. Varsinkin jo ympärillä on yhtään mitään ääniä tai jotain mielenkiintoista katseltavaa ei millään meinaa nukahtaa (ikää nyt kohta 2kk). Rauhoittuminen on siis todella vaikeaa ja usein itkee pitkään väsymystään ennen kuin nukahtaa. Jos lähdemme jonnekkin kotoa ei nuku senkään vertaa kuin kotona, ei edes vaunuissa pihala tai autossa turvakaukalossa. On myös todella herkkä hereillään ollessa kaikille äänille. Ääni herkkyys on tullut vähitellen, mutta nyt selvästi hermostuu kovista äänistä ja "taustamelusta". Ei siis tykkää että tv tai radio auki, tietokoneen hurina häiritsee yms.
En tiedä millainen itse olen pienenä ollut koska en ikinä äidiltäni tullut kyselleeksi, eikä hän paljoa oma aloitteisesti kertonut. Äitini siis kuoli onnettomuudessa kun olin 21v.
Kommentit (3)
Meillä nukkui vauvana hyvin ja oli helppo lapsi.
Oppi 10kk kävelemään ja puhumaan ja sen jälkeen olikin menoa.
2.v asti epäilin adhd kun oli niin menevää sorttia, diagnoosi saatiin 7.v
Oli jotenkin sellainen vieterihiiri...
Hitaasti kehittyi sekä kävelemään että puhumaan.
ja lapsena tosi helppo!nukkui ja söi hyvin. Lähti n 11kk kävelemään ja sen jälkeen ollut liikkuvainen poika!eli kyllä vauvana oli todella helppo ja ihana vauva!ja helppo lapsi nyt 10v ja hyvin aktiivinen!