G: Kuskaatteko koululaisianne harrastuksiin/kavereille?
Jos harrastuksiin tai kavereille on alle 3 kilometriä suuntaansa, niin viettekö autolla, vai kävelevätkö/pyöräilevätkö lapset itse?
Itselläni 10-vuotias, jota en ole juurikaan suostunut kuskaamaan, vaan on saanut kävellen tai pyörällä siirtyä paikasta toiseen. Ei oikeastaan koskaan ole asiasta edes valittanut. Joskus on saattanut pyytää, jos voin viedä tai hakea, mutta silloin on satanut kaatamalla tms. Ollaan joskus oltu pitkiäkin aikoja ilman autoa, joten jos on johonkin halunnut mennä, niin jalat tai pyörä ovat olleet ne ainoat vaihtoehdot, joten ehkä tuo on jo pienestä asti tottunut siihen, ettei sitä autoa aina tarvitse käyttää.
Miehen samanikäistä pitäisi taas kuskata joka paikkaan, puoli kilometriäkin on usein liian pitkä matka kävellä. Minä olen kyllä niin ilkeä, että jos on jonnekin kävellen mennyt, niin saman matkan voi kävellä takaisin :) Ilkeä ihminen siis olen.
Miten siis teillä muilla?
Kommentit (21)
harrastuksiin on kyllä pidempi matka ja isot kamat joten sinne mennään autolla
koulusta harrastuksiin kulkevat kyllä kävellen kun kylillä jo ovat
nyt harrastukseen on 15 kmtarpeen tullen sen kulkee bussilla,mutta aina,kun töistä joudan vien kyllä.
Asutaan keskustassa ja lapset 9v ja 7v, eli en anna kummemmin liikkua yksin, ei kyllä ole tarvettakaan.
Lisäksi harrastuksiin on aika suuret kantamukset, joten lapset eivät niitä edes pystyisi vielä itse kantamaan.
ja kassi on suurempi kuin herra itse, joten joo, kuskaan harjoituksiin. Kavereille en kuskaa, kun toinen asuu 10m mäkeä alas ja otinen saman verran samaa mäkeä ylös)
Asumme Helsingin kantakaupungissa eikä meillä ole autoa. Kumpikaan lapsista ei ole lähikoulussa, vaan kauempana kielikoulussa ja he kulkevat kouluun bussilla. Isompi kulkee myös harrastuksiin ja kavereille aina itsenäisesti. Pienempi kulkeen kavereille ja toiseen harrastukseen itse, mutta toiseen harrastukseen käyn viemässä ja hakemassa, koska se on sellaisessa paikassa, että en halua häntä laittaa vielä kulkemaan sinne yksin, vaikka matka on lyhyempi kuin kouluun. Saa sitten kolmasluokkalaisena alkaa kulkea sinnekin itse.
Meillä lapset on opetettu siihen, että osa vanhempien rakkautta on yhteinen aika ja toisista välittäminen. Kyllä äiti voi varsin hyvin kuljettaa lapsen harrastuksiin tai kavereille, se ei ole keneltäkään pois vaan kertoo selvästi, että äitiä kiinnostavat lapsen tekemiset.
Ja kun lapset ovat tähän tottuneet, ei ole ollut tarvetta mennä koulukuraattorin kanssa keskustelemaan siitä, mitä on kylillä tehty ja paljonko varasteltu. Äidin kyyytiin kun on hankala salaa uusia suksia kantaa.
PS. Tapasi kohdella miehesi lasta osoittaa, että et edes halua hänestä välittää. Lapsi muistaa sen aikuisena!
Helppo elämä on minua varten, miksi ei myös lapsille?

Ja jatkuvasti puhutaan siitä, että lapset laiskistuu, kun eivät ulkoile eivätkä harrasta liikuntaa. Jos en suostu miehen lasta (enkä omaanikaan) kuljettamaan autolla 500 metrin matkaa, olen siis ilkeä äiti ja äitipuoli?
Meillä lapset on opetettu siihen, että osa vanhempien rakkautta on yhteinen aika ja toisista välittäminen. Kyllä äiti voi varsin hyvin kuljettaa lapsen harrastuksiin tai kavereille, se ei ole keneltäkään pois vaan kertoo selvästi, että äitiä kiinnostavat lapsen tekemiset. Ja kun lapset ovat tähän tottuneet, ei ole ollut tarvetta mennä koulukuraattorin kanssa keskustelemaan siitä, mitä on kylillä tehty ja paljonko varasteltu. Äidin kyyytiin kun on hankala salaa uusia suksia kantaa. PS. Tapasi kohdella miehesi lasta osoittaa, että et edes halua hänestä välittää. Lapsi muistaa sen aikuisena!

huomata, että hyvien harrastusten rinnalla löytyy niitä huonompiakin tupakasta huumeisiin.

Taidat kuulua niihin äiteihin, jotka pureskelevat ruuankin lapsilleen valmiiksi, istuvat koulussa luokan perällä katsomassa, että meidän oma pikku kultamussukka osaa olla nätisti, eikä ainakaan leiki tuon naapurin lapsen kanssa, joka saa 10-vuotiaana olla aidatussa kotipihassa ilman vanhempiaan leikkimässä. Oletko koskaan ajatellut, kun päästät lapsesi pois tuosta kuplasta mitä sitten tapahtuu? Tai sullahan on tietysti sitten uusavuton mammanpoika peräkammarissa
Lapset traumatisoituu, jos niitä ei kuskaa harrastuksiin ja alkavat käyttää huumeita! Joo-o, näinhän se menee.
Jäkiskassi on aika isi 11-vuotiaan kuljetettavaksi ilman aikuisten apua.
Jäkiskassi on aika isi 11-vuotiaan kuljetettavaksi ilman aikuisten apua.
Mutta muuten, jos matka on turvallinen eikä mitenkään kohtuuttoman pitkä, eikä ole suuria treenikamppeita kannettavana, niin jotenkin näkisin tuon pienen happihyppelyn kuitenkin positiivisena asiana. Mutta noiden aiempien kommenttien perusteella mun täytyy nyt varmaan miettiä näitä omia arvomaailmojani uudestaan, etten vaan aiheuta traumoja tai ohjaa lastani pahoille tavoille kannustamalla liikkumaan kävellen paikasta toiseen :)
ap
Parin kilsan päähän kuskattiin jos oltiin menossa samalla kauppaan tai asioille tai jos oli paljon kantamuksia. Muuten sai kävellä tai mennä pyörällä. Heitettiin kyllä myös jos sattui huono keli ja satoi kaatamalla tai jos oltiin lähdössä illalla vaikka kyläilemään niin käytiin hakemassa ja saatettiin heittääkin jos lähtö oli jäänyt viime tippaan, eikä kävellen olisi enää ehtinyt.

Itse tarjouduin joskus viemään kouluun kun tuli kaatamalla vettä (matkaa noin puoli kilometriä), mutta halusi kävellä, kun on tosi noloa, jos äiti vie kouluun :)
mutta en noin muuten. Toinen milloin voin napata kyytiin on silloin jos olen itse siinä lähettyvillä vaikka kaupassa käymässä tai jotain.
Yleensä meillä myös kuljetaan pyörällä tai kävellen. Kouluunkin on parin kilsan matka ja itse ne sen kulkee. Mutta en mä siis ihan ehdoton ole, voin kyllä aina välillä antaa kyydin.
Harrastuksiin vien nuorempaa, matkaa on 8 kilsaa ja poikittaisbussi ei enää kulje siihen aikaan. Vanhempi käy helsingissä harrastamassa ja junalla kulkee tai bussilla. Asutaan tuusulassa.
Autossa on hyvää yhteistä aikaa jutella, pidän sitä (ja kaikkea yhdessäoloa) tärkeänä.
Autossa on hyvää yhteistä aikaa jutella, pidän sitä (ja kaikkea yhdessäoloa) tärkeänä.
harrastuksiini kuuluu lasten kuskailu omiin harrastuksiinsa, kevät ja syksy on sitten roudausvapaata aikaa :)