Kaverini kehuskeli sillä että lapsensa on niin

Tosta tulee vain lapselle se mielikuva, että hänestä ei välitetä. Kyllä mun lapseni itkisi jo kovaa tuossa kohtaa. Kaipaisi äitiä lohduttamaan.

Muistan, kun ala-asteikäisenä olisin halunnut alkaa harrastaa tanssia. Olin pullero, mutta tykkäsin musiikista ja itsekin taisin tajuta, että liikunta tekisi hyvää. (Yh)-äitini käski minun etsiä itse harrastukseni, käski ottamaan puhelinluettelon ja soittelemaan tanssikouluihin. :O Siihen jäi se innostus, kun eihän mulla mikään taito tai ymmärrys riittänyt asian hoitamiseen.



Lukioikäisenä paloin loppuun, kun tuntui että koko maailmaa kaatuu päälle, enkä osaa mitään. Meni aika monta vuotta, että oikeasti aloin uskoa siihen että oikeasti osaan huolehtia itsestäni ja asioistani. Lapsena olin saanut liikaa vastuuta ja tietysti mokailin, kun en osannut, plus kannoin jatkuvasti huonoa omaatuntoa tästä kykenemättömyydestäni.

Menee samaan kategoriaan, kun serkkuni kehuskeli, että kuinka kätevä hänen lapsensa oli vajaa viisi vuotiaana, kun aamulla osasi itse ottaa aamupalaa jääkaapista ja vanhemmat saivat nukkua pitkään. Ei siinä mitään, mutta kun lapsikin heräsi joskus 10-11 aikaan, joten ehkä ne aikuisetkin olisivat jaksaneet siihen aikaan herätä..



Meillä yötä ollessaan lapsi on ihan onnessaan, kun teen ruokaa ja laitan lautaselle ja tuon ruuan pöytään ja ihan maidotkin lasiin. :) Lapsi on nyt 8 v.

menolta. Todella surullista, että joidenkin vanhempien kyky huolehtia lapsistaan on puutteellinen.