Te, jotka olette saaneet kuulla odottavanne sairasta vauvaa... (OV)

jos ei ole vaihtoehtoja, ei ole vaihtoehtoja. Itselläni oli tilanne, jossa tiedettiin lapsen olevan vakavassa vaarassa, mutta ennustettiin kuitenkin selviytymistä, ei selviytynyt. Tuntui huijaukselta.



No, en ole ruletin pelaaja muutenkaan

Rankkaa on. Itse päädyin aborttiin, ja vaikka sekin oli vaikeaa niin uskoisin kuitenkin että helpompaa kuin kantaa vielä monta kuukautta sisällään vauvaa, joka ei selviytyisi.

mutta luulisin, että haluaisin rakkaimpani siihen hetkeen mukaan. Synnytyksen jälkeen lapsen isä ja kenties sisarukset saisivat olla yhdessä vauvan kanssa ja yhdessä hyvästeltäisiin lapsi.



Jos ei hyödytä mihinkään hoitotoimenpiteisiin ryhtyä, niin sitten sylitellään loppuun asti.

...ja joutuneet vaikeiden päätösten eteen;(



Itse en vielä tiedä, onko vauva sairas, mutta riski on suuri. Ja toivon sydämestäni, että kaikki olisi kunnossa pienellä.



Onkohan mitään tukiryhmää näiden asioiden kanssa kamppaileville, jos päättääkin jatkaa raskautta saadessaan tietää odottavan sairasta lasta. (Ainakin keskeytyksen kokeneille on).



Ap

on mielestäni ainakin aikaisemmin ollut ryhmä: Tuntematon enkeli tms. joka oli juuri odotusaikana lapsen menettäneille.



Itse odotin lasta jonka selviämisestä ei ollut varmuutta, mutta meille kävi onnellisesti. Lapsemme on jo seitsemänvuotias.

t:downinsa abortoinut

Ikävää, että tuhosit lapsesi elämän.

Ikävää, että tuhosit lapsesi elämän.

Ikävää se olikin, se on tosi!

Ikävää, että tuhosit lapsesi elämän.

down ei ole elinkelpo yksilö.

Saimme rakenneultrassa tietää että lapsemme on lyhytkasvuinen. Sinällään ennuste oli kuitenkin hyvä, mutta.. Lapsivedet menivät 26 viikolla ja lapsi sektoitiin 29 viikolla. Tässä vaiheessa ennuste oli heikko koska keuhkot olivat kehittymättömät ja pienikasvuisuus vaikutti vielä keuhkojen tilaan kasvaa. Vauva syntyi pisteillä 3,6 ja 7.



Kaikki kävi aina niin nopeasti, että niihin oli vain sopeuduttava, oli otettava vastaan se mitä meille annettiin. Koko lapsemme elinaika oli kuilun reunalla kävelyä. Toivottiin parasta mutta varauduttiin pahimpaan. Meille oltiin sairaalassa todella rehellisiä tilanteesta. Muuten vauva kehittyi normaalisti. Ilman happea hän ei ikinä oppinut olemaan, mutta happiviikset oli paras vaihe. Tästä alkoi taas alamäki ja meidän oli tehtävä suuria päätöksiä hoitolinjojen suhteen.



Lopulta näimme mihin ollaan menossa ja se viimeisen aamun soitto sairaalasta ei ollut yllätys. Jo matkalla sairaalaan puhuimme että annetaanhan tehdä ruumiinavaus, vaikka tiesimmekin lapsen vielä olevan hengissä.



Varsinaisesti kuolemaan ei voi valmistautua, meillä se vaani koko puoli vuotta selän takana ja iski suoraan sydämeen yhtenä päivänä. Me saimme kuusi ihanaa kuukautta viettää lapsemme kanssa, vaikkakin se aika meni sairaalassa. Emme ajatelleet kuolemaa kertaakaan ennen kuin se konkreettisesti tuli eteemme. Hyvästelimme lapsemme ja toivotimme hänelle hyvää matkaa ennen kuin lopulta pyysimme lisähapen annon lopettamaan. Ikävä on kova.



Nyt odotamme tälle lapselle siskoa ja olemme selvittäneet istukkabiopsialla, että tämä on terve. Olisimme lapsen pitäneet vaikka olisi ollut sairaskin, selvyyden tahdoimme vain siksi että olisimme osanneet valmistautua tulevaan edes jotenkin.

Saimme rakenneultrassa tietää että lapsemme on lyhytkasvuinen. Sinällään ennuste oli kuitenkin hyvä, mutta.. Lapsivedet menivät 26 viikolla ja lapsi sektoitiin 29 viikolla. Tässä vaiheessa ennuste oli heikko koska keuhkot olivat kehittymättömät ja pienikasvuisuus vaikutti vielä keuhkojen tilaan kasvaa. Vauva syntyi pisteillä 3,6 ja 7.

Kaikki kävi aina niin nopeasti, että niihin oli vain sopeuduttava, oli otettava vastaan se mitä meille annettiin. Koko lapsemme elinaika oli kuilun reunalla kävelyä. Toivottiin parasta mutta varauduttiin pahimpaan. Meille oltiin sairaalassa todella rehellisiä tilanteesta. Muuten vauva kehittyi normaalisti. Ilman happea hän ei ikinä oppinut olemaan, mutta happiviikset oli paras vaihe. Tästä alkoi taas alamäki ja meidän oli tehtävä suuria päätöksiä hoitolinjojen suhteen.

Lopulta näimme mihin ollaan menossa ja se viimeisen aamun soitto sairaalasta ei ollut yllätys. Jo matkalla sairaalaan puhuimme että annetaanhan tehdä ruumiinavaus, vaikka tiesimmekin lapsen vielä olevan hengissä.

Varsinaisesti kuolemaan ei voi valmistautua, meillä se vaani koko puoli vuotta selän takana ja iski suoraan sydämeen yhtenä päivänä. Me saimme kuusi ihanaa kuukautta viettää lapsemme kanssa, vaikkakin se aika meni sairaalassa. Emme ajatelleet kuolemaa kertaakaan ennen kuin se konkreettisesti tuli eteemme. Hyvästelimme lapsemme ja toivotimme hänelle hyvää matkaa ennen kuin lopulta pyysimme lisähapen annon lopettamaan. Ikävä on kova.

Nyt odotamme tälle lapselle siskoa ja olemme selvittäneet istukkabiopsialla, että tämä on terve. Olisimme lapsen pitäneet vaikka olisi ollut sairaskin, selvyyden tahdoimme vain siksi että olisimme osanneet valmistautua tulevaan edes jotenkin.

en osaa kommentoida sen enempää.. että toivon kaikkea hyvää elämääsi

t. 11kk flunssaisen tytön äiti

Saimme rakenneultrassa tietää että lapsemme on lyhytkasvuinen. Sinällään ennuste oli kuitenkin hyvä, mutta.. Lapsivedet menivät 26 viikolla ja lapsi sektoitiin 29 viikolla. Tässä vaiheessa ennuste oli heikko koska keuhkot olivat kehittymättömät ja pienikasvuisuus vaikutti vielä keuhkojen tilaan kasvaa. Vauva syntyi pisteillä 3,6 ja 7.

Kaikki kävi aina niin nopeasti, että niihin oli vain sopeuduttava, oli otettava vastaan se mitä meille annettiin. Koko lapsemme elinaika oli kuilun reunalla kävelyä. Toivottiin parasta mutta varauduttiin pahimpaan. Meille oltiin sairaalassa todella rehellisiä tilanteesta. Muuten vauva kehittyi normaalisti. Ilman happea hän ei ikinä oppinut olemaan, mutta happiviikset oli paras vaihe. Tästä alkoi taas alamäki ja meidän oli tehtävä suuria päätöksiä hoitolinjojen suhteen.

Lopulta näimme mihin ollaan menossa ja se viimeisen aamun soitto sairaalasta ei ollut yllätys. Jo matkalla sairaalaan puhuimme että annetaanhan tehdä ruumiinavaus, vaikka tiesimmekin lapsen vielä olevan hengissä.

Varsinaisesti kuolemaan ei voi valmistautua, meillä se vaani koko puoli vuotta selän takana ja iski suoraan sydämeen yhtenä päivänä. Me saimme kuusi ihanaa kuukautta viettää lapsemme kanssa, vaikkakin se aika meni sairaalassa. Emme ajatelleet kuolemaa kertaakaan ennen kuin se konkreettisesti tuli eteemme. Hyvästelimme lapsemme ja toivotimme hänelle hyvää matkaa ennen kuin lopulta pyysimme lisähapen annon lopettamaan. Ikävä on kova.

Nyt odotamme tälle lapselle siskoa ja olemme selvittäneet istukkabiopsialla, että tämä on terve. Olisimme lapsen pitäneet vaikka olisi ollut sairaskin, selvyyden tahdoimme vain siksi että olisimme osanneet valmistautua tulevaan edes jotenkin.

en osaa kommentoida sen enempää.. että toivon kaikkea hyvää elämääsi

t. 11kk flunssaisen tytön äiti

Minä sain tietää rv 29 että vauvamme ei tule elämään syntymänsä jälkeen, koska häneltä puuttuivat munuaiset kokonaan. Rv 34 menin sairaalaan jossa käynnistettiin synnytys ja synnytin kuolleen pikkuisen pojan, tai vauvani siis kuoli siinä synnytyksen aikana. Minä halusin itse siihen käynnistykseen, musta olis tuntunut liian pahalta odottaa raskaus loppuun kun kuitenkin tiesin ettemme voi saada elävää vauvaa kotiin. Tuotahan ei lasketa keskeytykseksi kun kyllähän terveellä vauvalla olisi hyvät mahdollisuudet selvitä syntymästä rv 34, mutta periaatteessahan itse päätin keskeyttää raskauden. Yksi syy synnytyksen käynnistämiseen mulla oli myös se, että lääkärit eivät voineet luvata ettei vauvani kärsisi kohdussa. Halusin säästää pikkuiseni kaikelta mahdolliselta kivulta.

Itkien täällä luin kirjoituksianne ja kokemuksianne;( Jokainen menetys on liikaa;(



Me emme tiedä vielä(kään) onko vauvamme sairas, koska lapsivesipunktiota/istukkabiopsiaa ei saatu otettua. Ultrista näkee sairauden, en tiedä millä viikoilla näkyy jos näkyy ja toivon sydämestäni että pieni on terve!



Olen todella pahoillani teidän Enkelinkoskettamien puolesta, tiedän sen surun mitä käytte läpi..(ja moni varmaan tunnistaakin minut tästä viestistä jo...)



Pelottaa niin kovasti, jos menetämme tämän pienen. En vain millään enää pystyisi keskeyttämään, vaikka saisimme tietä vauvan olevan parantumattomasti sairas ja hän tulisi kuolemaan todennäköisesti syntymänsä jälkeen siihen sairauteen;( Mutta miten kestäisin sitäkään;( Kumpa ei tarvitsisi joutua sen tilanteen eteen..



Ahdistaa niin kovasti, vain aika näyttää mitä tuleva tuo...



Ap