Lue keskustelun säännöt.
Voi mikä pakkomielle muille on meidän ryhditön ja lempeä vauvavuosi!
25.02.2011 |
Ihmettelen, miksi moni ihan pyytämättä on koko ajan neuvomassa ja kommentoimassa tapaamme elää pikkuvauvan kanssa. Pitäisi jo lopettaa imetys, pitäisi ehdottomasti pitää unikoulu, pitäisi vaan totuttaa vauva kauppareissuihin iltaisin, pitäisi siis vaan pakottaa vauva tavoille.
Perusteluina on, että minä en kuulemma voi jaksaa moista valvomista ja heräilyä, meidän vanhempien pitäisi osata laittaa lapsellemme paremmin rajat jne.
Miksi on niin hirveän väärin antaa vauvan viedä ja määrätä? On kai eri asia laittaa rajat puolivuotiaalle kuin kolme- tai kuusitoistavuotiaalle. Minulla ei ole jaksamisen kanssa ongelmaa, vaikkei valvominen tietysti hauskaa ole. Uskon että sekin loppuu aikanaan. Mikä meidän tavassamme ärsyttää niin paljon, että joidenkin ihmisten on pakko tiukata säännöllisesti, että joko ollaan päästy siitä ja siitä "ongelmasta" ja naureskellaan saamattomuudellemme ja vähän ehkä halutaan painostaakin...?
Kommentit (16)
Esim vauva ei tunnu iltaisin jaksavan kauppassa käyntiä huutamatta, joten koko perheen kauppareissun sijaan toinen vanhemmista käy yksin. Pitäisi kuulemma vain totuttaa vauva käymään kaupassa, eikä antaa sille periksi. Vauva herää yöllä useita kertoja ja syökin vielä. Sekin on huono juttu. Ymmärtäisin, jos valittaisin kovasti väsymystäni tms, mutta minusta asia ei ole ongelma. Olen vain rehellisesti vastannut, kun on kysytty, miten nukutaan. Uskon että jostain hoitoon viemisestä tai jättämisestä tulee kanssa aikanaa kommentit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muiden elämään, niin siksi varmaan kommentoivat. Eli jos elätte lapsen mukaan, ja olette joka tapaamisesta myöhässä "lapsen takia", tai jos kaikkien pitää sopeutua teidät ryhmiin (lue: vauvan rytmiin), tai jos pakotat vieraat muuttumaan sinuksi kyläisessä teillä. Mutta jos olet vaan rauhassa ja muita eivät sinun tapasi "pakota", niin sitten en minäkään ymmärrä miksi kommentoivat.
Ihan normaalia vauvaperheen elämää.
Esim vauva ei tunnu iltaisin jaksavan kauppassa käyntiä huutamatta, joten koko perheen kauppareissun sijaan toinen vanhemmista käy yksin. Pitäisi kuulemma vain totuttaa vauva käymään kaupassa, eikä antaa sille periksi.
että osaat ajatella paitsi omaa "mukavuuttasi" (helpoinhan se noin on toteuttaa niinkuin teet!) myös kanssaihmisiä siellä marketissa!
Ei sen vauvan tarvitse tottua ruokakauppaan iltarutiinina. Päinvastoin.
esimerkiksi minua pyydettiin kerran hoitamaan vauvaa, jota piti vahtia non-stop ja selälleen ei saanut laittaa. Jos kuulemma halusin käydä vessassa tai keittämässä kahvit ja vauva nukkuu, niin piti laittaa vauva rattaisiin etteivät minun lapseni pääse koskemaan vauvaa, ja laittaa hengityshälyytin päälle.
No en halunnut jäädä hoitamaan, jos on tuollaiset säännöt, niin en uskalla moista vauvaa hoitaa, vaikka itsellä tosiaan 3 lasta.
Tuollainen touhu on niin ihmeellistä, että varmasti moni muu kuin minä kommentoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oikeasti joustot tulevat meistä vanhemmista, niin raskasta kun se välillä onkin. Mulla ei kuulemma ole vanhemmalle niin tärkeää päättäväisyyttä, sillä muutan strategioitani tilanteen mukaan. Eli jos joku juttu ei toimi tai ole hyväksi meidän vauvalle, luovun ajatuksesta. Mä olen ehkä liian avoin ja rehellinen ensimmäisen vauvan vanhempi, sillä en salaile sitä, että välillä teen päivisin vain sen minkä vauvan hoidolta pystyn tai olen joutunut toteamaan olleeni väärässä vaikka jonkun vauvaharrastuksen mielekkyydestä. En käytä aikaani vauvan kanssa tappeluun, vaan kokeilen asiaa myöhemmin uudelleen. Viakseni voi kyllä laskea sen, että en syö ja nuku asiallisesti, en harrasta nyt mitään, en näytä kovin hyvältä eli olen unohtanut itseni.
muiden elämään, niin siksi varmaan kommentoivat. Eli jos elätte lapsen mukaan, ja olette joka tapaamisesta myöhässä "lapsen takia", tai jos kaikkien pitää sopeutua teidät ryhmiin (lue: vauvan rytmiin), tai jos pakotat vieraat muuttumaan sinuksi kyläisessä teillä. Mutta jos olet vaan rauhassa ja muita eivät sinun tapasi "pakota", niin sitten en minäkään ymmärrä miksi kommentoivat.
Viakseni voi kyllä laskea sen, että en syö ja nuku asiallisesti, en harrasta nyt mitään, en näytä kovin hyvältä eli olen unohtanut itseni.
Mieleeni vain tuli oma elämäni tuosta viimeisestä lauseestasi. En silloin aikanaan kärsinyt siitä itseni unohtamisesta kovinkaan.
Mutta jälkeenpäin olen tajunnut, millaiset jäljet se on jättänyt. Vaikka olinkin vaan sitä esikoista varten ja hänen tarpeitaan varten, ja asia oli mulle ok, niin kuitenkin jossain alitajunnan tasolla tunsin ahdistusta. Ja myöhemmin ahdistus konkretisoitui ja vasta vuoden parin jälkeen ymmärsin, että olisin tarvinnut apua ja oli kyllä liian rankkaa... En edelleen pysty katsomaan kuvia itsestäni tuolta ajalta.
Nyt on esikoinen 6 ja meillä on uusi vauva. Ihan itseni takia huolehdin itsestäni, laitan hiukset ja meikkaan päivittäin. Jaksan nyt paremmin ja mulla on parempi mieli vaikka tätä toinenkaan lapsi ei ole sieltä helpoimmasta päästä.
Niin siis piti vaan sanoa, että huolehdi itsestäsi kuitenkin, älä unohda itseäsi. Tarvitset sitä itseäsikin vielä joku päivä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oikeasti joustot tulevat meistä vanhemmista, niin raskasta kun se välillä onkin. Mulla ei kuulemma ole vanhemmalle niin tärkeää päättäväisyyttä, sillä muutan strategioitani tilanteen mukaan. Eli jos joku juttu ei toimi tai ole hyväksi meidän vauvalle, luovun ajatuksesta. Mä olen ehkä liian avoin ja rehellinen ensimmäisen vauvan vanhempi, sillä en salaile sitä, että välillä teen päivisin vain sen minkä vauvan hoidolta pystyn tai olen joutunut toteamaan olleeni väärässä vaikka jonkun vauvaharrastuksen mielekkyydestä. En käytä aikaani vauvan kanssa tappeluun, vaan kokeilen asiaa myöhemmin uudelleen. Viakseni voi kyllä laskea sen, että en syö ja nuku asiallisesti, en harrasta nyt mitään, en näytä kovin hyvältä eli olen unohtanut itseni.
muiden elämään, niin siksi varmaan kommentoivat. Eli jos elätte lapsen mukaan, ja olette joka tapaamisesta myöhässä "lapsen takia", tai jos kaikkien pitää sopeutua teidät ryhmiin (lue: vauvan rytmiin), tai jos pakotat vieraat muuttumaan sinuksi kyläisessä teillä. Mutta jos olet vaan rauhassa ja muita eivät sinun tapasi "pakota", niin sitten en minäkään ymmärrä miksi kommentoivat.
Edelleenkin, jos elämäntapanne ei vaikuta muihin ja et pakota muita toimimaan kuten sinä ja et vaadi muilta vauvan mukaan meneviä aikatauluja, niin muilla ei ole asiaa kommentoida. Se miltä näytät on tosiaankin oma asiasi.
Voi myös olla että muut ovat olleet samassa tilanteessa ja OIKEASTI haluavat auttaa. Tilanne kun on se että jos alusta alkaen vauva määrää, niin se sama määrääminen tulee jatkumaan.
Ei se silloin lopu kun vauva täyttää maagiset 1 tai 2 vuotta:)
Tai ehkä tuttavasi haluavat kaverinsa takaisin? Sen joka ennen osasi elää myös ilman vauvaa?
Ehkä en näe metsää puilta, ja muiden puuttuminen ei tunnu huolenpidolta vaan komentelulta. Olen aina ollut vähän "mitätön", siis tyylin ja itseeni satsaamisen puolesta. Toki olen sanonut miettineeni sitäkin, että toivottavasti tajuan sitten aikanani vauvani kasvaneen, etten enää x vuodenkin päästä vetoa vauvan oikeuteen olla vauva ja ailahtelevainen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et tietääkseni sanonut, minkä ikäinen vauva teillä on, tai sitten luin huonosti. Mutta tuosta heräilystä sanot, että se ei ole herkkua mutta uskot sen loppuvan aikanaan. Siinä vaiheessa kun vauva syö jo kiinteää ruokaa niin paljon ettei tarvitse enää yöllisiä aterioita, yösyötöistä kannattaa yrittää päästä eroon. Se ei välttämättä tarkoita huudattamista, lempeitäkin tapoja on. Et kertonut miten usein vauvanne syö öisin, mutta mielestäni vuoden ikää lähestyvä vauva ei ainakaan tarvitse enää kuin maksimissaan yhden yösyötön aamuyöllä n. klo 4-6 aikaan. Ei siis kannata tarjota tissiä joka inahdukseen, yösyömisestä voi tulla huono tapa josta on vaikea päästä eroon ja itsekin sanot kokevasi heärilyt raskaina.
Ehkä en näe metsää puilta, ja muiden puuttuminen ei tunnu huolenpidolta vaan komentelulta. Olen aina ollut vähän "mitätön", siis tyylin ja itseeni satsaamisen puolesta. Toki olen sanonut miettineeni sitäkin, että toivottavasti tajuan sitten aikanani vauvani kasvaneen, etten enää x vuodenkin päästä vetoa vauvan oikeuteen olla vauva ja ailahtelevainen. ap
Kotipsykologisoinniksi taitaa mennä, mutta tuli mieleen, että jos olet kokenut olevasi hieman mitätön ja jäänyt muitten jalkoihin, niin voisiko vauva antaa tavallaan oikeuden määrätä kaapin paikan? Eli käytät hieman vauvan ailahtelevuutta syynä siihen että kerrankin ei tarvitse välittää muiden rajoista ja säännöistä?
Hyvä että olet pohtinut sitä ettet jää sinne vauvalandiaan x-vuodeksi. Lapset kasvaa ja elämä jatkuu ja ystävät ovat todellakin arvokkaita koko elämän ajan, eli älä hylkää ystäviäsi vauva-ajan vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse esikoisen kanssa yritin toteuttaa noita ympäristön paineita ihan alkaen siitä, että äitini huokaili, miten olisi parempi, että imettäisin neljän tunnin välein eikä kolmen (vaikka hän itse oli imettänyt kahden tunnin välein :D), ja minä sitten miettimään, voisiko se olla jotenkin vauvalle parempi ja hyväksi ja stressasin taas muutaman päivän tämän asian kanssa... Hassuinta hommassa oli se, että meillä noita kolmen tunnin välejä oli ainoastaan iltapäivisin ja muuten vauva viihtyi rinnalla koko illan, öisin sitten taas kolmen tunnin välein. Ei siis ollut mitään mahdollisuuttakaan yrittää venyttää välejä, mutta paniikissa mietin, voinko tehdä jotain väärin.
Hiljalleen esikoisen vauvavuoden kuluessa eteenpäin aloin löytää niitä omia juttuja. Vauva siirrettiin omaan huoneeseen 6 kk: n ikäisenä vastoin kaikkia neuvoja, kun molemmat (minä ja vauva) nukuimme huonosti vierekkäin. Sen jälkeen söi öisin enää kerran. Siitäkin kerrasta kuulemma olisi pitänyt päästä eroon jopa nlankin ohjeiden mukaan. Enpä suostunut ja niin vain se kertakin jäi pois 11 kk:n iässä vauvan omaan tahtiin. Aloin huomata, että ihan sitä omaa vauvaa kuuntelemalla löytyy ne parhaat jutut.
Tokan kanssa otin sitten rennommin. En tosiaan edes pukeutunut joka päivä, en meikannut tai laittanut itseäni kuntoon niin kuin esikoisen kanssa. Kotipäivinä vain oleiltiin, kyläilypäivinä sitten yritettiin elää ihmisemmmin. Toki vauvan kasvaessa on rytmi muuttunut, mutta tärkeintä onkin kuunnella juuri sitä omaa vauvaa. Tämä kuopus onkin viihtynyt 7 kk:n iästä alkaen enemmän meidän sängyssämme, kun sitä ennen nukkui yöt läpeensä heräämättä omassaan. Näin nyt sitten meillä. Heräilee toki useita kertoja mutta ei syö.
Vauvoilla on ihan erilaisia vaiheita, ja minusta on hienoa, jos ne vaiheet pystyy löytämään ja vauvaa auttamaan siinä. Itsestään voi huolehtia silloin, kun on tulossa vieraita tai on lähdössä kylään, ja kun vauva kasvaa, on pakko lähteä ihmisten ilmoillekin.
Meillä muuten ihan pienen vauvan kanssa tehtiin ostokset nimenomaan iltaisin klo 20 jälkeen, kun oli silloin parhaimmillaan, kaupoissa oli vähemmän ihmisiä eikä todellakaan nukahtanut vielä moneen tuntiin...
Kyllä olen kokenut vauvan olevan hyvä syy, miksi voin kieltäytyä tietystä kohteliaisuusjutuista, joihin en lapsettomana ollut oikeutettu :) Aikaisemmin minut on ollut helppo taivutella milloin mihinkin, enkä ole aina osannut laittaa rajoja sille, mitä muut minulta voivat pyytää.
Vauva on 7 kk eikä syö vielä kiinteitä kuin maistellakseen eli muutamia lusikallisia 4-5 krt päivässä. Yöllä on syömisen lisäksi muutakin levottomuutta, ehkä liikkumisesta johtuvaa.
Korostan vielä, etten ole mitenkään unohtanut ystäviäni vauvan takia. Kyläillään puolin ja toisin, ollaan käyty viikonloppukylässä useiden satojen kilometrien päässä ja mailit ja puhelut kyllä kulkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi huutava vauva pitäisi viedä kauppaan kun toinen vanhemmista voi hoitaa kauppa-asiat?
Miksi vauvan yöheräily haittaa muita ihmisiä jos vauvan äiti ei ole asiasta uupunut/stressaantunut?
Miksi huutava vauva pitäisi viedä kauppaan kun toinen vanhemmista voi hoitaa kauppa-asiat?
Miksi vauvan yöheräily haittaa muita ihmisiä jos vauvan äiti ei ole asiasta uupunut/stressaantunut?
Miksi on jotenkin heikkoa vanhemmuutta huomata olleensa väärässä ja muuttaa sen havainnon perusteella toimintaansa? Esim noinkin yksinkertaisista arkipäivän asioista pitää tehdä periaatteellinen taisto, ettei vauva pääse määräilemään perheen arjesta.
jos kaikki ei stressaa vauva-asioista ja tee asioita jonkin tietyn (neuvola-)maneerin mukaan. Se on hauska juttu oikeesti, kai se liittyy jotenkin siihen että on itse tuntenut jonkinasteista stressiä jostain niin on alitajuntaisesti sitä mieltä että kaverinkin tulee tuntea. Se kai taas liittyy siihen että ihmisellä -ainakin naisella- on yleisesti ottaen hyvin vahva tarve olla niin sanottu "Hyvä Äiti/vanhempi".
Ihmiset vaan ovat sellaisia. Koita olla välittämättä ja suhtaudu heihin asenteella "Kiva-kun-toikin-ajattelee-mun-parasta" vaikka kuinka ärsyttäisi. Kun suggeroit oman mielesi näin, huomaat pian, ettei enää ärsytäkään!
:)