Lue keskustelun säännöt.
Olisi kamala elää tällaista elämää:
12.03.2011 |
Luonnonkatastrofin uhan varjossa eläminen on Japanissa arkipäivää. Maa on varautunut hyvin mullistuksiin, koska katastrofeista on otettu opiksi.
Infrastruktuuria on vahvistettu rakentamalla suojavalleja tulvien ja maanvyörymien varalta. Turvallisuusharjoituksia järjestetään usein ja viranomaiset on koulutettu niin, että evakuointi ja hätäavun jakelu sujuvat nopeasti.
Japanilaiset tietävät itsekin, miten toimia. Pullovedellä, kuivamuonalla, taskulampulla ja varapattereilla varustettu reppu on hyvä pitää lähellä ulko-ovea. Varakenkäpari sängyn vieressä ja polkupyörä pihalla takaavat, että liikkuminen onnistuu keskellä tuhoa. Koululaiset säilyttävät suojakypäriä pulpettiensa alla.
Kun järistys iskee, tippuvilta esineiltä suojaudutaan pöydän alle. Kaasu kytketään pikaisesti pois päältä ja ovi jätetään raolleen, ettei se jumiudu kiinni.
Monet tilaavat maanjäristyksestä varoittavia viestejä kännykkäänsä ja kaupasta saa erityisiä hätäpakkauksia järistystä varten. Perheitä kehotetaan sopimaan kohtaamispaikka siltä varalta, etteivät puhelimet toimi.
Japani on pystynyt varautumaan maanjäristyksiin poikkeuksellisen hyvin varakkuutensa ansiosta. Ydinvoimalat ja luotijunat menevät automaattisesti pois päältä, kun maa järisee. Myös talot on rakennettu kestämään järistyksiä.
Rakennusten turvallisuutta kohentaa japanilaisten lainkuuliaisuus, sillä korruptoituneissa maissa turvamääräyksistä joustetaan herkästi.
Kommentit (5)
ei tainnu mennä ihan nappiin...
järistysten keskellä. Ihan kaikkea ei voi ottaa huomioon. Katastrofin laajuus on aina asia, johon ei voi varautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sieltä katsoen tää meidän arki näyttää yhtä kammottavalta. Pitää muistaa sulkea ovi perässään, ettei talo jäähdy talvella ja ettei tukka jäädy tyynyyn yöllä. Pitää varoa, ettei humalassa nukahda hankeen ja kuole. Pitää osata välttää heikkoja jäitä. Pukeutuminen on oma taiteenlajinsa, ja miltähän etelän maissa kuulostaa nää meidän 40 asteen pakkaset, jotka eivät ole mitenkään tavattomia täällä.
Ja hukkumiskuolemathan ovat Suomessa niin tavallisia. Metsässä pitää pitää ääntä, ettei karhut tule syömään. Ja eksymisen varalta pitää olla mukana kompassi ja puhelin. Ja tietenkin jonkinlaiset suunnistustaidot opetetaan jo koulussa, ettei sinne metsään eksyttäisi.
Ja maalla ei ole julkista liikennettä, vaan jokaisen maalla asuvan on osattava ajaa autoa.
Pimeys se kaikkein pelottavinta on. Ajatella, että koko pohjoispuoli Suomea on kuukausikaupalla ilman auringonpaistetta tai kunnon päivänvaloa. Täällä pimeydessä sitten eksyillään metsään ja väistellään karhuja ja yritetään olla nukahtamatta hankeen.
Kyllä tämä maa monella tavalla kuulostaa varmasti tietämättömän korvaan aivan kamalalta paikalta asua. Ei ihme, että itsemurhaluvut on maailman huipputasoa.
Ja sieltä katsoen tää meidän arki näyttää yhtä kammottavalta. Pitää muistaa sulkea ovi perässään, ettei talo jäähdy talvella ja ettei tukka jäädy tyynyyn yöllä. Pitää varoa, ettei humalassa nukahda hankeen ja kuole. Pitää osata välttää heikkoja jäitä. Pukeutuminen on oma taiteenlajinsa, ja miltähän etelän maissa kuulostaa nää meidän 40 asteen pakkaset, jotka eivät ole mitenkään tavattomia täällä.
Ja hukkumiskuolemathan ovat Suomessa niin tavallisia. Metsässä pitää pitää ääntä, ettei karhut tule syömään. Ja eksymisen varalta pitää olla mukana kompassi ja puhelin. Ja tietenkin jonkinlaiset suunnistustaidot opetetaan jo koulussa, ettei sinne metsään eksyttäisi.
Ja maalla ei ole julkista liikennettä, vaan jokaisen maalla asuvan on osattava ajaa autoa.
Pimeys se kaikkein pelottavinta on. Ajatella, että koko pohjoispuoli Suomea on kuukausikaupalla ilman auringonpaistetta tai kunnon päivänvaloa. Täällä pimeydessä sitten eksyillään metsään ja väistellään karhuja ja yritetään olla nukahtamatta hankeen.
Kyllä tämä maa monella tavalla kuulostaa varmasti tietämättömän korvaan aivan kamalalta paikalta asua. Ei ihme, että itsemurhaluvut on maailman huipputasoa.
Ja ne asumattomat taipaleet, kun ajaa pimeässä ja auto sammuu. Satoja kilometrejä asutukseen. Itse jännitän aina näitä taipaleita. Japanilaiselle varmasti nuo yksinäiset pikkutalot keskellä ei-mitään tuntuu kammottavammilta jopa kuin asumattomat alueet.
hyvä viesti. Muistan kuinka eräs kylläkin hongkongilainen oli ihan kauhuissaan ajatuksesta, että Suomessa juna tai auto rikkoutuu keskellä "ei mitään". Varsinkin talvella.
Onhan noi Japanin riskit reaalisesti vähän eri tasoa kuin Suomen, mutta aika samalla tavalla ihmiset varmasti niihin psykologisesti suhtautuvat. Riskeihin tottuu.
ei tainnu mennä ihan nappiin...