joulukuun lopulla syntyneet
Oletko syntynyt tai onko lapsesi syntynyt joulukuun loppupuolella? Onko vaikuttanut mitenkään elämääsi? Aloittiko lapsesi normaalisti ekaluokan, vai vuotta myöhemmin?
Kommentit (2)
Ei se nyt niin ihmeesti ole vaikuttanut. Kaverit kutsuttiin synttärijuhlien sijaan nimppareille.
Asuinalueellamme leikin pääasiassa seuraavan vuoden puolella syntyneiden kanssa. Niinpä äiti laittoi minut koulukypsyyskokeeseen sinä vuonna, kun olisin täyttänyt seitsemän. Siellä sanoivat, että kouluun vaan, kun osaa jo lukeakin.
Mutta äiti tuumi, että antaa minun leikkiä vielä vuoden. Tämä siksikin, että kaikki kaverini olisivat tulleet kouluun vasta vuoden päästä syksyllä. Niinpä aloitin koulun vuotta myöhemmin.
Se ei ole millään tavalla häirinnyt. Paitsi siinä, että ekaluokalla oli vähän liian helppoa. Johtui ehkä siitä, että vaikka äiti hoitikin minua kotona, niin kävin silloin jo 70-luvulla esikoulun (kaksi kertaa siis) ja koulussa tehtiin sitten niitä samanlaisia juttuja.
Päinvastoin, jos olisin mennyt kouluun silloin kun olisi "pitänyt", niin samalla luokalla olisi olleet vaan ne meidän lähellä asuneet ilkeät tytöt, jotka ei ikinä halunneet leikkiä kanssani.
normaalisti ja oppi lukemaan edelliskeväänä ihan itsekseen. On siis nyt ekalla ja ihan kivasti mennyt