Lue keskustelun säännöt.
Kertokaas nyt - kaverivierailusta
03.11.2010 |
Mietin miten tässä opettaa lapsia. Meillä opetetaan, että kun mennään vierailulle kavereiden luona, kunnioitetaan sitä, että ollaan toisen kotona, ja yritetään tehdä asioita, jotka olisi "emännästä" tai "isännästä" kivoja. Eli jos lapset ehdottaa leikkejä, joista ei ehkä niin välitä, niin voi ehdottaa toki jotain muuta, mutta jos ei oikein yhteisymmärrystä löydy, niin sitten leikkiä sitä toisen ehdottamaa leikkiä.
Kun meille tulee vieraita leikkimään, yritetään opettaa, että esim. ruokapöydässä vieraat ensin, vieraita ei voi pakottaa leikkimään jotain tiettyä, jos ne ei halua, yritetään neuvotella leikeistä jne.
Nyt alkaa tuntua siltä, että ollaan kasvatettu ihan väärin, kun mennään vierailulle, tulee leikittyä useinmiten sitä, mitä muut haluaa, ja kun meille tulee vieraita, vieraat ei suostu mihinkään mitä meidän lapset ehdottaa vaan meidän lapset "joutuu" aina taipumaan ja leikkimään taas jotain muuta. Onko se siis niin, jonkun etiketin mukaan, että mennäänkin sen mukaan, mitä vieras haluaa. Pitääkö mun opettaakin lapsilleni, että kotona annetaan muiden päättää mitä leikitään ja sitten kun mennään muille vierailulle, niin sitten te saatte määrätä...
Ongelmaksi muodostuu se, että kaverivierailuja meille odotetaan innolla, ja sitten kun kaverit ei suostu mitään ehdotettuja leikkimään (ja ei kyse oudoista jutuista, ihan perusleikeistä, mitä saattavat muualla leikkiä kyllä...) niin meillä on tosi suuri suru ja pettymys, kun kaverit ei leiki mitä itse haluaisi, vaikka juuri niitä leikkejä on kovasti odotettu... Ko. lapset siis tällä hetkellä 5 ja 6.
Vai pitääkö yrittää saada odotukset pois, että vähättelee ja sanoo etukäteen, että teillä on varmaan tosi tylsää ja kamalaa, niin sitten ainakin todellisuus on odotettua parempaa...
En halua lapsistani liian kilttejä kasvattaa, vaan että hekin saavat joskus oman tahtonsa läpi...
Kommentit (12)
kasvatin siis heidän liian hyvätapaisiksi. Kavereiden on ollut helppo käyttää hyväkseen heidän käytöstapojaan. Eivät siis osaa pitää puoliaan, ovat vain ihmeissään, kun muut käyttäytyvät huonosti.
Meillä asia on korostunut esim. siinä, kun itse opetin, että kaikkien kanssa pitää leikkiä. Kukaan muu ei leiki kaikkien kanssa, jotkut vanhemmat jopa opettavat tappelemaan ja kieroilemaan kaverisuhteissa. Ja suurin osa ei puutu mitenkään, vaikka näkee kuinka huonoa kohtelua. Meidän lapsilla on siis kavereita, mutta aika julmaa se touhu on ollut.
Kuopuksellekin opetan toki peruskäytöstavat, mutten missään tapauksessa, että kaikkien kanssa täytyy leikkiä. Ja muutenkin opetan pitämään puoliaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä siis jotenkin oletan, että jos meille tulee kavereita, ne ottaisivat huomioon sen, että ovat meillä ja helpommin suostuisivat leikkimään sellaista, mitä mun lapset haluaa, kun musta se on käytöstapoja, mutta näin ei näytä olevan. Ei munkaan lapset samantien sano joo okei, ja suostu mihin vaan, vaan osaavat kyllä ilmaista, että eivät halua tai haluavat jotain muuta mielummin, mutta kyse nyt niistä jankkaustilanteista, joihin ajaudutaan, kun ei löydy sitä leikkiä, jota kaikki ihan oikeasti haluaisivat leikkiä. Mun näkemys on, että tapohin kuuluisi siinä tilanteessa mennä sen mukaan, mitä talon emäntä/isäntälapsi haluaa...
kenen leikkejä leikitään. Opeta lapsillesi edelleenkin huomaavaisuutta, mutta sopivassa suhteessa pitää päänsä. 5-7 -vuotiaat eivät välttämättä osaa ohjata itse leikkiään kovin kypsästi, siksi aikuiset katsovat perään ja auttavat eteenpäin.
Anteeksi nyt, mutta kuulostat hiukan neuroottiselta ja ylijännittyneeltä, perfektionistiselta aidon huomaavaisuuden ja arvoja opettavan äidin sijaan.
Raparperimammalta, If you know what I meen
Ja että vanhemmat joutuvat puuttumaan lasten leikkeihin silloinkin kun ei leikitä mitään vaarallista tai "epänormaalia"? Muistelkaapa omaa lapsuuttanne: olivatko vanhemmat neuvomassa, miten tulee muiden lasten kanssa leikkiä, ja mitä leikkiä pitää leikkiä ja muita asioita, joista nyt tehdään ongelma?
Me asuimme tavallisella asuinalueella, jossa oli omakotitaloja, kerrostaloja ja rivareita, ja lapset leikkivät keskenään omia leikkejään. Kaverin luo mentiin siten, että soitettiin ovikelloa, ja kysyttiin "ookko mun kaa" tai sitten jos nähtiin kavereita leikkimässä ulkona ja mentiin mukaan.
Välillä mentiin jonkun kaverin luo sisälle, siellä tietysti noudatettiin niitä käyttäytymissääntöjä jotka oli opittu jo kotona, että ei saa mennä kurkkimaan kaappeihin ilman lupaa ja että jos rikkoo jotain, siitä pitää sanoa kaverin vanhemmalle ja muuta perussääntöä.
Mulla oli paljon kavereita, kuten kaikilla muillakin kulmakunnan lapsilla. En edes muista, kuka päätti mitä leikittiin. Jos joku leikki ei miellyttänyt, niin sitten aina pystyi ehdottamaan jotain muuta tai lähteä kotiin tai etsiä muita kavereita.
Miten tästä leikkimisestä on tullut näin suuri asia? Muistan yhden ketjun, jossa joku äiti stressasi kaverivierailua ihan hirveästi ja mietti, että pitäisikö kaverin vanhemmalle, joka tuo lapsen, tarjota kahvit. Tähän joku ehdotti, että ehdottomasti pitää, koska vanhempien pitää myös tutustua toisiinsa ja tunkisi itse lapsensa kanssa vierailulle keksipaketin kanssa ja pyytäisi keittämään kahvit, jotta voisi tutustua lapsensa kavereiden vanhempiin. WTF? Miksi lapsen kaverin vanhemmatkin pitäisi tuntea ja ottaa ystäväpiiriinsä?
Ja lapsi itsekin saattaa miettiä näitä asioita. Minua oli kasvatettu suurinpiirtein samoin kuin ap:n lapsia. Monesti kuitenkin harmitti, kun kylässä sain sen mustekynällä sotketun nuken tai takkutukkaisimman barbin kun "emäntätyttö" leikki hienoilla ja uusilla nukeilla. Kerran sanoinkin, että eikös yleensä vieraalle anneta parempi, mutta kaverini piti tätä ihan hassuna juttuna. Oli siis kasvatettu eri tavalla.
Toki nyt olen tyytyväinen, että olin oman perheeni lapsi enkä siitä naapurista, mutta toki tuollainen polkeminen ärsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos mennään kaverille, ja lapset itsenäisesti leikkivät ilman sen kummempia tappeluita ja kotiin lähtiessä lapsi on surullinen ja huomauttaa, että ei leikitti mitään, mitä mä olisin halunnut, vain sitä, mitä xx halusi. Ja kun kaverit lähtee omasta kodista, jos ei jo aikaisemmin, lapsi itkee, kun mitään hänen ehdottamaa leikkiä ei suostuttu leikkimään, vaikka hän oli niin toivonut ja ehdottanut montaa erilaista leikkiä, mutta mikään niistä ei sopinut. Lapsi haluaa leikkiä ystäviensä kanssa ja nauttii siitä suunnattomasti silloin kun halut osuu kohdalleen, mutta silloin kun hän kokee, että mitään hänen haluamaansa juttua ei tehty, ja pahimmassa tapauksessa hänen ehdottamiaan juttuja on haukuttu tylsiksi, lapsellisiksi tai typeriksi, vaikka niitä siis muissa yhteyksissä samat lapset leikkisivätkin, niin lapsella on kova suru.
Ja kun kyseessä ei ole tilanne vain yhden lapsen kanssa. Ehkä olen nipo, mutta kyllä, yritän kasvattaa lapsiani kohteliaiksi, jotka ottavat toiset ihmiset ja heidän tunteensa huomioon, jotka osaavat joustaa tarpeen tullen omista haluistaan eivätkä aina runno omaa tahtoaan läpi tavalla tai toisella. Yksi lapsista on sellainen tuittupää, että osaa kyllä oman tahtonsa vaatia läpi, jos siihen lupa annettaisiin, mutta musta se ei ole oikein.
ap
Meillä lapset 5 ja 6 v leikkivät vieraidensa kanssa leikkihuoneessa tai ulkona useimmin. Eli en tiedä kuka päättää mitä leikitään jne. En puutu leikkeihin jos eivät ole vaarallisia, kiellettyjä paitsi jos joku lapsista tulee valittamaan että häntä kiusataan tai jotain muuta vastaavaa. Tai kerran muistan että vieraat halusivat leikkiä ehdottomasti merirosvoja joka oli aivan outo ajatus meidän lapsille jotka halusivat leikkiä eläimiä. Ehdotuksestani meidän lapset oli sitten merirosvojen eläimiä ja kaikki tyytyväisiä.
Olen kannustanut lapsia sopimaan keskenään leikeistä. Neuvottelevat ja toisinaan näkyvät pihalla leikkivän erijuttuja kuin vieraat. Mutta vähän myöhemmin taas kaikki leikkivät yhdessä.
Kerran lapsivieraat tulivat valittamaan ettei ole mitään tekemistä (siis mikään ei kelvannut). Ilmoitin iloisesti että minulla onkin kasa puita kannettavaksi pinoon. Löytyi muuten äkkiä tekemistä eivätkä ne vieraat ole enää valitelleet tekemisen puutetta meillä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mun mielestä hyvät käytöstavat täytyy tietysti opettaa, mutta kuten joku jo aiemmin sanoi, ei ehkä kannata opettaa lasta taipumaan _aina_. Itsekin olen kärsinyt liiasta "kiltteydestä", kun koko pienen ikäni olen antanut kavereille periksi ja he ovat tottuneet siihen. Vasta aikuisena olen opetellut sanomaan vastaan. Enkä tarkoita, että pitäisi aina vaatia että tehdään oman mielen mukaan, mutta lapsikin voisi ihan hyvin sanoa kaverille, että viimeksi/aina tehdään mitä sinä haluat, välillä pitäisi tehdä toisinkin päin. Ei se ole huonoa käytöstä.
näin meidän lapset toimivatkin, he ilmaisevat mielipiteensä ja keskustelevat asioista. Ongelma on siis se, kun siitä huolimatta heidän toiveitaan ei kuunnella/toteuteta. Ei edes vaikka älähtäisivät suuttuneena tai selvästi itkien, ja kertovat toisille, että mua harmittaa tosi paljon, kun aina tehdään niin kuin sä haluat. Mä haluaisin, että nyt leikittäisiin tätä, tätä tai tätä... ei siis edes yhtä vaihtoehtoa...
Ehkä meille on vaan sattunut sitten tosi kovapäisiä lapsia naapurustoon, jotka aina jyräävät muut. Jos meinaan kaikilla muilla tällainen normaali puhuminen ja asioista keskustelu toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päinvastoin, olen panostanut paljon siihen, että lapset osaavat pitää puolensa näitä päsmäreitä kohtaan. Lasten maailmassa ei ole olemassa sellaisia sääntöjä, että kylässä leikitään "emännän" leikkejä vaan usein mennään vahvimman ehdoilla. Ja vanhemmat eivät todellakaan puutu millään lailla.
Tosin kivojakin kavereita löytyy, kaikki eivät ole komentelijoita vaan mukavia, reiluja, joustavia ja iloisia lapsia - kannattaa myös panostaa lasten kaveripiirin kasvattamiseen.
nyky vanhemmillakaan ei ole suht yhtenäistä käytäntöä siitä mikä on oikein mikä väärin, mikä hyvää käytöstä mikä huonoa jne
eli moni lapsi saa kasvaa kuin peööossa, eli ei ole opetettu mitään, lapset leikkii itsekseen ulkona, ilman et kunkaan katsoo perään vaikka laset ovat vasta 4v
eli miten kukaan heitä opettaisi missään tilanteessa ?
kun ovat ulkona keskenään, tai omissa huoneissaan kavereidensa kanssa
olen tämän siis huomannut, ja omiani olen yrittänyt kasvattaa , mutta nyt olen kauhukseni huomannut et nyky lasten joukossa ei helpolla pärjää, jos ei osaa etuilla, olla päällepäsmäri, aina minä minä linjalla, kova äänisenä jne jne
siis ihan hirveetä
kyllä pitäisi suht koht neuvoa lapsia pienestä pitäen, et vuoroin vieraissa käydään, ei aina voi olla eka, välillä voi jopa hävitä pelissä, ei voi aina olla se joka
määrää mitä tehdään ja miten ja minne mennään jne
mutta kun ei niin ei
että opetat lapsesi mukautumaan toisten tahtoon niin kyläreissulla kuin isäntäperheen lapsina? Päätä nyt saavatko he tahtoa jotakin vai pitääkö heidän palvella muita.