äitini

mm. siskonsa onnitteli ihan hänen kuulen. Kyrsii koko ihminen! ap (joo vaikka kuullostan, en ole katkera, enkä sellaiseksi aio heittäytyä. Mutta jos toista ei kiinnosta oma tytär ja käyttäytymistavat, niin minkäs teet! Vaikka moukka olisi voisi olla raikastava moukka!)

Tuo on niiiiin väärin. Oma äiti ja eikä yhtään kiinnostunut. Eroon siitä ei pääse, koska se on aina äiti tunnetasolla. Mutta ehkä pieni tauko häneen auttaisi...? Mulla vähän samanlaista kohtaloa...

Kaikki äidit ei tosiaan muka muista, eivätkä välitä. Tuliko tämä sulle yllärinä äitis puolesta?



Siis millainen lapsuus sulla oli, miten koit äitisi silloin?

Kaikki äidit ei tosiaan muka muista, eivätkä välitä. Tuliko tämä sulle yllärinä äitis puolesta?

Siis millainen lapsuus sulla oli, miten koit äitisi silloin?

oma äiti ei onnittele. Ehkä elämää suurempi juttu on se, että äiti ei ole onnitellut. Niin mitä tarkoitat muista? Kyllä äidillä on ollut tilaisuuksia onnitella ja tietää ainakin että olen valmistunut. En ole miettinyt kuin vasta nyt viime aikoina näitä asioita, siis millainen äitini on... Mutta ehkä se ei niin yllättävää ollut.

Huono lapsuus oli, mutta äiti ei ollut se huono. Muuta kuin että ei lähtenyt juopottelevan ja väkivaltaisen isäni luota pois (toki ymmärrän äitiäni, isäni oli lietsonut pelon häneen...) ja kysyi minulta ollessani noin 5 pitäisikö hänen erota isästäni/miehestään! (Aika iso vastuu pienelle heitetään tuollaisella kysymyksellä! Tietenkin noin pienenä vastustin...Kielisin isäni pahuuden, siis mielessäni...) Lämpimän sylin muistan ihan alle kouluiästä, mutta sitten vähitellen sellainen lämpö on jäänyt minun ja äitini väliltä (en tahdo ikinä, että mun ja lasteni väliltä se katoaa!) Äitini myös petti luottamukseni pahasti murrosiässä..Mutta anteeksi sen olen antanut..

Eli sanotaanko aika ristiriitaisia ajatuksia tuosta lapsuudestakin...Toki ymmärrän, että äidilläni on vaikea elämä (vieläkin väkivaltaisen, juopponarsisti-isäni kanssa naimisissa!). Eikö hänellä tosiaan sitten rakkaus minua kohtaan enää riitä? Olen jopa alkanut pyöritellä päässäni sellaista teoriaa, jos äitini syyttää tai on katkera minulle siitä, että hän ei ole saanut erotuksi isästäni/miehestään...

Ehkä siksi parasta antaakin hänen olla, ettei itsellenikään tule paha mieli! (En siis mitenkään katkerana tms... mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että äiti-lapsi-suhteen pitäisi olla maailman paras ja vahvin (toki parisuhdekin yhtä hyvä ja vahva...mutta ei niitä voi verrata)! ja meillä se ei sitä ole)

ap

Tuo on niiiiin väärin. Oma äiti ja eikä yhtään kiinnostunut. Eroon siitä ei pääse, koska se on aina äiti tunnetasolla. Mutta ehkä pieni tauko häneen auttaisi...? Mulla vähän samanlaista kohtaloa...

miten sulla ja äidilläs nykisin menee? Kerrotko enemmän? ap

Muista se aina!

juoppoisä taas kysyi multa laivan kannella, että pitäiskö hänen hypätä laidan yli, kun olin noin 5..en kyllä muista mitä vastasin mutta ei se hypännyt. Voihan se olla, että äitisi on vain niin masentunut ja väsynyt, ettei sitä jaksa kiinnostaa mikään. En muuten ymmärrä, miksi aina pitää korostaa, ettei ole katkera vanhemmilleen, vaikka nämä olisi millaisia kusipäitä- eihän se tarkoita että hautoo kostoa ja miettii koko ajan kurjaa lapsuuttaan, jos tuntee vihaa tai katkeruutta. Jos vaikka aviomies pettäisi tai raiskaisi oman lapsen, niin siitäkään ei sitten kai saisi olla katkera tai tuntea vihaa.

kaikki kyllä ymmärtävät katkeruuden jotain ukkoa kohtaan, mutta vanhemmat on niin pyhä lehmä, että niitä pitäisi vain palvoa.

sattui ei niin äidillinen ja ihana äiti. Toivottavasti miehesi ja ystäväsi ovat ihania.

Aina jos pyydän apua niin häneltä kestää hirmu kauan aikaa vastata, että onnistuuko vai ei. Itselle jää aina sellainen olo ettei halua auttaa. Enkä edes pyydä apua kovin usein.



Vastaukset maileihini tai tekstiviesteihini ovat aina tyyliin OK tai kiva. Ei muuta.



Ei soittele eikä välitä.



Jos menen lasten kanssa käymään niin teeskentelee iloista. Oikeasti ei varmaan haluaisi edes nähdä lastenlapsiaan.



Olen kateellinen miehelleni kun hänen vanhempansa ovat palon mukavempia. Miehelläni onkin parempi itsetunto kuin minulla.

-Äitini on käynyt kotonani kylässä kahden vuoden aikana 1 kerran, silloin kutsuttuna mutta 2 tuntia myöhässä(juhlat, muut vieraat kaikki lähteneet jo tuolloin)

-Ei onnitellut kun menin naimisiin

-Ensimmäinen kommentti kun kuuli että olen raskaana "oliko se vahinko?!"



Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle..

juoppoisä taas kysyi multa laivan kannella, että pitäiskö hänen hypätä laidan yli, kun olin noin 5..en kyllä muista mitä vastasin mutta ei se hypännyt. Voihan se olla, että äitisi on vain niin masentunut ja väsynyt, ettei sitä jaksa kiinnostaa mikään. En muuten ymmärrä, miksi aina pitää korostaa, ettei ole katkera vanhemmilleen, vaikka nämä olisi millaisia kusipäitä- eihän se tarkoita että hautoo kostoa ja miettii koko ajan kurjaa lapsuuttaan, jos tuntee vihaa tai katkeruutta. Jos vaikka aviomies pettäisi tai raiskaisi oman lapsen, niin siitäkään ei sitten kai saisi olla katkera tai tuntea vihaa.

turhaanhan siihen aikaani tuhlaisin mennyt on mennyttä.

Kaikenlaisia tunteita asioista toki tulee (se on luonnollista), mutta miksi niihin jäisi rypemään kun on syytä olla iloinen!

(Enkä halua ajatella tuollaisia asioita mitä ei ole tapahtunut, mutta lapsenraiskaustapauksessa varmasti syyttäisin itseäni, miksi valitsin sellaisen miehen, olisihan minun pitänyt "merkit" tunnistaa tms....Mutta enpä oikeasti noin kamalaa edes halua ajatella...)

No ok, voin ajoittain/välillä/harvoin! tuntea katkeruuttakin, mutta en siinä kyllä ryve! Ja miksi en tunne katkeruutta paljoa, johtuu sitä että ymmärrän äitiäni.

Ja mitä isääni tulee...Hän oli joka viikonloppu muka tappamassa joko itseään (söi jotain lääkkeitä muka tai oikeasti) tai sitten koko perhettään. ap

ap