Millaisia muistoja sinulla on uskonnon tunneista?

kaksi uskonnonopeani oli itse ahtaan uskonnollisia ja ilo oli kaukana tästä opetuksesta. Etenkin yläasteen hysteerinen toppakengissä tallustanut keski-ikäinen uskonnonopettajani oli aivan latvalaho.



Päädyin aikuisiällä sitten agnostikon ja ateistin välimaastoon ja erosin kirkosta.

Piti suudella ikoneita joka tunti.

Piti osata joka tunnille uusi rukous ulkoa. Ja jos ei osannut, niin seuraavalle tunnille piti sitten osata uusi rukous sekä se, mitä ei vielä aiemmin ollut osannut.

Piti paastota pääsiäistä ennen, ja kirjoittaa ylös vihkoon kaikki, mitä oli syönyt. Ope sitten punakynällä merkitsi vihkoon, mitä ei olis saanu syödä. (Opin valehtelemaan syömiseni.)

Oli pakko käydä kirkossa, omalla ajalla, jotta sai edes jotenkin kelvollisen numeron uskonnosta.(numero vaikutti kuitenkin todistuksen keskiarvoon) Kuitenkaan minulle ei kuulunut vapautusta valtauskonnosta, joten jouduin olemaan aina heidänkin (joulu/kevät)kirkossaan ja aamunavauksissaan.

Lisäksi hirvittävä häpeä kun aina ala-asteen tunnit piti järjestää niin, että uskonnon tunti oli muulla luokalla ekana tai vikana, jotta minä voin olla pois sieltä. Koska minun uskonnon tuntini ei välttämättä ollut samaan aikaan. Luokan opettaja piti huolen siitä, että koko luokalle tuli tiedoksi, MIKSI uskonnon tunti pitää taas siirtää vikaksi/ekaksi tunniksi. (ja sama ope oli sentään ala-asteella 6 vuotta ja aina uskonnon tunti piti siirtää MINUN takia)



Kaiken tämän jälkeen ei ehkä mikään ihme, että erosin kirkosta heti, kun se oli mahdollista ilman vanhempien suostumusta.

Minulla uskonnonopettajiksi on aina sattunut todella iloisia, empaattiisa ja jopa äidillisiä naisia. Olleet aina koulun mukavimmat opettajat henkilöinä ja lisäksi "yllätyksellisiä" eli esim jos luokka on haukotellut loppupäivän väsymystä, opettaja on voinut nauraa "nyt jokaikinen ulos luokasta, pidetään 5 minuutin tuuletus (luokassa) ja sitten lopputunnilla saatte luvan seurata taas vähäsen". Ihmeellistä miten paljon 5minuutin ylimääräinen tauko ja luokan tuuletus todella parantavat sekä opiskelumotivaatiota että ihan terävyyttä.



Eikä meillä ole koskaan ollut mitään tuputusta. Tavoitteena lähinnä sen kertominen mitä tämä ja tämä uskonto tarjoaa, mihin siinä uskotaan ja mitkä ovat sen eroavaisuudet muihin ja sitten yritystä johdattaa oppilas pohtimaan itse näitä asioita. Ei sanota että olet sitten ev.lut.kirkossa ja herännäinen tai olet hindu tai olet ateisti vaan annetaan tietoa ja ohjataan pohtimaan omia kantoja. Ja toisaalta kerrotaan FAKTOJA muista uskonnoista jotta ihan kaikki typerät uskomukset toisten kidutusriiteistä ei menisi läpi.

aina uskonnosta, vaikka en ollutkaan uskonnollinen. Mua kiinnosti ja kiinnostaa edelleen kaikki uskonnot. Ala-asteella kiinnosti etenkin maailmanuskonnot, samoin yläasteella, mutta silloin ärsytti opettajan halveksiva suhtautuminen muihin uskontoihin.



Mua on aina kiehtonut myös uskonnollisuus tunteena, ehkä siksikin, kun oon aina tiennyt, etten koskaan tule kokemaan sitä.

Meitä oli pieni ryhmä, ja enimmäkseen harjoiteltiin ristinmerkkiä (kyllä!), kuunneltiin ortodoksista musiikkia ja pelattiin ortodoksiaiheista peliä.

Yläasteella tunnit olivat joka vuosi eri koulussa, joten päivät venyivät ja uskontoa varten piti aina kävellä toiseen kouluun. Yläasteen ja lukion tunneista on tosi neutraaleja muistoja. Lukion uskontotunneilla kannatti käydä, koska kurssien suorittamisesta sai sitten yo-keväänä stipendin seurakunnalta.

Ei sen erityisempiä muistoja kuin vaikka äikän tai englannin tunneiltakaan.

Luokanopettajamme oli kiivas uskovainen, joten Helvetit ym. tuli tarkkaan tutuiksi. Ristiinnaulitsemisella hän "mässäili" ja puhui usein nimenomaan Kristuksen verestä, jonka hän on syntiemme tähden vuodattanut.



Yläasteella ope oli hiukan höpsähtänyt, mutta harmiton. Hän oli aina kaikkien kanssa samaa mieltä ja nyökytteli ymmärtävästi :D



Lukiossa ope oli aivan huippu. Yllytti mahtaviin väittelyihin ja keskusteluihin. Haastoi aina ajattelemaan vastakkaista näkökulmaa ym.

Myöhemmin sain tietää, että ope oli lestadiolainen. Sen jälkeen minulla on ollut tavallista positiivisempi mielikuva lestadiolaisista, vaikka tiedänkin että siihenkin joukkoon mahtuu monenlaista tyyppiä.

Hän ei ikinä antanut oman uskonsa näkyä opetuksessa mitenkään.

mutta ala-asteella (80-luvulla) meidän pikkukouluun tuli opettajaksi vanhoillislestadiolainen noin 3-kymppinen miesopettaja. Uskontotunneilla luettiin raamattua ja piirrettiin vihkoon kuvia aina sen päivän raamatunkertomuksesta, jotka sitten aina arvosteltiin seuraavalla uskontotunnilla (!). Vaikutti myös numeroon.



Kylällämme asui paljon vanhoillislestadiolaisia, he saivat aina loistavan arvostelun kuvistaan, vaikka olisi osannut piirtää tikku-ukon ja väittänyt että se kuvaa Jeesusta. Ei-VL- perheestä olevat lapset saivat aina paskimmat arviot.



Mun äiti muuten kertoi jo ollessani aikuinen, että opettajan vaihduttua, uusi opettaja oli soittanut meille kotiin ja kysynyt, oliko minulla edellisenä vuonna ollut jotakin kun numerot olivat sitä edeltävästä vuodesta laskeneet rajusti ja nyt taas hypänneet selkeästi ylöspäin. Äitini sanoi että hänen mielestään edellinen opettaja (se VL) oli antanut ei-uskovaisuuteni vaikuttaa asiaan.

Ollaankohan käyty samaa koulua? Minunkin lukion open tunneilla oli välillä väittelyitä ja keskuteluja. Käsittääkseni oli lestadiolainen. Naisope.



Mahtava tyyppi, kertakaikkiaan.

typerää paskanjauhantaa oli. Joku rukouksien ulkoa opettelu viimeistään nostatti kapinamielen.

Yläasteella meillä kävi eri hihhuleita yrittämässä käännyttää meitä. Niitten tuntien jälkeen vatsa oli joskus tajuttoman kipeä -niin paljon tuli naurettua niitten jeesusjutuille!!!!!!!!!!!!

Tää ope oli mies :)

Opettaja luki jostain kirjasta (ehkä oli Raamattu) että "voiko Nasaretista tulla mitään hyvää" ja vertasi sitä siihen että jos joku sanoo että voiko Rantajärveltä tulla mitään hyvää," ja katsoi minua inhottavasti.

Minä olin just sieltä Rantajärveltä.



Lisäksi tämä vihaili jatkuvasti että minä joudun kadotukseen huonon elämäntapani vuoksi.. olin 7-vuotias kiltti ja ujo pikkutyttö.