Lue keskustelun säännöt.
Paniikkihäiriö iskee päälle puhelimessa. Kohtalotovereita?
01.11.2010 |
Olenkohan ongelmani kanssa ainoa?
Olen sosiaalinen, suht'puhelias ihminen, mutta aina kärsinyt jonkinlaisesta sosiaalisesta jännityksestä, kahvikuppineuroosista ja ahdistuksesta. Face-to-face-tilanteissa asiat aina kuitenkin järjestyvät alkukangistelun jälkeen, mutta nyt viimeisten vuosien aikana puhelimessa puhuminen, puhelimella soittaminen ja puhelimeen vastaaminen on muuttunut ihan mahdottomaksi tehtäväksi.
Luonnollisesti puhuminen läheisteni (mies, lapsuusperhe jne.) kanssa ei moisia tuntemuksia aiheuta, mutta annas olla jos pitäisi soittaa vaikka jollekin tuntemattomalle tai puolitutulle: paniikki ja jännitys iskee jo pelkästä ajatuksesta! Ihan jo pelkkä kampaajalle tai vaikkapa hammaslääkärille soittaminen on toivotonta: jahkailen soittamisen kanssa ja mietin sopivia vuorosanoja valmiiksi. Kuulostaa uskomattoman naurettavalta, mutta on valitettavasti totisinta totta. Mieluummin menenkin suoraan paikan päälle ja varaan ajan kasvotusten, on itselleni helpompaa näin.
Onko tässä nyt mitään järkeä? Joskus jo pelkkä puhelimeni soiminen saa sydämeni pamppailemaan. Monesti (käytännössä useimmiten) jätän vastaamatta ja lähetän soittajalle myöhemmin tekstiviestin. Puhelimessa voi tulla niin pahasti väärinymmärretyksi, linjat pätkivät ja vaivaannuttavat hiljaiset hetket ahdistavat. Kyllähän tämä jo jonkin verran rajoittaa sosiaalista elämää. Mikä avuksi?
Kommentit (10)
Olenkohan ongelmani kanssa ainoa?
Mikä avuksi?
Et ole ongelmasi kanssa yksin. En koe varsinaisia paniikkihäiriön oireita puhelimessa, mutta varsinkin nuorempana välttelin puhelinta viimeiseen asti. Silloin ei edes ollut yleensä muuta mahdollisuutta (tekstareita ja sähköpostia) hoitaa asioita, joten pakon sanelemana olen oppinut. Jos on jännä puhelu, kirjaa ennen puhelua ranskalaisin viivoin asiasi, ja tsekkaa, että muistat sanoa/kysyä kaikki mitä piti. En kirjoita varsinaisia vuorosanoja, koska ne kahlitsisivat liikaa. Samaa ranskalaiset viivat -tyyliä käytän kyllä kasvotustenkin, esim. lääkärin vastaanotolla. Jos soitat esim. jollekin vieraammalle sukulaiselle ilman sen suurempaa asialistaa, älä panikoi hiljaisista hetkistä tai törpöistä lopetuksista. Ei kaikkien tarvitse olla täydellisiä. Jos taas joku muu soittaa sulle päin, et ole ikään kuin "vastuussa" puhelun viemisestä eteenpäin, joten myötäile vain mukana. Jos haluat lopettaa kesken, voit sanoa, että kattila kiehuu, tai pitää kiirehtiä jonnekin tms. joka sopii tilanteeseen.
Kiitos vinkeistä! Tämä mun puhelimen vältteleminen on mennyt nykyisin ihan mahdottomaksi ja kuten sanoinkin, haittaa jo sosiaalista elämää. Ahdistun pelkästä puhelimen soittoäänestä ja usein pidänkin puhelinta äänettömällä.
Hyvä huomio oli tuo täydellisyyden välttäminen. Otan nimittäin tyypillisesti paineita kaikesta mahdollisesta. Varmaan puhelimesta on tullut yksi tällainen perfektionistinen suorituspaikka. Ja vuorosanat sitovat aivan liikaa, sen olen huomannut. Joskus olen kokeillut myös ranskalaisia viivoja, mutta niiden kanssa ongelmana on ajatusten katkeaminen. Joskus aiemmin olen kokenut puhelimessa totaalisia black outteja, sanat ovat seonneet, ääni on murtunut ja puhelun päätyttyä olen tahtonut vain vajota maan alla ja jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi. Lisäksi jostakin kummasta sadistisesta syystä "ruoskin" itseäni epäonnistumisten jälkeen kelaamalla noita epäonnistumisen hetkiä uudelleen ja uudelleen pääni sisällä. Sairasta.
Omituisinta on, että asioiden hoitaminen kasvotusten ei ole mulle mikään ongelma (jännittää tosin silloinkin, mutta pystyn toimimaan). Puhelimesta on tullut kummallinen mörkö, jota välttelen viimeiseen asti.
Varmaan sellaisen, joka ei asiaa ole kokenut, olisi helppo sanoa, että ota nyt aikuinen ihminen itseäsi niskasta kiinni ja tartu siihen puhelimeen, mutta ei se vaan ole niin helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä en pysty soittamaan minnekkään virallisiin numeroihin, verotoimistoon, lääkäriin, yms. en tiedä mitä tekisin jos poikaystäväni ei hoitaisi näitä puheluita! mutta joskus on ollut pakko varata lääkäri itselleen, ja voi sitä jahkaamista ja panikointia. mitenkähän tästä pelosta pääsisi yli? eniten mua varmaan pelottaa näissä puheluissa että jotenkin nolaan itseni.
minä en pysty soittamaan minnekkään virallisiin numeroihin, verotoimistoon, lääkäriin, yms. en tiedä mitä tekisin jos poikaystäväni ei hoitaisi näitä puheluita! mutta joskus on ollut pakko varata lääkäri itselleen, ja voi sitä jahkaamista ja panikointia. mitenkähän tästä pelosta pääsisi yli? eniten mua varmaan pelottaa näissä puheluissa että jotenkin nolaan itseni.
Ap:lla myös ihan sama! Noloa myöntää, mutta mieheni hoitaa nykyisin käytännössä kaikki puhelimella soittoa tarvitsevat asiat. Oli kyseessä sitten esim. pizzan tilaaminen lähipizzeriasta tai lääkärille soittaminen. Jahkaaminen ja panikointi on siis tuttua. Miestäni tämä järjestely ei tunnu haittaavan niin paljon kuin itseäni. Ja onhan tämä nyt todella outoa, erityisesti kun kasvotusten voi asiat hoitaa jännityksestä huolimatta!
Auttaisikohan rauhoittava lääkitys? Veisi ainakin ajatukset pois tästä sairaalloisesta itseni tarkkailusta ja rentouttaisi? Helpottaisi mahdollisten mokien unohtamista?
Tuo nolaaminen on myös mulla yksi syy välttelyyn. Häpeän tunne ja sen välttely kai tässä päällimmäisenä taustalla on. Omien kokemusteni valossa puhelimessa voi tulla niin pahasti väärinymmärretyksi, puhujat puhuvat päällekkäin (josta seuraa uskomattoman kiusallinen: "sano vaan", "ei kun sano sinä vaan"-kierre, jossa molemmat osapuolet täsmälleen samaan aikaan yrittävät sanoa sanottavaansa), hiljaiset hetket, sanojen sekoaminen, black outit jne.
Tilannetta ei ole helpottanut eräs aiemmista työpaikoistani, jossa päätyön ohella piti vastata jatkuvasti soivaan puhelimeen, eikä koskaan voinut tietää, mikä ongelma soittajalla oli ja millä kielellä asia piti hoitaa. Olin jatkuvassa stressitilassa, eikä se helpottanut edes vapaa-ajalla.
Mutta tästä puhelinongelmasta olen kärsinyt aiemminkin, tämä työ vaan on pahentanut ongelmaani.
Muistan, kun ollessani lapsi, narsistisesti käyttäytyvä isäni opetti minua vastaamaan puhelimeen "oikein": eli kuuluvasti ja selkeällä äänellä. Jos näin ei hänen mittapuunsa mukaan tapahtunut, sain kuulla "epäonnistumisestani" pitkään. Eli suurin taustasyy tähän puhelimen välttelyyn löytyy oman tulkintani mukaan lapsuudesta. Opin jo tuolloin miettimään liikaa etukäteen, miten ja millä tavalla itseään pitäisi parhaiten ilmaista. Terapiastakin voisi olla hyötyä?
Mulla on täsmälleen sama tilanne. Pelkään puhelimessa puhumista enemmän kuin kuolemaa. Käytän tuntikausia yhden puhelun suunnitteluun. Eilen luonnostelin kahden tunnin ajan yhtä puhelun kaavaa paperille. Itse puhelu kesti 15 sekuntia. Olen myöskin hyvää vauhtia pilaamassa alkavaa parisuhdetta tällä kammollani. Minä vaan tärisen, jännitän ja mumisen, vaikka ihan hyvin tiedän, että langan toisessa päässä on ystävällinen ja minulle tärkeä ihminen.
Mulla on tässä taustalla pelko siitä, että musta ei pidetä ja että jään yksin koko loppuelämäkseni. Puhelimessa mulla on vain omat sanani apuna, jos vastapuoli ei ymmärrä asiaani ensimmäisellä kerralla. En voi esimerkiksi piirtää tai näyttää muuten, että mitä tarkoitan, vaan mun pitää keksiä aina vaan uusia ja uusia tapoja ilmaista asia.
ongelman ratkaisu oli irtisanoin puhelinsopimukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ongelman ratkaisu oli irtisanoin puhelinsopimukseni.
No tämä ei ainakaan AP:lla ole realistisena mahdollisuutena. Puhelin kuuluu olennaisesti elämään ja toki tahdon olla läheisteni saatavilla, pakkokin. Ja entäs jos jotakin traagista tapahtuu ja pitäisi soittaa esim. hälytyskeskukseen tai poliisille? Tuskin minäkään silloin ehtisin sanojani suunnitella ja harkita, paniikki kun olisi päällä ihan eri asian vuoksi.
Nämä arkipäivän perus-jutut (ajanvaraukset, tilaukset, virastoon soitot, kampaaja, lääkäri, pizza jne.) sekä vieraat tai puolitutut soittajat/soitettavat (esim. kaukainen sukulainen, anoppi, tuntematon numero jne.) ne mulle ongelmia aiheuttavat. Tiedä sitä sitten minkälaisena kahjona puolitututkin minua jo pitävät, kun en käytännössä koskaan ole puhelimen saatavilla, en vastaa enkä soita. Eihän sitä tietysti saisi miettiä mitä muut minusta ajattelevat, mutta kummasti sitä vain silläkin päätänsä vaivaa...
Rauhoittavia olen miettinyt ihan tosissani, alkoholillakaan kun ei viitsisi ennen jokaista soittoa itseään turruttaa. Terapia voisi myös auttaa: auttaisi hyväksymään itsensä epätäydellisenä ja pystyisin ehkä ottamaan rennommin. Muistelen myös jotakin vanhaa dr. Phil -jaksoa, jossa samasta ongelmasta kärsinyt nainen "pakotettiin" soittamaan vähintään kolme kertaa päivässä muutaman viikon ajan. Ts. altistaminen aiemmin vältetyllä alueella helpottaisi oireita?
Kerroin puhelinkammostani kerran tutulle, joka kommentoi näin: Mitä väliä mitä puhelimessa sanot? (Siis jos soittaa jollekin ei-tutulle, esim. virastoon tai varaa lääkärinajan.) Ei ne sinua näe ja sama mitä sinusta ajattelevat. Sano vaikka että Tässä Pekka Pieru, päivää.
Keventäisikö tällainen asennoituminen asiaa? Ei tarvitsisi lääkkein tai alkoholin avulla...
En tietenkään ole soittanut mihinkään ja esitellyt itseäni näin, mutta huumorintajuinen suhtautuminen voi auttaa. Myös tuttavien suhteen. Eli sallii itselleen pienet mokat jne. eikä suhtaudu niihin kuolemanvakavasti. Puhelinmokat ovat kuitenkin oikeasti pieniä asioita maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hoitaminen puhelimessa on ihan ok, mutta jos pitäisi soittaa joku seurapuhelu eli kaverille vaikka mitä kuuluu, niin se on vaikeaa.
ongelman ratkaisu oli irtisanoin puhelinsopimukseni.
No tämä ei ainakaan AP:lla ole realistisena mahdollisuutena. Puhelin kuuluu olennaisesti elämään ja toki tahdon olla läheisteni saatavilla, pakkokin. Ja entäs jos jotakin traagista tapahtuu ja pitäisi soittaa esim. hälytyskeskukseen tai poliisille? Tuskin minäkään silloin ehtisin sanojani suunnitella ja harkita, paniikki kun olisi päällä ihan eri asian vuoksi.
Nämä arkipäivän perus-jutut (ajanvaraukset, tilaukset, virastoon soitot, kampaaja, lääkäri, pizza jne.) sekä vieraat tai puolitutut soittajat/soitettavat (esim. kaukainen sukulainen, anoppi, tuntematon numero jne.) ne mulle ongelmia aiheuttavat. Tiedä sitä sitten minkälaisena kahjona puolitututkin minua jo pitävät, kun en käytännössä koskaan ole puhelimen saatavilla, en vastaa enkä soita. Eihän sitä tietysti saisi miettiä mitä muut minusta ajattelevat, mutta kummasti sitä vain silläkin päätänsä vaivaa...
Rauhoittavia olen miettinyt ihan tosissani, alkoholillakaan kun ei viitsisi ennen jokaista soittoa itseään turruttaa. Terapia voisi myös auttaa: auttaisi hyväksymään itsensä epätäydellisenä ja pystyisin ehkä ottamaan rennommin. Muistelen myös jotakin vanhaa dr. Phil -jaksoa, jossa samasta ongelmasta kärsinyt nainen "pakotettiin" soittamaan vähintään kolme kertaa päivässä muutaman viikon ajan. Ts. altistaminen aiemmin vältetyllä alueella helpottaisi oireita?
Nykyään minut tavoittaa sähköpostitse ja en niihinkään viesteihin vastaa, mikäli ei huvita.
Miksi piinaatte itseänne? Tuollaisella stressillä ette elä kovinkaan pitkälle.
Eihän puhelin ole mikään luonnollisin kapistus, ei ihme ettei jokainen miellä sitä sopivaksi laitteeksi.
Mikäli altistus auttaa niin olisi kohtuullista että puhelinmaksuni maksaisi kela. En nimittäin ala itseäni piinaamaan ja vielä siitä maksamaan.
Puhelittomuus on minulle oivallinen ratkaisu.
Et ole ongelmasi kanssa yksin. En koe varsinaisia paniikkihäiriön oireita puhelimessa, mutta varsinkin nuorempana välttelin puhelinta viimeiseen asti. Silloin ei edes ollut yleensä muuta mahdollisuutta (tekstareita ja sähköpostia) hoitaa asioita, joten pakon sanelemana olen oppinut. Jos on jännä puhelu, kirjaa ennen puhelua ranskalaisin viivoin asiasi, ja tsekkaa, että muistat sanoa/kysyä kaikki mitä piti. En kirjoita varsinaisia vuorosanoja, koska ne kahlitsisivat liikaa. Samaa ranskalaiset viivat -tyyliä käytän kyllä kasvotustenkin, esim. lääkärin vastaanotolla. Jos soitat esim. jollekin vieraammalle sukulaiselle ilman sen suurempaa asialistaa, älä panikoi hiljaisista hetkistä tai törpöistä lopetuksista. Ei kaikkien tarvitse olla täydellisiä. Jos taas joku muu soittaa sulle päin, et ole ikään kuin "vastuussa" puhelun viemisestä eteenpäin, joten myötäile vain mukana. Jos haluat lopettaa kesken, voit sanoa, että kattila kiehuu, tai pitää kiirehtiä jonnekin tms. joka sopii tilanteeseen.