Tuolla alempana on pitkä keskustelu siitä, miten joku
on häiriintyyt lapsista ravintolassa. Miksi Suomi on niin lapsikielteinen maa. Onko hyvät ravintolat tarkoitettu vain aikuisille ja vain Rossot ja Hesburgerit lapsiperheille.
Itse ainakin tykään italialaistyyppisestä ravintolakulttuurista, jossa illallisella on koko perhe, lapsineen päivineen, ja juu, ääntäkin saa olla.
Jos ravintola sallii asiakkaikseen lapsiperheitä, niin silloin on muiden vain nieltävä kiukkunsa ja mentävä sitten vaikka kotiin syömään, jos ei kestä lapsen normaaleja ääniä.
Ei lapset ikinä opi ravintolassa käyttäytymäänkään, jos heitä ei ikinä sinne viedä eikä opeteta.
Kommentit (23)
sen sijaan kyseisessä tapauksessa muksu oli hakannut lusikoita pöytään, ja se ei ole normaali ääni. Lisäksi on myös huomioitava, että vaikkapa osa ravintoloista on varsinkin ilta-aikaan tarkoitettu romanttiseen ja hiljaiseen illanviettoon, ei lasten temmellyskentäksi. Se että siellä on esimerkiksi syöttötuoleja, ei tarkoita automaattisesti sitä että lapset voi häiritä muiden asiakkaiden iltaa.
on häiriintyyt lapsista ravintolassa. Miksi Suomi on niin lapsikielteinen maa. Onko hyvät ravintolat tarkoitettu vain aikuisille ja vain Rossot ja Hesburgerit lapsiperheille.
Itse ainakin tykään italialaistyyppisestä ravintolakulttuurista, jossa illallisella on koko perhe, lapsineen päivineen, ja juu, ääntäkin saa olla.
Jos ravintola sallii asiakkaikseen lapsiperheitä, niin silloin on muiden vain nieltävä kiukkunsa ja mentävä sitten vaikka kotiin syömään, jos ei kestä lapsen normaaleja ääniä.
Ei lapset ikinä opi ravintolassa käyttäytymäänkään, jos heitä ei ikinä sinne viedä eikä opeteta.
kuljeskella...?
Pointtihan oli juurikin, että lapsia VOI ja PITÄÄ opettaa siihen ravintolakulttuuriin. Jos lapselle ei opeta, ei hän opi.
Eli: lapselle omaa puuhaa ja tarvittaessa lapsen kanssa ulos kävelylle, jos ääni ylittää muiden ravintolavieraiden kipukynnyksen.
Niin siellä Italiassakin muuten toimitaan...
osaan "sulkea korvat" niiltä ja keskittyä omaan seurueeseeni, mutta jos oma lapsi möykkää ravintolassa, niin sitä en kyllä kestä. Ja juoksentelu on ihan pois-suljettu omiltani. Ravintolassa lapset saavat olla hillitysti leikkipaikassa, mutta kun ruoka tulee, istutaa ruokapöydässä ja ollaan siinä niin kauan, kunnes on syöty. Jutellaan keskenämme eikä mitään huutokonsertteja sallita. Kun lapset olivat ihan pieniä, kävimme vain hesetyyppisissä paikoissa, mutta kun kasvoivat isommiksi aloimme käymään ihan oikeissa ravintoloissa.
on häiriintyyt lapsista ravintolassa. Miksi Suomi on niin lapsikielteinen maa. Onko hyvät ravintolat tarkoitettu vain aikuisille ja vain Rossot ja Hesburgerit lapsiperheille.
Itse ainakin tykään italialaistyyppisestä ravintolakulttuurista, jossa illallisella on koko perhe, lapsineen päivineen, ja juu, ääntäkin saa olla.
Jos ravintola sallii asiakkaikseen lapsiperheitä, niin silloin on muiden vain nieltävä kiukkunsa ja mentävä sitten vaikka kotiin syömään, jos ei kestä lapsen normaaleja ääniä.
Ei lapset ikinä opi ravintolassa käyttäytymäänkään, jos heitä ei ikinä sinne viedä eikä opeteta.
Ja joka kerta on vanhemmille tarjoilija käynyt asiasta sanomassa. Joten kyllä se on se muita häiriköivä lapsiperhe joka sieltä ravintolasta lähteee jos eivät asetu aloilleen.
Sitä paitsi suomi on suomi, muuta sinne italiaan jos pahasti närästää.
huonommin kuin monissa muissa maissa. Täällä vapaa kasvatus ja "lapset on lapsia" -tyyppinen ajattelu on valloillaan. En sitten ole tietenkään varma, että kumpi on kasvatuspsykologisesti fiksumpaa; antaa lapsen olla riehakas lapsi vai kasvattaa häntä jylhällä pelolla ja korvapuusteilla.
Jota ei kouluteta vielä mitenkään käytöstavoille valitettavasti ja jos lapsi alkanut kesken kaiken väsyä ei vanhempien tarvi sännätä kesken ruokailunsa ulos ravintolasta. Jos tämä tosiaan noin jotakuta häiritsee niin jääköön kotiin siellä ei kukaan häiritse!

Niin minä ainakin toimin, jos ei juomapullolla, pehmolelulla tai muulla saanut kitinää loppumaan. Tarvittaessa lähdettiin kotiin, koska en oleta omistavani koko ravintolaa vaikka olenkin siellä syömässä.
Lähtökohtaisesti häiriön aiheuttaja lähtee, ei se, joka metelistä häiriintyy. On sitten kyse huutavasta lapsesta tai kännisestä aikuisesta.
PS: siltä sen ketjun vauvalta olisi noin ekana voinut vaikka ottaa pois ne lusikat, ettei rummuttele.
Hampurilaispaikkojen ja Rosson tyyppisten leikkipaikkaravintoloiden ja niiden hienoimpien romanttisten iltojen ravitoloiden väliin jää paljon vaihtoehtoja. En ole pk-seudulta, joten ravintoloiden nimien mainitseminen ei kannattane, mutta esim. paikkakunnallamme on 2-3 sellaista paikkaa, joihin en lasta veisi. Ollaan käyty näissä paikoissa miehen kanssa hääpäivää juhlistamassa ja tunnelma on ollut romanttinen ja hiljainen, en menisi näihin paikkoihin millään kaveriporukallakaan nauramaan, paitsi johonkin yksityistilaisuuteen varattuun kabinettiin.
Ja toisekseen, toivoisi vanhempien edes osoittavan jotenkin, että yrittävät ohjata lastaan. Esim. kielletään juoksentelemasta, koska lapsihan voi vaikka törmätä tarjoilijaan, jolla on kuumat lautaset käsissään. Eri asia jos kävellen vanhemman kanssa käydään vaikka jotain koristetta ihmettelemässä.
päässyt ravintolaan niin kyllä se silloin varmasti on sellainen paikka, jossa lapsetkin sallitaan.
Hampurilaispaikkojen ja Rosson tyyppisten leikkipaikkaravintoloiden ja niiden hienoimpien romanttisten iltojen ravitoloiden väliin jää paljon vaihtoehtoja. En ole pk-seudulta, joten ravintoloiden nimien mainitseminen ei kannattane, mutta esim. paikkakunnallamme on 2-3 sellaista paikkaa, joihin en lasta veisi. Ollaan käyty näissä paikoissa miehen kanssa hääpäivää juhlistamassa ja tunnelma on ollut romanttinen ja hiljainen, en menisi näihin paikkoihin millään kaveriporukallakaan nauramaan, paitsi johonkin yksityistilaisuuteen varattuun kabinettiin.
Ja toisekseen, toivoisi vanhempien edes osoittavan jotenkin, että yrittävät ohjata lastaan. Esim. kielletään juoksentelemasta, koska lapsihan voi vaikka törmätä tarjoilijaan, jolla on kuumat lautaset käsissään. Eri asia jos kävellen vanhemman kanssa käydään vaikka jotain koristetta ihmettelemässä.
ei käydä kuin kerran vuodessa ulkona syömässä ja siksi lapset eivät osaa käyttäytyä.
Se, että häiritään naapuripöydässä olevia, lihapullat lentelee jne ei ole mukavaa.
lapseni alkaisi rummutella pöytää :D siinä saisi naapuripöydän haaskat ihan rauhassa mulkoilla!
sen ikäinen ei vielä tajua käytöstavoista yhtään mitään!
lapseni alkaisi rummutella pöytää :D siinä saisi naapuripöydän haaskat ihan rauhassa mulkoilla!
lukeeko siellä ravintoloiden ovilla jo valmiiksi, että tämä ravintola on tarkoitettu romanttisiin illanviettoihin, meillä on kyllä lastenlista, syöttötuolit ja leikkipaikkakin lapsille, mutta ei ne käyttöä varten ole, viekää lapsenne muualle!
Ravintola on linjansa valinnut siinä vaiheessa, kun on hankkinut rivin syöttötuoleja asiakkaiden käyttöön; jos haluaa ruokailla ilman lapsia, niin voi aina valita ravintolan, johon lapsiasiakkaat eivät ole tervetulleita. Tai sitten valitsee ravintolan, jossa annokset ovat niin kalliita, etteivät lapsiperheet käy siellä sen vuoksi.
Omaa tyhmyyttähän se on, ettei ymmärrä valita oikeantyyppistä ravintolaa, turha siitä on lapsiperheitä syyttää!
lukeeko siellä ravintoloiden ovilla jo valmiiksi, että tämä ravintola on tarkoitettu romanttisiin illanviettoihin, meillä on kyllä lastenlista, syöttötuolit ja leikkipaikkakin lapsille, mutta ei ne käyttöä varten ole, viekää lapsenne muualle! Ravintola on linjansa valinnut siinä vaiheessa, kun on hankkinut rivin syöttötuoleja asiakkaiden käyttöön; jos haluaa ruokailla ilman lapsia, niin voi aina valita ravintolan, johon lapsiasiakkaat eivät ole tervetulleita. Tai sitten valitsee ravintolan, jossa annokset ovat niin kalliita, etteivät lapsiperheet käy siellä sen vuoksi. Omaa tyhmyyttähän se on, ettei ymmärrä valita oikeantyyppistä ravintolaa, turha siitä on lapsiperheitä syyttää!
tai joku Nico-Petteri riehu naapuripöydässä, sinun on syytä tehdä ravintolatarkastus ennen syömään tuloa ja varmistaa, ettei ravintolassa ole lasten syöttötuolia, koska se tarkoittaa, että lapsiperheiden ei tarvitse yhtään valvoa jälkikasvuaan...???
Ok.
Sovitaanpa sitten, että jatkossa sinä et vie niitä kakaroitasi yhteenkään sellaiseen ravintolaan, jossa ei ole näkösällä riviä syöttötuoleja. Tiedänpä keskittää meidän perheemme ruokailut sellaisiin, niin ei tarvitse katsella sinun kasvattamattomien lastesi riehumisia.
mutta se ei tarkoita, että lapsen häiriökäyttäytyminen salittaisiin. Lapset kun voivat käyttäytyä oikein nätisti ja olla huutamatta, juoksematta, riehumatta ja hakkaamatta mitään millään. Ravintola päästää kaikki asiakkaansa sisään sillä oletuksella, että he käyttäytyvät hyvin. Ei sekään, että aikuinen pääsee sisään tarkoita, että aikuinen voi tehdä mitä vaan.
Kuten millä tahansa julkisella paikalla, häiriön aiheuttajan velvollisuus on lopettaa tai poistua. Millä ihmeen logiikalla se on niiden muiden ongelma, jos joku tekee jotakin epäsopivaa? Samalla logiikalla teatterista poistuu muu yleisö, jos joku kailottaa puhelimeen tai junavaunusta lähtevät muut matkustajat, jos agressiivinen känniääliö riehuu.
Pieni lapsi ei tajua mitään käytöstavoita, mutta eipä tajua paljon muustakaan. Siksipä hänellä on vanhemmat, jotka ottavat vastuun lapsen tekemisistä. Eli eivät men lapsen selän taakse piiloon, kun jotain sattuu. Ei ole pienen lapsen velvolisuus tajuta, ettei lusikalla saa hakata pöytään, vaan vanhemman, jonka pitää myös viheltää peli poikki.
Ravintolakäyttäytymistä on ainakin meillä harjoiteltu kotona ihan leikimällä ravintolaa. Tarjoilija (isä tai äiti) ohjaa pöytään, tilataan ruokaa ruokalistoista (satunnainen kirja tai lasten itse tekemä ruokalista), ollaan kohteliaita tarjoilijalle (edelleen isä tai äiti), jätetään ruokailuvälineet oikeaan asentoot, laitetaan ruokaliina syliin, kallistellaan niitä lautasia oikeaan suuntaan jne jne jne jne. Jos homma ei toimi kotona, ei se toimi ulkonakaan.
että kuvittelet olevasi ainoa, joka tajuaa lasta ravintolassa kasvattaa. Mutta alkuperäisessa avauksessa oli kyse yksivuotiaasta, ja vaikka äiti ja isä sille sata kertaa sanoisi ei, tai muuten viihdyttäisi, niin ihan taatusti se ei niitä käytöstapoja sillä yhdellä kerralla opi. Eli kyllä minusta muiden aikuisten pitää myös hieman ymmärtää ja arvioida lasten käytöstä iän mukaisesti eikä tietenkään vaatia samanlaista käyttäytymistä kuin aikuisilta.
mutta se ei tarkoita, että lapsen häiriökäyttäytyminen salittaisiin. Lapset kun voivat käyttäytyä oikein nätisti ja olla huutamatta, juoksematta, riehumatta ja hakkaamatta mitään millään. Ravintola päästää kaikki asiakkaansa sisään sillä oletuksella, että he käyttäytyvät hyvin. Ei sekään, että aikuinen pääsee sisään tarkoita, että aikuinen voi tehdä mitä vaan.
Kuten millä tahansa julkisella paikalla, häiriön aiheuttajan velvollisuus on lopettaa tai poistua. Millä ihmeen logiikalla se on niiden muiden ongelma, jos joku tekee jotakin epäsopivaa? Samalla logiikalla teatterista poistuu muu yleisö, jos joku kailottaa puhelimeen tai junavaunusta lähtevät muut matkustajat, jos agressiivinen känniääliö riehuu.
Pieni lapsi ei tajua mitään käytöstavoita, mutta eipä tajua paljon muustakaan. Siksipä hänellä on vanhemmat, jotka ottavat vastuun lapsen tekemisistä. Eli eivät men lapsen selän taakse piiloon, kun jotain sattuu. Ei ole pienen lapsen velvolisuus tajuta, ettei lusikalla saa hakata pöytään, vaan vanhemman, jonka pitää myös viheltää peli poikki.
Ravintolakäyttäytymistä on ainakin meillä harjoiteltu kotona ihan leikimällä ravintolaa. Tarjoilija (isä tai äiti) ohjaa pöytään, tilataan ruokaa ruokalistoista (satunnainen kirja tai lasten itse tekemä ruokalista), ollaan kohteliaita tarjoilijalle (edelleen isä tai äiti), jätetään ruokailuvälineet oikeaan asentoot, laitetaan ruokaliina syliin, kallistellaan niitä lautasia oikeaan suuntaan jne jne jne jne. Jos homma ei toimi kotona, ei se toimi ulkonakaan.
lukeeko siellä baarin ovilla jo valmiiksi, että tämä ravintola on tarkoitettu hyvin käyttäytyvien aikuisten illanviettopaikaksi, meillä on kyllä järjestyksenvalvoja ja oksennuksenimeytysjauhe siivouskaapissa, mutta eivät ne ole käyttöä varten, oksentakaa ja riehukaa muualla.
Ravintola on linjansa valinnut siinä vaiheessa, kun on palkannut pippurisumutteella ja nippusiteillä varustetun poken ovelleen; jos haluaa nauttia sivistyneesti alkoholia ilman örveltäviä ja riehuvia känniläisiä, niin voi aina valita baarin, johon känniäälilt eivät ole tervetulleita. Tai sitten valitsee ravintolan, jossa kalja on niin kallista, etteivät riehuvat alkkikset käy siellä sen vuoksi. Omaa tyhmyyttähän on se, ettei ymmärrä valita oikeantyyppistä baaria, turha siitä on riehuvia sekakäyttäjiä syyttää!
lukeeko siellä ravintoloiden ovilla jo valmiiksi, että tämä ravintola on tarkoitettu romanttisiin illanviettoihin, meillä on kyllä lastenlista, syöttötuolit ja leikkipaikkakin lapsille, mutta ei ne käyttöä varten ole, viekää lapsenne muualle!
Ravintola on linjansa valinnut siinä vaiheessa, kun on hankkinut rivin syöttötuoleja asiakkaiden käyttöön; jos haluaa ruokailla ilman lapsia, niin voi aina valita ravintolan, johon lapsiasiakkaat eivät ole tervetulleita. Tai sitten valitsee ravintolan, jossa annokset ovat niin kalliita, etteivät lapsiperheet käy siellä sen vuoksi.
Omaa tyhmyyttähän se on, ettei ymmärrä valita oikeantyyppistä ravintolaa, turha siitä on lapsiperheitä syyttää!
Tämä nyt on ihan itsestäänselvää. Et voi olla niin ylimielinen, että kuvittelet olevasi ainoa, joka tajuaa lasta ravintolassa kasvattaa. Mutta alkuperäisessa avauksessa oli kyse yksivuotiaasta, ja vaikka äiti ja isä sille sata kertaa sanoisi ei, tai muuten viihdyttäisi, niin ihan taatusti se ei niitä käytöstapoja sillä yhdellä kerralla opi. Eli kyllä minusta muiden aikuisten pitää myös hieman ymmärtää ja arvioida lasten käytöstä iän mukaisesti eikä tietenkään vaatia samanlaista käyttäytymistä kuin aikuisilta.
Kun nyt näitäkin tyyppejä löytyy:
"no en mä ainakaan poistuisi ravintolasta kesken syömiseni sen takia että lapseni alkaisi rummutella pöytää :D siinä saisi naapuripöydän haaskat ihan rauhassa mulkoilla! "
"Ravintola on linjansa valinnut siinä vaiheessa, kun on hankkinut rivin syöttötuoleja asiakkaiden käyttöön; jos haluaa ruokailla ilman lapsia, niin voi aina valita ravintolan, johon lapsiasiakkaat eivät ole tervetulleita. "
En ole vaatimassa lapselta samaa kuin aikuiselta. Lapset herpaantuvat joskus, se nyt on ihan selvä. Mutta minusta on ihan oikeutettua vaatia, että kyse on nimenomaan herpaantumista eli riehuminen kestää hetken ja loppuu alkuunsa. Jos peruskäytöstavat eivät ole hallussa, niitä harjoitellaan kotona eikä ravintolassa.
Jos ykivuotias hakkaa lusikkaa pöytään vartin, musta on yhtäläisen itsestäänselvää, että toinen vanhemmista nousee pöydästä, otta piltin kainaloon ja käydään vähän rauhoittumassa. Jos yksivuotiaalla on muutenkin tapana toimia näin, musta on tyhmä ratkaisu edes mennä ravintolaan syömään.
sen olen huomannut kun paljon ollaan matkusteltu.