kertooko luokkaretken järjestäminen koulun tai luokan tasosta?
Alakouluajan lapseni luokka teki aina lukkaretken, joinain vuosina kaksi. Rahat kerättiin joko käteisenä tai myyjäisillä. SInä vuonna on luokkaretkiä oli kaksi, vanhempainyhdistys maksoi niistä toisen. Rinnakkaisluokan opettaja kieltäytyikin sittne järjestämästä sitä toista enää, enkä tiedä, johtuiko se rahankeruun epäonnistumisesta vai kersojen pahankurisuudesta - eihän se minulle kuulunutkaan.
TÄnä vuonna yläkoulussa seiskaluokkalaisen luokanvalvoja oli sitä mieltä, että opettajat yleisesti ottaen eivät suhtaudu positiivisesti luokkaretkien järjestämiseen, "kun siihen menee niin paljon aikaa koulutyöstä". Mitä tämä teidän mielestänne kertoo koulun työkulttuurista, ilmapiiristä ja asenteista? Hyvää vai pahaa?
Yläkouluikäisten kanssa ei muutenkaan ole ehkä maailman helpointa ja luokkaretkien järjestämiseen menee vielä lisää resursseja. Alakoululaisille retkiä on ehkä helpompi järjestää, kun sopivia kohteitakin on enemmän. Ymmärtääkseni on ollut tavallista jo vuosien ajan, että yläkouluissa ei järjestetä luokkaretkiä kuin ehkä kerran koko aikana ja senkin järjestävät oppilaat itse.