Miten/ mistä apua synnytyksen jälkeiseen masennukseen?

neuvolan kautta suosittelen, pääset nopammin oikeisiin käsiin -btdt

Varaa heti huomenna aika terv.keskuslääkärille ja pyydä lähete mielenterveyspuolen lääkärille tai jos mahdollista niin mene yksityiselle psykiatrian erikoislääkärille. Msennukseen on apua! Ei kannata jäädä odottelemaan. Itse kärsin turhan kauan ennen luin älysin hakea apua. Kun oli muutama kuukausi mennyt itkiessä (masennusta oli kestänyt jo pidempään)tajusin ettei voi jatkua näin enään ja hekeuduin lääkäriin. Voimia!

Älä luovuta helposti miehesi kanssa vaan koita puhua ja saada ymmärtämään. Meillä meni pitkän aikaa ennen kuin mies ymmärsi tilannetta. Hän ei jotenkin tajunnut tilannetta kun ajatteli että olen vain väsynyt. itsekin puhuin vaan väsymyksestä koko ajan ennen kuin tajusin että on jotain pahempaa. Miehellä oli siihen aikaan myös itsellä hirvittävän stressaava tilanne päällä ja siksi ei ollut oikein herkyyttä mun ymmärtämiseen....mutta kaikesta selvittiin vaikka välillä tuntui ettei tästä mitään tule ja siitä on jo 4 vuotta.t.3

Tuntuu tyhmältä ruveta jankkaamaan miehelle tästä. Tulee itselle olo, että "haluan" olla masentunut, koska jankkaan siitä. Miehellä on töissä rankkaa enkä haluaisi rasittaa häntä lisää.



Millaista apua sait? Pelottaa, että terveystietoihini jää merkintöjä masennuksesta. Ei hyvät äidit masennu....

Kuules ap. Jos menet kunnalliselle puolelle niin tietoihisi sen käynnin osalta tulee kyllä tekstiä masennuksesta mutta ei sinne mitään masennusdiagnoosia ainakaan tässä vaiheessa varmuudella tehdä. Tärkeintä on nyt kuitenkin sinun hyvinvointi jotta jaksat itse sekä jaksat hoitaa vauvaa.



Mulla oli raju lähes psykoottistasoinen synnytyksen jälkeinen masennus. Sairastuin heti vauvan synnyttyä ja jouduin viikon sisällä vauvan syntymästä psykiatriselle osastohoitoon. Siellä ei tarvinnut olla kuin 2 viikkoa jonka jälkeen pahin oli ohi. Olin masentunut kyllä vielä mutta pystyin jo toimimaan. Söin masennuslääkkeitä (mainettaan paljon parempia eikä kevyen masennuslääkkeen syömistä tarvitse pelätä!) monta vuotta tuon jälkeen ja nyt olen jo vuosia ollut ilman.



Tilanteeni oli toki eri koska menin nopeasti sairaalakuntoon. Sinä vaikutat olevan ihan järjissäsi joten sinuna puhuisin neuvolassa tai varaisin ajan tk- lääkärille. Melko varmasti lääkäri ehdottaa kokeilemaan kevyttä mutta usein hyödykästä masennuslääkitystä (citalopram). Myös jotain keskusteluryhmiä saattaa ehdottaa. Myös netistä löytää aihepiirin keskusteluryhmiä. Itse olin niissä mukana mutta ehkä kuitenkin mulle paras apu oli oma lähipiiri ja masennuslääkkeet.



Olen myös antanut haastattelun vauvalehteen aiheesta mutta siitä on vuosia. Edelleen mielelläni kerron kokemuksiani. Melko harvoin kukaan sairastuu niin rajusti kuin minä tai usein ne päättyvät huonommin. Itse tajusin, että joko kuolen tai lähden sairaalaan ja menin sinne ihan vapaaehtoisesti.

Miten jaksoit hakea apua?

Tunnen itseni niin huonoksi äidiksi! Ajatus siitä, että kaikki muutkin saisivat sen tietää, ahdistaa aivan suunnattomasti. Kumpi on pienempi paha: kärsiä hiljaa itsekseen ja toivoa parempaa vai se, että asia paljastuisi ja pahimmillaan saisin kuulla ties mitä...



Nostan tätä, jos jollakin olisi vielä jotain sanottavaa.

Onko sinulla mahdollista saada terveyskeskuksesta neuvolapsykologin puhelinnumero, jonka kanssa pääset juttelemaan? Lääkkeet auttavat kyllä ja ovat useasti enemmän kuin tarpeen mutta itseäni erityisesti auttoi nuo keskustelut neuvolapsykologin kanssa. Ei siellä ketään syyllistetä tai leimata. Vastuuntuntoinen vanhempi hakee apua eikä yritä pärjätä yksin.



Nuo huono äiti-ajatukset voit unohtaa ihan heti. Synnytyksen jälkeinen masennus on niin monisyinen asia, että siihen sairastutaan ihan yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta asemasta riippumatta eri syistä. Näin on ollut aina. Ja ethän sinä ole halunnut tai valinnut masentua.

monella äidillä on samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla, joillakin tuo vain menee ohi kevyempänä "baby-bluesina", ja joillakin kehittyy vakavammaksi masennukseksi tai jopa psykoosiksi. Suurin osa äideistä ainakin ymmärtää sinua, ja sitä paitsi, et voi elää elämääsi sen mukaan mitä sinusta ajatellaan. Usein sitä vain kuvittelee, että ihmiset miettivät sitä tai tätä, loppujen lopuksi kaikille ovat ne ovat asiat kaikkein keskeisimmät.

Tarinasi on kannustava, 7. Miten jaksoit hakea apua?

Tunnen itseni niin huonoksi äidiksi! Ajatus siitä, että kaikki muutkin saisivat sen tietää, ahdistaa aivan suunnattomasti. Kumpi on pienempi paha: kärsiä hiljaa itsekseen ja toivoa parempaa vai se, että asia paljastuisi ja pahimmillaan saisin kuulla ties mitä...

Nostan tätä, jos jollakin olisi vielä jotain sanottavaa.

Olen ollut alakuloinen luonne muutenkin mutta toisen synnytyksen jälkeen ja oikeastaan jo ennen sitä masennuin. Olin ison mahani kanssa niin poikki jo esikoisesta ja kauhuissani miten jaksaisin kahden kanssa. Hain apua, kävin psykologin juttusilla ja terapiassakin mutta en sanoisi että niistä oli apua. Minun on ollut helppo jutella asioista, ehkä se auttaisi sellaista ihmistä joka on lukossa? Joka tapauksessa satuin luontaistuotekauppaan sellaisena päivänä kun siellä oli ravintoterapeutti. Hän suositteli minulle D-vitamiinia vähintään 50µg päivässä ja kalaöljyjä. Hän kertoi että jos D-vitamiini löydettäisiin nyt niin määriteltäisiin hormoniksi ja todennäköisesti apteekkitavaraksi. Juuri tämän hormoninkaltaisuuden takia se tepsii useinmiten masennuksiin. Niinpä aloin syömään omega-valmisteita joissa niissäkin oli 10µg D-vitamiinia ja lisäksi otin joka päivä 2 kapselia ravintoterapeutin suosittelemaa Bioteekin Teho Plus D-vitamiinia (á 25µg) ja monivitamiinin jossa oli myös 10µg d-vitamiinia. Meni pari viikkoa kun huomasin jo eron. Kuukauden päästä huomasin olevani suorastaan energinen. Masentuneena ei välttämättä jaksa uskoa mihinkään eikä kokeillakaan mitään ("ei ne kuitenkaan tehoa minuun"-ajatusten takia), mutta pliis kokeile tätä. Mä olen niin kiitollinen että satuin sinne luontaistuotekauppaan just silloin kun siel oli se ravintoterapeutti ja sain samalla reissulla ostettua ne vitamiinitkin. Se ravintoterapeutti muuten sanoi itse syövänsä 80-100µg D-vitamiinia syyskuusta toukokuuhun.

PS.Muista antaa myös vauvalle d-vitamiinit. Jostain syystä vauvojen valmisteissa on D2 vitamiinia, koita löytää valmiste jossa D3 vitamiinia niin kuin aikuisillekin. Ja googlaile lisätietoa :).



Tsemppiä ja voimia sinulle.

Taidan kokeilla tuota D-vitamiinia. Eihän siitä haittaakaan ole.

Oletteko pitäneet masennuksen salassa lähipiiriltänne vai kertoneet avoimesti? Haluaisin tukea esim äidiltäni ja anopiltani, mutta he ovat sen ikäpolven naisia ettei masennusta tunnettu. Heiltä tuskin apua tulisi ja anoppi saattaisi olla hyvinkin ilkeä kuullessaan tästä. "Onhan sitä ennenkin jaksettu" yms...



Kiitos teille kannustavista vastauksista. Kerään tässä rohkeutta soitaa neuvolaan, joko huomenna tai heti maanantaina.



ap

selvittelisin kans eka tota vitamiininpuutosta, vaikka se kuulostaakin niin hölmöltä. Hommaisit ihan kunnon monivitamiinilisän, varsinkin jos imetät. Ja tsekkaa muutenkin ruokavaliotasi. Väsymys, alakulo ja voimattomuus voi hyvinkin helpottaa.

Kokeilin myös paria mielialalääkitystä mutta niistä tuli niin pahoja sivuoireita että molemmat piti lopettaa enkä suostunut enää kokeilemaan kolmatta vaihtoehtoa. Harmittaa kun lopetin imetyksenkin lääkityksen takia. Kunpa olisin tajunnut heti tuon D-vitamiinin.



Mulla on aina keväisin ollut tosi alakuloinen ja väsynyt jakso ja tiedän todella mitä on kevätmasennus. Olen syönyt nyt pari vuotta D-vitamiinia tuota isompaa annosta ja yllättäen kevätmasennuksetkin on kadonneet. Olen keväisin ollut suorastaan pirteä :).



Kokeile ihmeessä tuota D-vitamiinia nyt heti, jospa ei tarvitsisi mielialalääkitystä ollenkaan. Muista ottaa ihan joka aamu (jos otan illalla niin ne piristää mua sen verran että saan nukkumisvaikeuksia). Jos olet kovin väsynyt niin ite syön nykyisin myös C-vitamiinia esim. Cevitabs 500mg jossa on tosiaan tuo 500mg C:tä kun esim. monivitamiineissa sitä on vain 60mg. Raskaus on vienyt vitamiini- ja hivenainevarastot tyhjiksi joten vitamiinilisä ei varmasti ole pahitteeksi. Yhdenkin vitamiinin puutos vaikuttaa toiseen ja sitä kautta koko yleisvointiin ja elimistön toimintaan.

Kyllä minä kerroin omalle perheelleni ja usealle kaverilleni ihan avoimesti. Keskusteleminen varmasti hyödyttää erilaisia ihmisiä eri tavoin mutta sitä kannattaa ammattilaisen kanssa edes kokeilla. Minulla suurin hyöty varmaankin oli, että sitä kautta sai itsekin mietittyä sitä miksi reagoi juuri sillä hetkellä tietyllä tavoin. Psykologin tai lääkärin persoona kylläkin vaikuttaa paljon, toisen kanssa synkkaa paremmin. Oma neuvolapsykologi oli tosi suorasukainen ja pystyi kaivamaan tärkeitä asioita paranemisen kannalta minun ääneenlausutusta tajunnanvirrasta...



Anopille en koska en häneltä olisi kokenut saavani mitään apua.

Vielä avoimuudesta. Mä kerroin kaikille kenen kanssa olin paljon tekemisissä. Miehelle tietenkin, mutta mieskin tajusi tilanteen vakavuuden vasta kun kuuli minun soittaneen ja kertoneen myös vanhemmilleni ja sisaruksilleni. Puistotutuille en kertonut, sanoin vaan jotain ympäripyöreää BabyBluesista (samoin anopille jonka kanssa ollaan vähemmän tekemisissä) ja että on ollut vähän alakuloinen olo, etteivät niin ihmettelisi ilmeettömiä kasvojani ja miettisi onko mulle tapahtunut jotain kauheaa tai menossa aviokriisi tms. Neuvolassakin kerroin, kysyin suoraan että mitä mun pitäisi tehdä sillä olen tosi masentunut ja sain puhelinnumeron. Luulen ettei mun masennusta päällepäin oikein näkynytkään, tsemppasin aina kun näin vieraampia ihmisiä, tai itseasiassa niiden tapaaminen piristi mua niin että saatoin vaikuttaa jopa iloiselta ja puheliaalta, mutta kotiin ja arkeen päästessä tilanne muuttui muutamassa hetkessä. Tuntui että käsissä ja jaloissa on lyijypainot ja muutenkin tuntui että liikuin koko ajan vähintään polvia myöten vedessä. Siis olin niin poikki että tuntui ettei ihan fyysisestikään päässyt eteenpäin. Myöhemmin minulla diagnosoitiin vakava masennus.

Kannattaa kyllä käydä psykologin juttusilla. Itse muistan että kun istahdin siihen tuoliin niin itketti ihan kauheesti. Jotenkin oli niin helpottunut olo että tuossa on nyt ihminen joka varmasti kuuntelee mitä mulla on sanottavaa ja ottaa mut vakavasti.

t.se D-vitamiinin suosittelija

http://www.aima.fi/



Kun olet saanut akuuttia apua lääkäriltä, niin voi tulla tarve päästä keskustelemaan masennukseen liittyvistä tunnoista saman kokeneiden kanssa.



Voimia! Kyllä se aurinko paista risukasaankin vaikka nyt ei siltä tunnu...

Odotin vastaukseksi "iteppä olet lapses tehnyt"-tyylisiä kommentteja. Jo nämä viestit ovat helpottaneet, mutta aion pyytää neuvolasta apua. Toivottavasti neuvolasta saan yhtä positiivisen vastaanoton kuin täällä.

Ja annat heti ymmärtää että haluat nimenomaan psykologin juttusille ettei neuvolatädille tarvitse alkaa mitään kertomaan.

Ja hoida tuo vitamiiniasia kuntoon. D-vitamiini on tosiaan ihan uskomaton. Kun mä aloin syömään sitä 50-100µg/vrk niin mun 20 vuotta epäsäännöllisenä olleet kuukautiset muuttui säännölliseksi joten uskon täysin että se on hormoninkaltainen aine josta on apua todella moniin asioihin. Synnytyksen jälkeisessä masennuksessakin on varmasti suurin osa ongelmista hormoneista kiinni.