Miten te pienten lasten äidit "lataatte" itseänne..?
Kommentit (5)
pienen lapsen totaali yh:na laitan lapset noin kerran kuussa koko vkl hoitoon (vanhempi isovanhemmille ja nuorempi isälleen) ja vietän totaalista vapaata, nukun, luen, siivoan, juhlin, syön, juon, ja teen ihan mitä mieleen tulee. Olen sanonut olevani hätätilanteessa tavoitettavissa, mutta muuten olen "lapsivapaalla".
Muuten lapset eivät paljoa olekaan hoidossa, nuorempi isällään muutamana päivänä kuukaudesta jonkun tunnin.
Mulle on aivan sama miten ihmiset minut tuuomitsee, minä tarvitsen sen vapaan ajan ladatakseni akkuja voidakseni olla taas hyvä äiti lapsilleni.
No niin, kivittäkää.
Itsellä nyt 3kk vauva, ja mä kyllä sanon rehellisesti että en jaksaisi yksin 24/7!
Olet varmasti vapaasi kerran kk:ssa ansainnut vailla pienintäkään kivittämistä! Tsemppiä jatkoonkin!
Meillä on 3v ja 8kk lapset. Mies tekee pitkää päivää, eikä meillä ole sitä kuuluisaa verkostoa, jolle lapset tupata tunniksi silloin tällöin.
Nyt päätin, että jotain tarttee tehdä, ettei pää leviä. Niinpä kokeilen zumbata kerran viikossa. Häivyn saman tien, kun mies tulee ovesta sisälle, juuri ja juuri ehdin.

eroon, laitan ihanaa musiikkia soimaan, menen mukavaan asentoon lämpimän huovan alle pötkölleen. Siihen tulevat kissatkin pian kehräämään. Aah, sielu lepää!
Kesällä samalla tavalla toimii auringon lämpöön oikaiseminen solisevan veden äärellä.
Ja arkisemmin: luen työmatkat hyviä kirjoja. Niin pääsen parhaiten irti sekä töistä että kotiasioista.