Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Annassa nro 41 juttua synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, lapsena pitkiä eroja äidistä
08.11.2010 |
Ei taida olla sattumaa, että jutun synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivä äiti on itse lapsena joutunut kasvamaan viikot erossa omasta äidistä tämän ulkopaikkakunnalla johtuvan opiskelun vuoksi. Hän on siisarkivikot ollut isovanhempiensa hoidossa. Artikkelissa masentunut kertoo yhä muistavansa miten pettynyt oli, kun äiti olikin lähtenyt opiskelupaikkakunnalle maanantaiaamuna herättämättä häntä, vaikka niin oli luvannut. Jo lapsena ja nuorena hän olikin alkanut oireilla masennustaan ja nyt aikuisena, itse äitinä tajunnut, että toisinkin olisi voinut elää perhe-elämää miten oma äiti sitä eli.
Lapsuudenkokemuksilla on väliä!
Kommentit (6)
Yhtä lailla oikeus olla lähellä isää. Isä on samoin vanhempi kuin äitikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ihan vastaavanlainen kokemus lapsuudessa. Äiti opiskeli viikot muualla, olin isovanhempien ja isän hoidossa. Eipä ole ollut synnytyksen jälkeisiä, eikä muitakaan masennuksia ollut. Mitäs tästä päätellään?
Että lapset on kovin erilaisia????? IDIOOTTI???
Meiltäkin löytyy 2,5-vuotias, jolle ei ole ongelmaa olla erossa äidistä. Ja 5 vuotias, jolle on. Jolle vaan se, että äiti menee töihin ( vaikka lapsi saisi olla omassa kodissa/ tosi läheisten mummun ja vaarin kanssa) on todella ikävä juttu, jota pitää itkeä. JOka ei millään lahjonnalla suostu jättämään väliin erohetken yhteistä sylituokiota. Esim. tänään olisi mulla ollut tosi tärkeä palaveri, aamulla auton kanssa ongelmia, enkä olisi ehtinyt jäädä erorutiineihimme. Ei kelvannut karkki, ei lelu, lapselle oli niin tärkeää saada istua hetki äidin sylissä vielä pk:ssa, että myöhässä menin töihin.
Ja ei, en tee pitkää päivää, lapsilla n 6h päivät pkssa/4pv viikossa. Isä hoitaa tasavertaisesti jne. Mutta tuo keskimmäinen on AINA ollut äidin perään, aina.
tuo "ja isän hoidossa" on ihan oleellinen ero tuohon avauksessa kuvattuun tapaukseen. Toinen vanhemmista siis ainakin oli arjessa läsnä.
Asuitko isovanhempiesi luona ja isäsi tuli sinua sinne joskus hoitamaan? Vai olitko päivät isovanhempien luona / he teillä ja illat isän hoidossa?
Itsellä ihan vastaavanlainen kokemus lapsuudessa. Äiti opiskeli viikot muualla, olin isovanhempien ja isän hoidossa. Eipä ole ollut synnytyksen jälkeisiä, eikä muitakaan masennuksia ollut. Mitäs tästä päätellään?
Itsellä ihan vastaavanlainen kokemus lapsuudessa. Äiti opiskeli viikot muualla, olin isovanhempien ja isän hoidossa. Eipä ole ollut synnytyksen jälkeisiä, eikä muitakaan masennuksia ollut. Mitäs tästä päätellään?
Itsellä ihan vastaavanlainen kokemus lapsuudessa. Äiti opiskeli viikot muualla, olin isovanhempien ja isän hoidossa. Eipä ole ollut synnytyksen jälkeisiä, eikä muitakaan masennuksia ollut. Mitäs tästä päätellään?
Että lapset on kovin erilaisia????? IDIOOTTI???
Meiltäkin löytyy 2,5-vuotias, jolle ei ole ongelmaa olla erossa äidistä. Ja 5 vuotias, jolle on. Jolle vaan se, että äiti menee töihin ( vaikka lapsi saisi olla omassa kodissa/ tosi läheisten mummun ja vaarin kanssa) on todella ikävä juttu, jota pitää itkeä. JOka ei millään lahjonnalla suostu jättämään väliin erohetken yhteistä sylituokiota. Esim. tänään olisi mulla ollut tosi tärkeä palaveri, aamulla auton kanssa ongelmia, enkä olisi ehtinyt jäädä erorutiineihimme. Ei kelvannut karkki, ei lelu, lapselle oli niin tärkeää saada istua hetki äidin sylissä vielä pk:ssa, että myöhässä menin töihin.
Ja ei, en tee pitkää päivää, lapsilla n 6h päivät pkssa/4pv viikossa. Isä hoitaa tasavertaisesti jne. Mutta tuo keskimmäinen on AINA ollut äidin perään, aina.
Alue: Aihe vapaa
siis toki äiti voi töissä käydä mutta lapsen oikeus on että hän elää äidin kanssa joka huolehtii hänestä koko sydämen voimalla ja rakkaudella. Näin kasvaa taaperosta tasapainoinen, emotionaalisesti hyvin kehittynyt lapsi joka voi hyvin. Liian usein aikuinen ajattelee omia juttuja ja suunnitelmia vaikka lapsen tarpeet pitäisi olla tärkein. Toki on eroja lapsissakin, toinen reagoi herkemmin ja toinen ei juuri ollenkaan äidistä erossa olemiseen. On silti väärin ottaa se riski että lapsi kärsii.
Todettu on että adoptiolapsilla on enemmän sopeutumisvaikeuksia, huolia, huonovointisuutta ym, sama pätee lapsiin joiden äiti ollut masentunut koska vuorovaikutus kärsii alussa. Ekat kolme vuotta ovat tärkeimmät lapsen elämässä tulevaisuutta ajatellen. Masentunut ei jaksa/kykene antaa lapselle kaiken sen huomion/rakkauden mitä pitäisi, ei myöskään äiti joka ei ole läsnä arjessa - joka ilta/päivä jne. Toivon hartaasti että jokainen miettisi ENNEN lapsen hankkimista mitä on edessä ja mistä pitäisi luopua. Vain näin saadaan hyvinvoivia lapsia ja vähemmän sosiaalisia ongelmia. Jaxamista.