Mitä tehdä, kun lapsi ei koskaan kerro kiusaamisista?

Onko lapsi käynyt toimintaterapiassa? Yleensä ottaen varmaan lapsen kuunteleminen auttaa (en tiedä, miten asperger vaikuttaa). Eli pyrit kuuntelemaan lapsen viestejä, olemaan kiinnostunut niistäkin asioista, jotka sinua eivät kiinnosta. Näin lapsi voi ehkä kysyttäessä kertoa muustakin, ja kurjista asioista.

harjoitella sosiaalisia taitoja, vaan hoidetaan motorisia puutteita.

Totta kai kuuntelen aina ja mm. olen kirjoittanut lapsen kanssa yhdessä päiväkirjaa joka ilta juuri sen vuoksi, että harjoittelisimme lapsen puutteellisia kerrontataitoja JA saisin hiukan tietää, miten päivä on sujunut. Mutta yhä lapsi siinäkin tilanteessa kuittaa muun päivän "olin koulussa ja iltapäiväkerhossa, äiti haki minut kotiin kolmelta."

PS: se on vanhentunut käsitys, että autismin kirjo johtuisi vanhemman piittaamattomuudesta ja kylmyydestä...

ap

joku harraste voi kyllä olla tosi hyväkin. Se riippuu ihan täysin ohjaajista. Meillä on kokemuksia molemmista ääripäistä. Jotkut ohjaajat on todella huonoja, ehkä sopimattomia lasten ja poikien ohjaamiseen yleensä ja erityisesti assien tai muiden erityislasten. Jotkut ei osaaja toiset ei halua pärjätä.



Mutta on niitäkin, jotka haluavat ja etsivät keinot. Meidän poika kävi vuositolkulla, just siinä pahimmassa ja haastavimmassa ja masentavimmassa vaiheessa suunnistamassa paikallisen urheiluseuran toiminnassa. Metsäretkeily oli muutenkin ekkoalaa ja suunnistus paransi tietysti suuntavaistoa ja motoriikkaa jne. Mutta parasta oli se asenne, jonka valmentajat ottivat. Ne katsoivat minua silmiin ja totesivat, että kyllä tästä selvitään (se oli hienoa, sillä samana syksynä yksi taideryhmää vetänyt tätönen kieltäytyi ottamasta poikaa ollenkaan ryhmäänsä pelkästään sillä perusteella, että oli erityinen) Ekana vuonna kerroin ongelmasta, toisena vuonna pojan siirtyeessä seuraaavaan ikäkausi- ja taitoryhmään ohjaajat olivat päivittäneet tilanteen keskenään. Ryhmään vedettiin sitten mukaan vanhempia nuoria apuohjaajiksi. Suunnistuksessahan jokaiselle täytyy joka tapauksessa antaa henkilökohtaista ohjausta, joten se tuli tavallaan luonnostaankin. mutta nämä olivat myös sisäistäneet sen, että olivat sinettiseura ja että se vaatii käytänteiltä oikeasti jotain.



Siitä oli sekin ilo, että niinä vaikeimpina vuosina, kun poika ei kelvannut oikein mihinkään joukkoon, oli kumminkin joku paikka, missä sai olla mukana ja olla ihminen. Luulen, että se pelasti pojan masennukselta ja syrjäytymiseltä ja mahdollisti myöhemmän kuntoutumisen.

Mutta tässä varsinaisesti protestoinkin sitä, onko jostain harrastuksesta korvaamaan henkilöterapiaa. No, ymmärrän tietysti, että lastenklinikallakin on säästöpaineita, mutta pisti oikeasti vihaksi neurologin asenne, oli mm. sitä mieltä, ettei lapsi tarvitse puheterapiaan jatkoa, koska hänellä ei ole äännevirheitä! Kumminkin sosiaalisen puheentuoton ongelma on yksi puheterapian alalajeista...



ap

Juttele open kanssa, hänen hommaansa on ottaa tuollainen huomioon ja valvoa sitten tarkemmin. Juttele myös lapsesi kanssa, että kiusaamisille ei koskaan saada loppua, jos ei hän niistä kerro kenellekään.

Kurjaa tuollainen.

Eikä oikein mistään voimakkaita ikäviä tunteita herättävästä asiasta. Toisaalta kyllähän omasta lapsestaan näkee, vaikkei tämä osaisikaan kertoa, että jotain on nyt vialla. Ongelma on siinä, että saa selville, mitä on vialla.



Ensinnäkin, puhu kaikkien mahdollisten opettajien ja ohjaajien kanssa tästä ongelmasta ja pyri siihen, että "silmä ei vältä".



Huomaa samalla kuitenkin, että välillä on hyvä tarkkailla vähän kauempaa, ja antaa lapsen yrittää itse - vain tarvittaessa opastettuna. Ei kannata maalailla piruja seinille, jos niitä ei siellä ole. Meillä erityislasten vanhemmilla on taipumusta ylisuojeluun, ja sitten lapset eivät opi itsenäistymään. Huomaa myös, että jossain välissä tämä "ei edes tajua että häntä kiusataan" voi hyvin muuttua toiseksi äärimuodoksi eli "luulee että aina kiusataan, vaikka kyse on vain nahistelusta jossa itsekin syyllinen." Tämä on ihan yhtä hankala tilanne, älä ainakaan yllytä siihen.



Meidän pojalle tässä asiassa on ollut suuri hyöty kahden vuoden viikottaisesta neuropsykoligisesta kuntoutuksesta. Siellä on oppinut sekä sosiaalisia taitoja (ei enää joudu kiusatuksi nii nhelposti) että tunteista ja muustakin puhumista. Mut neuropsykologinen kuntous yleensä tulee vasta noin 10-vanhana, teillä taitaa vielä olla jonkun toimintaterapian tms vaihe?

vaan tuollainen kuuluu ns. taudin kuvaan.



Ja olen nimenomaan varonut sitä, että opettaisin lapsen jotenkin ylireagoimaan, sillä toinen ääripää - lapsi muksaisee takaisin heti, kun kokee tulevansa kiusatuksi - on vähintään yhtä paha juttu ja ongelmana monella as-lapsella.



Totta, riski on iso, että näitä lapsia pyrkii ylisuojelemaan. Kotoa käsin en "onneksi" pääse valvomaan vierestä pojan iltapäiviä.



Neuropsykiatrinen kuntoutus tulee ehkä joskus kyseeseen, tosin Lastenklinikan neurologi oli viimeksi (taas uusi ihminen, jonka mielestä terapiaa ei näin isolle tarvitse järjestää!) hyvin nuiva millekään terapialle, pitäisi kuulemma vaan kauheasti harrastaa kaikenlaista. Joopajoo, ne harrastusryhmien ohjaajat ehtiikin yhtä erityislasta opastaa kädestä pitäen sosiaaliseksi, huokaus.



Eli lapsi on nyt 8-vuotias, ei saa mitään terapiaa. Itse olemme ostaneet coaching-terapeutin valmentamaan lasta, kymmenen kerran sarjan koulukäyntejä, mutta sekin siis ei kestä kuin syyslukukauden alun.

huomasi kirjoittaneensa ihan hassusti: olen tietysti TÖISSÄ, en valvo kotoa käsin vaan töistä käsin...

Serkkunsa kuoli joka best friend in a car accident or was it a train accident.Anyway she is a fine singer!

Onko lapsi käynyt toimintaterapiassa?



Yleensä ottaen varmaan lapsen kuunteleminen auttaa (en tiedä, miten asperger vaikuttaa). Eli pyrit kuuntelemaan lapsen viestejä, olemaan kiinnostunut niistäkin asioista, jotka sinua eivät kiinnosta. Näin lapsi voi ehkä kysyttäessä kertoa muustakin, ja kurjista asioista.