Tukistin lapsiani

mutta kyllä monet noin tekee. joskus se on ainoa mikä tehoaa.

luki viestini, mitä ajattelette asiasta, olen niin paljon lasten kanssa, että joskus toivoisi jonkun ulkopuolisen näkemystä, omaan olemiseensa heidän kanssaan.



Omia sokeapisteitä kun ei kerran voi itse nähdä.



Mittu

ja kertoi olleensa tuhma vai?

meillä on 2 poikaa 2 v ikäerolla ja ne tappelee ja hölmöilee ihan koko ajan

onneks on iso talo, annan tapella

Sinun pitää kertoa lapsillesi, että kaikki väkivalta on väärin. Muuten lapset seuraavassa tappelussa sanovat, että äitikin tukistaa.

Tukistaminen on ehdottoman väärin, mutta sen jo teit, niin pyydä edes anteeksi, ja selitä lapsille, että ketään, EI KETÄÄN saa satuttaa, ja että sinä olit tyhmä ja näin teit.

tukistaminen väärin. Kumpikaan lapsista ei osaa itse käyttää kännykkääni, annoin kolmevuotiaan soittaa, kun itki, että: "mua harmittaa ja mä kerron isille". Olen aina lapsille teroittanut että mitään väkivaltaa ei sallita eikä varsinkaan salata, sillä omassa lapsuuden kodissani väkivaltaa oli ja sitä salattiin.



Olen sanonut, että jos äiti tai isi tai kuka tahansa koskaan käy käsiksi, läpsii tukistaa, luunappeilee, ynms. niin siitä pitää puhua ja kertoa, tämä siksi että lasten isoisoäiti oli kerran kovasti kysellyt mistä mustelma otsaan oli tullut ja silloin sanoin että syy pitää aina kertoa rehellisesti. Joku tavallista isompi kuhmu enkä nyt enään edes muista mistä tullut.Pojat nyt koheltaa niin paljon, kiipeilee ja hyppii, ettei niiltä mustelmilta voi välttyä.



Isoisoäiti on itse sitä sukupolvea joka kurittaa fyysisesti ja asia josta, ollaan ihan eri mieltä. Kun esikoinen oli viisivuotis omantahdon kehitysvaiheessaan, (toisin sanoen uhmaikäinen) niin isoisoäiti kehotti piiskaamaan! (isoisoäiti miehen puolelta)



Oletteko te jotka, kirjoitatte koskaan töpänneet/ hermostuneet liikaa lapsillenne ja minkä ikäisiä teidän lapsenne ovat?



Minttu

että tähän minun töppäykseeni, vaikuttaa osiltaan minun taustani, toisaalta ollut aivan selvää, että omani eivät joudu kokemaan sellaista lapsuutta jota itse jouduin (en voi sietää) ja toisaalta se "myrkky" on minussa ja tietyissä tilanteissa se nostaa päätään ja pitää toima vastavirtaan sen väkivaltaisuuden kanssa joka minuun on kohdistettu ja joka haluaisi minun kauttani vielä elää. Jos ymmärrätte tätä kuvakieltä :)



Mittu

Jos riitaa ei saatu puhein selvitettyä tai lapset kävi nyrkkitaistoon keskenään, komensi äiti nurkkaan. Jokainen meistä on alkuun kieltäytynyt siellä seisomasta ja pyrkinyt nurkasta pois. Kokeillut mitä äiti tekee jos ei tottelekaan. Äiti otti tukasta kiinni ja piti seisomassa nurkassa. Se sattui jos rimpuili, mutta jos seisoi aloillaan ei tuntunut lainkaan. Äiti sanoi aina rauhallisesti mutta tiukasti "seiso aloillasi nurkassa". Kokeilun tai parin jälkeen ei äidin tarvinnut riitatilanteissa kuin komentaa "nurkkaan!" niin käytiin sinne rauhoittumaan itse ja pysyttiin justiin niin kauan kuin äiti käski.



Minusta se on järkevä tapa. Ei varsin satuta lasta, mutta antaa selkeän viestin.

Ei mun mielestä tukistaminen ole niin vakavaa jos ei sitä tapahdu jatkuvasti mut laita ne lapset seuraaval kerralla eri huoneisiin.Jos ei osaa leikkiä keskenään,leikkikööt erikseen ja yksin.eli niin ettet sie leiki kummankaan kans.Kyllä äkkiä sisaruksen seura kelpaa.

muodossa, aikuinen ei hallitse enää omaa käytöstään. Väkivallan käyttö on aina väärin, se on on pahoinpitelyä, vaikka sillä olisi ns.kasvatukselliset perusteet. Aikuinen ei voi mitenkään estää sitä, ettei tapahtuneesta jäisi lapselle malli, että kun tarpeeksi kovasti suuttuu niin silloin saa lyödä tai tukistaa. Se viesti väkivallasta jää aina. Miettikää oikeasti millaisia nuoria ja aikuisia te haluatte lapsistanne kasvavan. PAri päivää voi näyttää siltä, että riitelyhän loppui tukistamisen ansiosta, mutta pahempaa kyllä seuraa, jos väkivalta jatkuu... Jos oma hermo ei kerta kaikkiaan kestä, niin poistu toiseen huoneeseen. Sano lapsille että äitiä suututtaa nyt kovasti ja mene rauhoittumaan ennenkuin puhuttelet lapsia. Rangaistuksia saa ja pitää käyttää, mutta rangaistuksen on oltava inhimillinen ja tilanteeseen sopiva. Väkivaltaa se ei saa olla koskaan. terv. äiti ja opettaja

tukistin 6-vuotiastani... olin todella uupunut ainaiseen kiukutteluun ja vastaan jäkättämiseen. kerran mulla napsahti niin pahasti, että otin tukasta kiinni ja huusin että et ikinä voi uskoa mitään! kaduin asiaa kauan ja tunsin täysin epäonnistuneeni. pyysin lapseltani anteeksi ja selitin että äiti hermostui liikaa ja näin ei missään nimessä saa toiselle tehdä ja lupasin myös etten enää ikinä niin tee.

niin sortuminen on juuri se piste jossa pitää laitta itsensä nurkkaan ja ajatella miten näin pääsi käymmään ja mitä ensikerralla pitäisi tehdä.



Minusta tuntuu pahalta kun mieheni suuttuu ja käskee lapsen menemään omaan huoneeseensa (yksinäisyyteen), koen sen henkisenä väkivaltana ja emotianaalisena hylkäämisenä, mielestäni yhtä paha kuin fyysinen väkivalta.



Olen tavallisesti laittanut hillitsemättömän lapsen muutamaksi minuutiksi "arestituoliin" tuoli kuin tuoli, ei nurkkaan eikä eristykseen, mutta kuitenkin vähän sivummalle leikeistä. Olen ajatellut, että se opettaa ja tukee lasta itsehillintään, häntä kuitenkaan hylkäämättä, heh jossa näköjään on vielä itsellänikin opeteltavaa ;)



Eivätkö muut äidit koskaan sorru?



Minttu

mutta harva uskaltaa myöntää virheitään. Itsekin olen tempaissut käsivarresta tai tukistanut muutamaan otteeseen, lapset nyt 5 ja 7. Aina olen myös pyytänyt anteeksi ja potenut todella huonoa omaatuntoa monta päivää.



Ihmisiä me kaikki ollaan, jokainen tekee virheitä. Niistä pitää vaan ottaa opikseen.

siltä, että osa vastanneista joko lapsettomia tai omat vielä niin pieniä, ettei moniakaan tilanteita ole joutunut vielä läpi käymään. Onhan se mahtavaa jos on sellaisiakin vanhempi, jotka ehkäpä tulevat ehjemmästä perheestä, ovat näin ollen valmiinpia vanhempia ja pitkämielisempiä, itsehillitsevämpiä. Minulla 7v,5v ja 3v. lapset, on vieläkin opettelemista, vaikka tää sortuminen onkin mulle harvinaista, vaikka yksikin on liikaa.



Minttu