Pitkän kotiäitiyden jälkeen en enää sopeudu työelämään

... Elämä, jossa käydään töissä ja maataan illalla väsyyneenä telkkarin edessä ei vain ole minulle. En ole myöskään työorientoitunut eli työ ei anna minulle mitään täyttymystä.

Ja me kaikkihan käydään töissä vain täyttymyksen, ei tietenkään paklkan takia... ;oD

Uskon että tuo on oma elämäntilanteeseen liittyvä henkilökohtainen kriisi.



Mitä haluat nyt elämältä, mitä harrastat? Mitä omaa sinulla on? Onko sinulla suunnitelmia jouluksi, ensi kesäksi?

työtä teet, jos se on hyvinpalkattua ja joustavaa 10 vuoden koitäiteyden jälkeen? Mäkin haluan :)

ikuisuuden kotiäitinä loisinut ei ole kovin hyvä "saalis" työnantajille.

Tiedän kyllä, että suurin osa tekee työtä, koska on pakko saamatta siitä sen suurempaa tyydytystä. Eikä ole tarkoitus mitenkään kuullostaa ylimieliseltä.



Meillä on kuitenkin täällä vain yksi elämä, enkä haluaisin 80-vuotiaana (jos edes elän niin pitkään) miettiä, että hukkaan meni.



Olen akateemisesti koulutettu ja toimin omalla alallani asiantuntijatehtävissä.

ikuisuuden kotiäitinä loisinut ei ole kovin hyvä "saalis" työnantajille.

Ei kaikki ota äitiyttä loisimisena kuten sinä.

Irtisanouduin ja vaihdoin totaalisesti alaa. Työllistin itse itseni, ja siten olen yhdistänyt kätevästi kotiäitiyden ja työnteon! Enkä ole katunut ratkaisuani.

haluaisit vaihtaa kokonaan alaa? Sekin on mahdollista. Ei ihmistä ole tuomittu jäämään sille alalle mihin on alunperin kouluttautunut.

Ehkä tarkoititkin, että viihdyit kotiäitinä, ja nyt kun tiedät paremmasta, et haluaisi enää työeläään.



Mutta mun nähdäkseni ongelma ei ole siinä, että olet ollut kotona. Vaan sulla on aina ollut vaikeuksia viihtyä työpaikassa paria vuotta kauemmin. Mäkin tunnen yhden sellaisen ihmisen, ja olen tulkinnut, että hän kaipaa jatkuvasti vaihtelua työhön ja hakee sitä vaihtamalla työpaikkaa.



Sun pitäisi miettiä asiaa hieman syvemmälle. Mikä siitä työssä käymisestä tekee niin vastenmielistä? Mikä olisi se työ ja työpaikka, missä olisit tyytyväinen? Vai onko sellaista olemassakaan? Jos ei, niin puuttuuko sun elämästä realismia?



Kaikkihan me mielellään voitettais lotossa ja tehtäis sitten mitä halutaan. Mutta koska sellainen vaihtoehto ei useimpien kohdalla toteudu, niin siksi hankitaan sellainen ammatti, jonka tekeminen tuntuu kaikkein parhaiten itselle ja omiin tarpeisiin sopivalta.



Ja jos on valinnut itselleen väärän ammatin, niin siitä ei voi syyttää lapsia, kotiäitiyttä, pienituloista miestä tai mitään muutakaan. Siitä on vastuu itsellä. Jos on tullut tehtyä väärä valinta, niin aina voi miettiä, että olisiko virhe jotenkin korjattavissa. Aikuisopintotukeahan on saatavissa.

Kyllä mäkin haluan saada työstä muutakin kuin palkkaa, joten ymmärrän ap:ta. Olisiko sinun mahdollista tehdä osa-aikatöitä jo nyt? Hoitaisit sitten lopun ajan kotia ja lapsia.



Mun mielestä se, että työstä ei saa täyttämystä ei ole oikea syy ottaa sijaislasta, vaikka tuskin sitä tarkoitit.

käyt jonkinlaista elämänmuutoskriisiä.



Sijaislapsen vanhemmuus ei ole vaihtoehto, jos sillä on takoituksena vain siirtää työelämään palaamista, mutta sinulla on varmasti asiaan muitakin motiiveja. Ainakin pitäisi olla.



Oletko miettinyt asiaa pidemmällä tähtäimellä, kuten kotiäitivuosien vaikutusta tulevaan eläkkeeseesi jne. Aika tiukoille voi myöhemmin vetää, mikäli tulee avioero eikä löydy varakasta elättäjää.



Entä jos tekisit alkuun vaikkapa osa- aikatyötä, jolloin vapaa- aikaa itsensä toteuttamiseen jäisi enemmän. Tai tekisit osin etätyötä kotoa käsin, jolloin työtä voisi rytmittääkin eri tavalla ja hoidella samalla kotiasioitakin?



Tsemppiä!

Monelle on tärkeää, että jos vaikkapa töissä on stressaavaa, niin vapaalla rentoutuu tai ajatukset menee ihan muualle. Tai sitten päinvastoin, jos työ ei ole itselle mielekästä, niin vapaalla harrastaa sitten jotain itselle todella tärkeää. Tai jos työ on fyysistä, niin vapaalla käyttää enemmän aivoja. Tai jos tekee aivotyötä, niin vapaalla harrastaa liikuntaa.