Onko kenenkään lapsi harrastuksessa, missä on venäläinen valmentaja?

taitoluistelussa. Harrastus jäi.

Omalla lapsella oli voimistelussa venäläinen valmentaja, mutta hän oli mukava ja kiva pienille lapsille.

Mutta rytmisessä voimistelussa olen näitä nähnyt.

mun baletinopettajani kertoi vastaavista jutuista venäläisistä balettikouluista. Oli kai ihan normaalia. (Opettaja siis oli opiskellut siellä ja arvosti kyllä sikäläistä opetusta, metodit vaan kuulostivat suomalaiselle aika rajuilta.)En tiedä onko se sitten jotenkin tapana ja varsinkin noissa lajeissa.



Yhtä ilmeisesti venäläistä voimisteluvalmentajaa olen joskus nähnyt sivusta ja aika ärjymistä se tuntuu olevan, mutta mitään riuhtomista tai muuta sellaista en ole nähnyt, etten omaa lastani uskaltaisi laittaa.

huono suomen kielentaito. Kyseisessä pienessä ryhmässä oli yli puolet venäläisiä lapsia ja aina viimeisenä tuli neuvot todella epäselvästi. Oma typsyni sinänsä viihtyi, muttei tiennyt mitä piti tehdä. Oli vähän harmillinen juttu, mutta löytyi muita mieleisiä harrastuksia.

Puolustuksena pakko kertoa, että pahin valmentaja on ollut tyttöjen futisvalmentaja, ihan ehta suomalainen mies. Järkyttävä persoona ja lopetettuamme, perään soiteltiin ja pyydettiin anteeksi, että josko jatkaisimme, vaikka tämä tyyppi on hieman vaikea. Aikataulusyistä emme jatkaneet.



Nykyään arvostan suuresti mukavia valmentajia, etenkin jos puhuvat ymmärrettävää suomean, olkoon kansallisuus mikä hyvänsä. Kiva valmentaja ei ole itsestäänselvyys.

ja vähän ap:n tarinaa lähellä meilläkin.



Valmennustyyli on erittäin venäläinen, eli karjunta, nöyryytys ja pakottaminen. Tyttö jostain kumman syystä tykkää harrastuksestaan kaikesta huolimatta.

Mikä paikkakunta? Mietin vain, että ollaankohan samassa seurassa.

venäläinen valmentaja. Vaikka hän on tiukka esim. käytöstapojen suhteen (myöhästymistä jäältä pyydetään anteeksi, ohjeita pitää kuunnella hiljaa jne.) osaa kyllä olla lasten kanssa tosi hyvin ja antaa paljon positiivista palautetta. Ei huuda eikä moiti ketään yleisesti ryhmän edessä. Sopiva annos auktoriteettia ja lempeyttä :)



Mutta kyseessä ei olekaan mikään huippuseura, jossa varmaan valmentajallakin on tosi kovat paineet tuottaa huippuja.

Tennisvalmentaja OLI Venäläinen. Järkyttävä tapaus, kertakaikkiaan. Valmentaa yhä lapsia ainakin Helsingissä, voi raukkoja....Niitä traumoja sitten puretaan pitkään terapiassa yhdellä jos toisellakin lapsella, uskoisin =(

Lapsi pitää valmentajastaan, vaikka me vanhemmat vähän sitä ihmetellään. Tosin seuralla on monta muutakin valmentajaa, joten tuo yksi on valmentamassa 1-2krt/vko.



Venäläiseen valmennuskulttuuriin näyttäisi kuuluvan aika voimakkaasti "parhaisiin" keskittyminen. Ainakin lapsemme valmentaja suhtautuu muutamiin ryhmän lapsiin todella välinpitämättömästi. Taitavaat taas saavat paljon huomiota. Toinen suomalaisesta valmennuksesta poikkeava juttu on se, että kiitosta ja kehuja jaetaan vain erinomaisista suorituksista. Lapsi onkin jo oppinut, että, jos ko. valmentaja ei kommentoi esim. hyppyharjoitusta mitenkään, niin hyvin meni. Jos taas kehuu tai kiittää, niin harjoitus meni erinomaisesti. Eniten kuuleekin sitten niitä moitteita epäonnistumisista.



Meillä vanhempien silmin tuo homma on aika erikoista. Mutta lapsi pitää tuosta valmentajasta ja tulee hyvin toimeen (kuuluu siis niihin taitaviin). Jos homma olisi tuollaista, kun ap. kertoi, niin en lastani sinne päästäisi. Täällä kun ei olla entisessä Neuvostoliitossa vaan lapset harrastavat. Elämässä on muitakin keinoja päästä eteenpäin, kun pyrkiä maailmanhuipulle urheilemalla. Tuota nuo venäläistaustaiset eivät ehkä sisäistä.



Mutta siis, uhkailu, riuhtominen tai käsien puristelu ei kuulu missään nimessä valmentajan toimenkuvaan. Nyt vaan nopeasti yhteyttä seuran puheenjohtajaan/vastuuvalmentajaan tms. tahoon. Joku esimies valmentajallakin varmasti on.



Mitä mieltä ryhmän muut lapset ja vanhemmat ovat?

Valmentaja sinänsä ihan mukava mutta monesti pienimmät ryhmässä eivät tienneet mitä olisi pitänyt tehdä ja vaikka valmentaja koitti edelleen opastaa ei viesti aina mennyt perille siltikään... Ei sitten auttanut kun olla itse tarkasti kuulolla ja selventää ohjeita. Ainakin meidän lasta tämä harmitti kun olisi halunnut olla täysillä mukana. Eikä tietysti oppimisen kannaltakaan kovin hyvä asia.

tyttärellä oli venäläinen pianonsoiton opettaja. Tyttö on tosi lahjakas ja selvitti tuota pikaa ensimmäiset tutkinnot. Ja opettaja tietysti lisäsi ja lisäsi kuormaa, kunnes tyttö sanoi eräänä päivänä, että hän lopettaa: soitto ei ole enää hauskaa. Eikä ole sen jälkeen pianoon koskenut, vaikka ennen soitteli omaksi ilokseen koko ajan.

tytöllä hajosi polvi ja harrastus loppui siihen. Valkku ei kuunnellut, kun tyttö valitti kipua, vaan pakotti tekemään tiettyjä liikkeitä.

Periaatteessa ihan ok, ja kohteli tyttöjä asiallisesti. Selkeästi jotkut olivat kyllä suosikkeja. Varsin kovaa treenattiin ja venyttelyä en oikein itse ainakaan voinut katsoa... Ikävintä oli se, että kommunikointi vanhemman ja valmentajan välillä ei toiminut, itse ainakin pidän sitä hyvin tärkeänä. Olinkin ihan tyytyväinen, kun valmentaja vaihtui.

Kumpikin on mukava, iloinen ja sympaattinen tyyppi. Toinen ei puhu kovin hyvää suomea, toinen puhuu erinomaista ja myös kohtalaista ruotsia.



Varsinkin tämä hyvää suomea puhuva on kannustava ja sympaattinen huumorimies. Kumpikin kannustaa valmennettaviaan myös kuuntelemaan kehoaa, eli jos urheilijaa väsyttää ja nillka on kipeä, käsketään laittaa jääpussi jalkaan, nukkua 10 tuntia ja treenata skarppina myöhemmin.



Siinä mielessä tunnistan venäläisen valmennuskulttuurin aiemmista kirjoituskisita ja oman lapseni valmentajista, että palaute on tosiaankin hyvin rehellistä ja valmentajan valmennusmotivaatio riippuu tasan lapsen panoksesta.



Meillä kumpikin asia on koettu hyväksi. Lapsi (joka on siis jo nuori) pitää siitä, että suoritukset analysoidaan tarkkaan, saa paljon rakentavaa kritiikkiä ja jos kehuja tulee, tietää oikeasti tehneensä hyvin. Nyt vanhemmalla iällä on myös hyvä, että asioista on totuttu puhumaan suoraan, koska nuori osaa ottaa henkilökohtaisetkin asiat (esim painojutut) urheilujuttuina, ei itseensä.



Pidän myös ihan fiksuna sitä, että kumpikaan ko. valmentajista ei katso löysää treenaamista tai kuuntele "en mä osaa/ei huvita" -valitusta. Jos joku vänisee tai löysäilee, valmentaja yksinkertaisesti kääntää selän ja keskittyy niihin, joita kiinnostaa. Seuraava askel on lähettää kotiin treeneistä ja lopulta ulos harjoitusryhmästä.



Minusta oikein. Jos urheilijaa ei kiinnosta, on turha tuhlata hyvän valmentajan aikaa ja sotkea motivoituneiden treenirytmi.

ole ainakin "se" venäläinen äiti jonka tytär edusti suomea taitoluistelussa...



Tiedän myös pianonsoitto-opettajan joka näpäytti sormille jos lapsi ei ihan ollut "vireessä" ha opettaja huusi tosi lujaa.



Eräs oppilaskin pelkäsi mennä pianotunneille. Työnantaja-kansalaisopistoon kuuluu tehdä ilmoitus sormille näpäyttäjästä,on se julmaa.

Venäläinen valmentaja...

pitää kurin hyvin ja tytöt oppii ja tykkää.

Pienempinä pelkäsivät hiukan ja arastelivat.

8-11v nyt

mutta voisiko tuossa asiassa olla jotain perua vielä Neuvostoliiton aikaisesta kilpaurheilukulttuurista. Esim taitoluisteluun, voimisteluun jne taidettiin satsata siellä aika tavalla ja menestystäkin taidettiin odottaa/vaatia eri tavalla kuin Suomessa.

Työsuhteesshan tämä valmentaja on ja lasten kanssa työskennellessä ei tuo alasta riippumatta ole ok. Sanon tämän k.o. lajin entisenä valmentajana

Ekaluokkalainen.Valmentaja siis venäläinen.

Kyllä,tiukka ehkä,mutta tuonikäistenkanssa on pakko ollakin.



Poika tykkää hirmuisesti kun edistystä tulee ja oppii itse temppuja joita ihailee isompien tekeminä.



..Ja eihän telinevoimistelua opita sillä,että tehdään mitä huvittaa ja mitä jo osataan!



Kyllä lapset täytyy semmoisiin harrastuksiin laittaa mihin he haluavat aina mennä!



meidän poika ei ikimaailmassa menisi esim.salibänditreeneihin,kun ei voi sietää sitä että joku ei keskity ja soheltaa jotain muuta ja näin häntä häiritseee.



Eli koittakaa nyt hyvät ihmiset tutustua lapsiinne ja viedä heitä treeneihin mihin he sopivat.On nimittäin valmentajallekin inhottavaa,kun hän pyyteettömästi haluaa valmentaa ja tehdä lapsista hyviä lajissaan niin vanhemmat vinkuu ja arvostelee ymmärtämättä lajin luonnetta.



on lempeitäkin lajeja tai varmaan myös lempeämpiä ryhmiä,mutta niistä ei tule huippuja!



Valintoja,valintoja!



Tampereella ollaan

Hei!
Meillä lapsi juuri lopetti telinevoimistelun. Syy: venäläinen valmentaja. Että ottaa päähän se, että lapsen into lajiin on tapettu ja kylkiäisenä oppi vertailemaan itseään muihin. Yhtäkkiä hirveän tärkeää yleensäkin elämässä, missä on parempi muita ja karmeaa, jos oli jossain huonompi, eikä nähnyt omia edistysaskeleitaan, vaikka ne olivat nenän edessä.
Jos lapsi haluaa jatkaa, sillä on tietysti merkitystä, mutta itse mietin myös asiaa tältä kannalta: pieni lapsi tottuu lähes mihin tahansa, kun on pakko. Varmasti minunkin tyttöni olisi aikaa myöden tottunut, kasvattanut paksumman nahan, alkanut pitää kovaa valmennusta itsestäänselvänä. En vain juuri halua sellaista.
On se ja sama tuleeko lapsestani voimistelija, mutta valkun arvomaailmaa en hänelle halua. Lapset kun alkavat kuitenkin pitää valmentajan sanaa " lakina".