Ärsyttää tuo nenäpäivä konsertti
Miksi kerätä rahaa ulkomaille, kun ei ole rahaa oman maan lapsille. Esim. koulukuraattoreille ja terveydenhoitajille. Miksi näille ei tehdä konserttia?
Kommentit (22)
Jos kauhajoen ampujalle ja muille olisi saatu apua ajoissa, mitään ei olisi tapahtunut.
T:ap
eikä rahoilla pystyttäisi palkkaamaan pysyvästi uusia työntekijöitä kuntasektorille, koska tällaisia kustannuksia ei ole mahdollista panna sen varaan, että joka vuosi keräyksellä rahat varmasti saataisiin.
Sen sijaan monessa maassa, joihin rahaa kerätään, samalla rahalla saa todella paljon enemmän hyvää aikaan.
Miksi kerätä rahaa ulkomaille, kun ei ole rahaa oman maan lapsille. Esim. koulukuraattoreille ja terveydenhoitajille. Miksi näille ei tehdä konserttia?
Suomessa on ihan oikeasti, ihan oikeasti asiat kuitenkin hyvin verrattunat lähes kaikkiin muihin (miinus Pohjoismaat) maihin.
Minusta ohjelma on lisäksi erittäin hyvin tehty.
kyseisiin maihin voidaan syytää jatkuvasti ja ei se homma siitä ikinä lopu. Suomenkin keräysrahat on kuin yksi paskatahra koko siinä maailmassa.
Kerätkää joskus ihan oikeasti oman maamme vähäosaisille ne rahat ni ainakin menisi tarpeeseen!
pistää lasten ja nuorten auttamiseen, mutta sitä ei vaan haluta priorisoida.
Ajatteletteko ettei ihmisyydellä ole väliä kun se kuoleva lapsi on maailman toisella puolella? Onkohan ap ikinä lahjoittanut senttiäkään rahaa mihinkään hyväntekeväisyyskohteeseen, Suomessa tai ulkomaille? Eläinsuojelusta puhumattakaan? Yleensä tämä kansanosa, joka huutelee tällaisia tämän aloituksen kaltaisia juttuja, on sitä itsekkäintä ja kapea-alaisinta porukkaa. Ei myötätunto ja välittäminen yhtäällä vähennä sitä toisaalla. Kokemukseni mukaan päinvastoin.
Mutta te olette valinneet meidän rahoista päättämään sellaisen arvomaailman omaavia ihmisiä, joita ei kiinnosta miten ihmiset voivat. Katsokaa peiliin.
vertailla kehitysmaiden oloja meidän oloihimme.
Meiltä liikenee jokaiselta muutama euro lahjoitukseen ja se ei vaikuta YHTÄÄN mitään meidän elintasoon, mutta voi auttaa näitä köyhien maiden ihmisiä ratkaisevasti.
Koulukuraattoreille ja terveydenhoitajille on ihan liikaakin rahaa tässä maassa. Julkishallinnon tyhjäntoimittajat syövät meidän muiden pöydästä.
niin paljon kuin haluatte. Teistä ei kukaan tiedä miten sen sinun rahasi,lehmäsi ym. käy!
Mikään kerätty raha ym. ei mene suoraan kohteeseensa (välikädet) ja toinen asia on se, että nämä maat mihin aina näitä rahoja hyysätään ovat jo tottuneet siihen, että heitä hädässä autetaan ni mitä turhaa sitä itse mitään tekemäänkään.
On annettu rahaa, valistusta, neuvoja ym. moniamonia vuosia ja ei se siitä miksikään muutu! Elämänkiertokulku noissa maissa nyt vaan on niin, että pakko on ihmisten kuollakkin, koska ruokaa ei riitä nykyään eikä tulevaisuudessakaan niin kauan, kun tuohon tyyliin lapsikatraita kasvattavat!
niin paljon kuin haluatte. Teistä ei kukaan tiedä miten sen sinun rahasi,lehmäsi ym. käy! Mikään kerätty raha ym. ei mene suoraan kohteeseensa (välikädet) ja toinen asia on se, että nämä maat mihin aina näitä rahoja hyysätään ovat jo tottuneet siihen, että heitä hädässä autetaan ni mitä turhaa sitä itse mitään tekemäänkään. On annettu rahaa, valistusta, neuvoja ym. moniamonia vuosia ja ei se siitä miksikään muutu! Elämänkiertokulku noissa maissa nyt vaan on niin, että pakko on ihmisten kuollakkin, koska ruokaa ei riitä nykyään eikä tulevaisuudessakaan niin kauan, kun tuohon tyyliin lapsikatraita kasvattavat!
sanoisi, että olen julkishallinnon tyhjäntoimittaja kuten joku täällä omaa ammattikuntaa kommentoi. Olen siis terveydenhoitaja ja katson työni olevan tärkeää. Siltikin annoin jo aiemmin 20 euroa puhelimitse nenäpäivälle. Kyse on tosiaan elämästä ja kuolemasta. Ja Afrikan ongelmat on kuitenkin aika laajemmassa mittakaavassa ja paljon vakavampia kuin meillä Suomessa.
Ajatteletteko ettei ihmisyydellä ole väliä kun se kuoleva lapsi on maailman toisella puolella? Onkohan ap ikinä lahjoittanut senttiäkään rahaa mihinkään hyväntekeväisyyskohteeseen, Suomessa tai ulkomaille? Eläinsuojelusta puhumattakaan? Yleensä tämä kansanosa, joka huutelee tällaisia tämän aloituksen kaltaisia juttuja, on sitä itsekkäintä ja kapea-alaisinta porukkaa. Ei myötätunto ja välittäminen yhtäällä vähennä sitä toisaalla. Kokemukseni mukaan päinvastoin.
Mua ärysttää tuo joka paikkaan tungettu seksi. Onks toi nenäpäivän juttu ollut aina tuollainen. Rivoja biisejä jne. ei iske muhun varsinkaan monen lapsen äitinä. Toivoisin, ettei joka paikka olis täynnä tuollaista.
Mua ärysttää tuo joka paikkaan tungettu seksi. Onks toi nenäpäivän juttu ollut aina tuollainen. Rivoja biisejä jne. ei iske muhun varsinkaan monen lapsen äitinä. Toivoisin, ettei joka paikka olis täynnä tuollaista.
Onneksi (etenkin mieheni) minä en kuulu heihin.
N44 - kaksi lasta
kehitysyhteistyö ja kaikki muu vastaava hömpötys on vain hyvän omantunnon ostamista. Jos aidosti haluttaisiin auttaa, niin heti alkuun maataloustuet ja tuontitullit pois EU:n alueelta.
3-vuotiaan tarvitse kuolla malariaan?
3-vuotiaan tarvitse kuolla malariaan?
kaikkeen paskaan. Fakta on yhä edelleen, ei ole ruokaa, lapsia sikiää ym. Eli vejä malarias päähän!
..ihmisten laiskistumisesta kehitysavun takia. Helpoin esimerkki lienee oman maamme sossuhuolto; kun rahaa tulee yhtä paljon/jopa enemmän kuin kohtuullisen työajan jälkeen, onko ihmekään että osa lojuu kotona tekemättä mitään??
Oletteko te "suvaitsevaiset" koskaan katsoneet yhtään dokkaria kehitysavun aikaansaannoksista? Veikkaan että ette; minä olen nähnyt useamman ja kaikissa kritisoitiin sitä (eniten äänessä paikalliset)!! Esim. miehet eivät jaksa edes koulua rakentaa koska kohta tulee joku järjestö ja rakentaa sen heille. Tunnin verran ahkeroivat, sitten makasivat pöllyissä pitkin savannia. Suomi on myös lahjoittanut niin hienoa sairaalalaitteita etelän maihin, ettei niissä ole henkilökuntaa käyttämään niitä. Kaikki ne tehohoitolaitteet, keskoskaapit jne. lojuivat käyttämättöminä hylätyssä rakennuksessa!!
Te "suvaitsevaiset" haluatte vain nostaa oma profiilianne. Siksi ostatte Reilua, siksi annatte rahaa romaneille vaikka itse pääministeri on sen kieltänyt, ostatte muka-eläimiä ollaksenne parempia ihmisiä (ettekä lue pientä pränttiä siitä ettei kukaan takaa että lahjoitussummallasi ostettaisiin yhtään mitään!).
elämästä ja kuolemasta,meillä ei