Onko kaveruussuhteesi katkennut kateuden takia?

jolla kävi ihan satumainen mäihä kun löysi uuden miehen ollessan vielä naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti. Mies on älyttömän rikas ja mukava. Kustansi kaverilleni kaiken mitä hän vaan vähänkin halusi. Ihanan ison omakotitalon, ulkomaan matkoja, uuden auton, kalliita koruja ja vaatteita. Kaverini ei enää tarvinnut mennä töihinkään. Jotenkin vaan alkoi ahdistaa katsella sitä elämää joka olin ihan viimesen päälle servettejä myöten. Totesin, että voin paremmin kun tapailen vertaisiani tavallisia tallaajia.

jolla kävi ihan satumainen mäihä kun löysi uuden miehen ollessan vielä naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti. Mies on älyttömän rikas ja mukava. Kustansi kaverilleni kaiken mitä hän vaan vähänkin halusi. Ihanan ison omakotitalon, ulkomaan matkoja, uuden auton, kalliita koruja ja vaatteita. Kaverini ei enää tarvinnut mennä töihinkään. Jotenkin vaan alkoi ahdistaa katsella sitä elämää joka olin ihan viimesen päälle servettejä myöten. Totesin, että voin paremmin kun tapailen vertaisiani tavallisia tallaajia.

Olen lopettanut yhteydenpidon kaveriini, koska hän sai aina kaikkien miesten huomion ja hänen vanhemmat osti hänelle kaiken minkä halusi.



Parempi vaan, mielenterveyteni kärsi.

aloin 10 vuotta sitten seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa ja ystäväni rupesi vetäytymään. Kysyin syytä ja hän totesi, että "minun onneni muistuttaa hänelle, mitä hänellä ei ole". Oli siis kateellinen siitä, että minä löysin miehen rinnalleni. Olimme ennen sitä vuosikaudet heiluneet sinkkuina.



Luulin, että vuosien myötä tilanne ehkä rauhoittuisi. Hänkin löytäisi ihmisen rinnalleen jne. Mutta välit viilenivät ja vasta vuosia myöhemmin törmäsin häneen uudelleen. Oli edelleen sinkkuna jne. Minulla on kaksi lasta, toinen lähes kouluikäinen. Ajattelin silloin, että vaikka kuinka olin pahoillani ystävyytemme viilenemisestä silloin aikoinaan, olisi se varmaan tässä matkan varrella viilentynyt muutenkin. Hän on varmasti vieläkin katkerampi nyt 30+ kuin mitä silloin kymmenen vuotta sitten.

olen ollut jostain kateellinen varmaan kaikille kavereilleni, nuorempana annoin sen varmasti joillain kommenteilla näkyäkin mutta en enää vanhempana. En silti ehkä voisi sosialiseerata jonkun miljonäärimissin kanssa.

että joku saa unelmaelämän ihan vaan lahjana, ilman omia ponnistuksia. Mullakin on tuttavapiirissä tällänen, joka ponkaisi ryysyistä rikkauksiin miehen avulla.

Hän on perinyt paljon omaisuutta jo nuorena ja oletti että minä olen kateellinen hänelle monta vuotta ja halusin samaa. Kun huomasi että en olekaan, alkoi tosi ilkeäksi ja vähätteleväksi.

mutta kateellinen olen. Minulla on ollut ihan hirveitä vastoinkäymisiä. Ne ovat kasaantuneet minulle. Minulla on ystäviä, joilla ei ole ollut mitään suuria vastoinkäymisiä ja olen siitä välillä hyvin kateellinen. Puolet elämästäni on mennyt suremiseen. Juuri kun olen alkanut toipua jostain surusta, on iskenyt uusi ja pahempi.



Tiedän, etteivät ystäväni ole syyllisiä siihen, että juuri meillä olut sairautta, juuri minä jäin nuorena leskeksi, juuri minulta on kuollut 4 läheistä ihmistä. Siksi pysyn heidän ystävänään, koska he ovat syyttömiä. Ei se silti estä minua kadehtimasta elämää ilman raskasta surutyötä.

Toki sanotaan, että jokaisella on omat murheensa, olen monesti pohtinut mikä heidän murheensa on (ei sairautta, ei väkivaltaa). Pohdin myös miksi elämä minulle on vain selviämistä seuraavasta lainanlyhennyksestä, kauppalaskusta. Olenko liian vaativa, kun en osaa vain nauttia syksyn värikkäsitä lehdistä...ja siitä, että ainakin tähän asti olemme selvinneet...

Ei kaikilla ole vaikeita murheita. Ihan oikeasti.

Nyt epäilen että minussa on jotain vikaa tai olen muuten vain tyhmä. Olen nimittäin joutunut jättämään kavereita sen vuoksi, että he ovat olleet kateellisia minulle.



Ärsyttää, kun huomaan että kaverit jauhavat potaskaa selkäni takana. Kun olisi aihetta iloita jostain asiasta minun elämässäni ollaan vain nyreitä. Olen todennut, että nämä "ystävät" eivät mitenkään kohota ja paranna elämänlaatuani vaan yrittävät saada vain kaiken tuntumaan pahalta, kurjalta.



Onneksi on toisenlaisiakin kavereita, joille toisen omistusasunto, auto, lapset, ulkomaanmatkat ym. eivät ole olleet liikaa. Ja en todellakaan ole rehennellyt asioillani, viettänyt vain tavallista elämääni.

Oma koti ja elämä tuntui aina niin nukkavierulta vierailtuani tuttavallani, jolla päällisin puolin on ihan täydellinen elämä. Kaikki kotona viimeisenpäälle ja lapset niin päteviä hienoine harrastuksineen.

En voi käsittää. Se on vain pintaa. Voisin ehkä olla kade todella onnellisesta perheestä tms. jos omassa perheessä olisi ongelmia. Ei muuten

Vietettiin paljon aikaa yhdessa lasten ollessa pieniä. Kierrettiin yhdessä kirppiksiä, kahviteltiin jne.



Sitten kun tapasin nykyisen mieheni... Varsinkin sen jälkeen, kun muutin lasten kanssa miehen luokse.



Jälkeenpäin kuulin yhteiseltä tutulta (jouduin väkisin puristamaan tiedon ja lupaamaan, etten kerro "ex"- ystävälle), että miten ihmeessä joku niin menestyvä ja rikas (täh? isopalkkainen kyllä, mutta ei mikään miljoonia perinyt, omillaan kaiken tienannyt) mies ottaa yh:n kahden lapsen kanssa riesakseen, kun parempiakin saisi.



En sitten ole kysellyt enää perään :(. Ikävä oli aluksi, kun ei noita ystäviä kuitenkaan ole montaa.

Mulla on tasapainoinen elämä. Onnellinen perhe ja raha-asiat vakaalla pohjalla. Hänellä ei.



Ensin sain kuulla rivien välistä v*ttuilua ja sitten tämä kaveri ahdistui kaikesta ja taisi sairastua masennukseen. Yritin auttaa ja olla tukena, mutta "mulla meni niin hyvin" niin se vain pahensi hänen oloaan. En oikein tiennyt mitä tehdä. Jätin hänet "rauhaan" ja sen koommin ei olla paljon tavattu.

että antaisin sen pilata välejä ystävien kesken.



Jos olen kateellinen, sanon sen suoraan ystävälle: esim ompa ihana kun sinulla on noin rikas mies..

Jos olen kateellinen, sanon sen suoraan ystävälle: esim ompa ihana kun sinulla on noin rikas mies..

tää ole mitään suoraan puhumista :D Ei vaan haluta tunnustaa kellekään, varsinkaan sille ystävälle, että on kateellinen ja siis huonompi ihminen. Mä olen sanonut, että olen kateellinen jostain, mutta että en tarkoita, etteikö kaveri olisi ansainnut sitä tai että haluaisin hänelle epäonnea, ja kyllä se on aina ymmärretty.

jolla kävi ihan satumainen mäihä kun löysi uuden miehen ollessan vielä naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti. Mies on älyttömän rikas ja mukava. Kustansi kaverilleni kaiken mitä hän vaan vähänkin halusi. Ihanan ison omakotitalon, ulkomaan matkoja, uuden auton, kalliita koruja ja vaatteita. Kaverini ei enää tarvinnut mennä töihinkään. Jotenkin vaan alkoi ahdistaa katsella sitä elämää joka olin ihan viimesen päälle servettejä myöten. Totesin, että voin paremmin kun tapailen vertaisiani tavallisia tallaajia.

kun mulle on käynyt ihan samalla tavalla!

ainakin vähentynyt yhteydenpito.

Ja kyllä minä olen se kateellinen,

en vain yhdelle vaan useammalle kaverille.



He ovat hupsheikkaa löytäneet varakkaat miehet, asuvat isoissa, hienoissa asunnoissa, on autot, matkat, shoppailut...

Itselläni ei ole varakasta miestä, yhdessä yritämme repiä osa-aikatöistä elantoa, meillä on pieni lapsi, velkaa...



Lähinnä harmittaa, että he ovat saaneet kaiken ilman ponnisteluja, ilmaiseksi, ilman omaa panosta/työtä.



Tunnen myös syyllisyyttä omasta kateudestani.



Toki sanotaan, että jokaisella on omat murheensa,

olen monesti pohtinut mikä heidän murheensa on (ei sairautta, ei väkivaltaa).

Pohdin myös miksi elämä minulle on vain selviämistä seuraavasta lainanlyhennyksestä, kauppalaskusta. Olenko liian vaativa, kun en osaa vain nauttia syksyn värikkäsitä lehdistä...ja siitä, että ainakin tähän asti olemme selvinneet...

Olen mielelläni sellaisen positiivisuuden ja inspiroivuuden lähellä. Helpompi minu olisi kuvitella ystävyyssuhteiden katkeavan siksi ettei toisen elämässä olisi mitään kadehdittavaa, kuin päinvastoin.