VAUVAN RUOKAHALUTTOMUUS
Meillä on 10 kk ikäinen vauva, joka on ollut pari kuukautta huono syömään. Välillä ruoka maittaa ja välillä taas saa muutaman lusikan huijattua suuhun ja se on siinä. Nyt meillä sairastetaan ensimmäistä korvatulehdusta ja antibiootista johtuen on sitten tullut vauvalle ripuli sekä lapselle taitaa tulla myös samaan aikaan hampaita. Kiinteää ruokaa ei ole syönyt nimeksikään puoleentoista vkoon. Olen myös tissittelyn lopettanut ja olemme siirtyneet tilamaitoon. Tällä hetkellä uppoaa ainoastaan tilamaito ja keksin antaa velliä, jotta saisin niistä sitten viljaa ja vihanneksia. Katselin vaan vellien ravintoaineita ja niissä on aika vähän viljaa jne. , mutta parempi kai sekin, että jotakin syö, mutta siis vain nestemäiset kelpaavat ja kylmänä.
Olen stressaantunut, kun ruoka ei uppoa ja lapsella on muutenkin huonosti paino noussut viime kuukausien aikana.
Tilamaidosta olen miettinyt, kun neuvolasta neuvottiin, että saa antaa pieniä määriä aluksi ja meillä on nyt n. 3 vkoa juotu tätä maitoa ja nyt vauva juo sitä aika isoja määriä päivässä. En tiedä tarviiko olla huolissaan kun juo niin paljon? Tissittely tosissaankin loppunut lopullisesti viime vkolla ja korviketta en ole ajatellut antaa (ei ole koskaan juonut sitä).
Mikä neuvoksi..jatkanko vain tilamaidon ja vellien antamista vai olisiko vinkkejä?
Kommentit (8)
syöttänyt soseita vai myös sormiruokaa? Kaikki eivät syö mielellään soseruokia.
Ja teetkö itse vai ostatko valmiita ruokia? Valmiit purkkimössöt eivät ole hyviä, en itse söisi pilttejä (eikä syönyt lapsikaan, mutta kalliit luomusoseet ja itse tehdyt kelpasivat).
10kk halusi ehdottomasti syödä itse. Käänsi pään pois jos yritin syöttää, joten tarjosin lapselle erilaisia sormiruokia joita sai itse napostella.
kokeilleet myös sormiruokaa, mutta sitä eksyy hyvin vähän suuhun ja loput lattialle tai ne liiskataan käteen.
Lapsi on rupenut tekemään sitä, että ottaa suuhun ruokaa, mutta sitten ottaa sen monta kertaa pois ja takaisin suuhun ja välillä taas sylkee kaiken rinnuksille.
syöttänyt soseita vai myös sormiruokaa? Kaikki eivät syö mielellään soseruokia. Ja teetkö itse vai ostatko valmiita ruokia? Valmiit purkkimössöt eivät ole hyviä, en itse söisi pilttejä (eikä syönyt lapsikaan, mutta kalliit luomusoseet ja itse tehdyt kelpasivat).
Meillä on tähän asti syöty vain kotona tehtyä. Mutta nyt on juotu muutama pv kaupan vellejä.
Ruoka ei mene palasina eikä soseena.
En tiedä onko ruokintatavoissani jotain vikaa vai onko lapsemme vain vähä ruokainen ?! :(. Pelottaa oikein seuraava punnitus miten paino on kehittynyt :(.
Minä antaisin vielä korviketta enkä vain pelkkää maitoa jos lapsi on huono syömään.
Muuten neuvoni on, että ota rauhallisesti ja anna ajan kulua.
..ole muita kenellä ruokahaluttomuus ongelmia??
kaverin lapsi on/oli huono syömään, niin tuon ikäiseltä "kiellettiin" neuvolassa vellit.
Eihän sillä ole nälkä, jos koko ajan saa velliä, tai maitoa/korviketta menettaliteetilla. Kai tuota nyt voisi päivän ajan kokeilla, että syökö ihan ruokaa, jos ei saakkaan sitä velliä/maitoa?
En tiedä, mutta oma maalaisjärkeni sanoisi, että en heti olisi sitten tuppaamassa jotain muuta tilalle, jos ei ruoka maistu..
Onnea kokeiluihin.
joka 4. päivä, eli ruokaa tarjolla ruoka-aikaan, meni jos meni, eli yleensä ei, mutta sitten tuli se yksi päivä, kun söi hyvin.
Nyt lapsi jo 10v ja tavallaan samaa edelleen, ei syö päivittäin hyvin.
10kk halusi ehdottomasti syödä itse. Käänsi pään pois jos yritin syöttää, joten tarjosin lapselle erilaisia sormiruokia joita sai itse napostella.