Mediuutisista tänään:
Aika sairasta, mutta kertoo vain nyky-yhteiskunnan tilan.
Myöhäiset abortit lisääntyivät
.
Raskausviikon 20 jälkeen tehtyjen aborttien määrä kasvoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan viime vuonna merkittävästi. Myöhäisten aborttien kokonaismäärä on pieni, mutta pelkkä sattuma ei selitä niiden lisääntymistä.
THL:n tutkimusprofessorin Mika Gisslerin mukaan neljä vuotta sitten voimaan tullut seulonta-asetus näkyy luvuissa. Nyt kunnat ovat alkaneet noudattaa asetusta.
– Asetus velvoitti kunnat tarjoamaan kaikille raskaana oleville mahdollisuuden seulontoihin. Se on lisännyt seulontojen määrää huikeasti, ja kehittynyt diagnostiikka on parantanut sikiön kehityshäiriöiden havaitsemista. Tämä näkyy myöhäisten keskeytysten lisääntymisessä.
Seerumiseulontoja tehdään nyt 20?000 vuodessa, kun viisi vuotta sitten niitä tehtiin 7?000. Kromosomipoikkeavuuksia seulotaan ensisijaisesti yhdistelmäseulonnan avulla raskausviikoilla 9–13 tai vaihtoehtoisesti keskiraskauden viikoilla 15–16. Rakennepoikkeavuuksia voidaan seuloa vielä raskausviikon 24 jälkeen.
Alueellisia eroja ei ole
Alueellisia eroja myöhäisten raskaudenkeskeytysten esiintyvyydessä ei Gisslerin mukaan ole.
Myöhäinen tulos sikiön poikkeavuudessa laittaa vanhemmat vaikeaan tilanteeseen.
– Huolena on, että seulonnoissa vanhemmat menevät vain katsomaan vauvaa, mutta sitten tuleekin ikäviä löydöksiä. Silloin tarvittaisiin psykologista tukea, Gissler sanoo.
Myöhäiset keskeytykset raskausviikoilla 20–24 korreloivat syntyneiden down-lasten määrään. Heitä syntyy huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin, vaikka lapsia syntyy aikaisempaa enemmän.
Gissler odottaa myöhäisten raskaudenkeskeytysten lisääntymisen johtavan julkiseen keskusteluun abortoinnin oikeutuksesta.
Kommentit (4)
mahdollisuudet, mutta kunhan vähän aikaa menee niin siihen varmaan pakotetaan.
kuvittelin viime talvena raskaana ollessani, että nuo seulonnat ovat "pakollisia" tai siis niin pakollisia kuin neuvolakäynnit yleensäkin. En osannut kyseenalaistaa ollenkaan eikä kukaan kysynytkään, että haluanko seulontoihin, ajat vain varattiin automaattisesti.
Ei siinä mitään, terve lapsi tuli ja kaikki muutenkin ok. Nyt vain mietin, että aika liukuhihnalla noita tutkimuksia tehdään ja mitä itse olisin tehnyt, jos jotain löydöksiä olisi ollut.
todellakaan ajattele. Haluavat vain nähdä sikiön, miettimättä sen tarkemmin mitään. Meilläkin mies piti itsestään selvyytenä, että tottakai seulontoihin, niin nähdään tuleeko terve vauva. Eihän sitä nyt herranen aika voi edes niistä saada selville. Esim. syöpä, skitsofernia ym. ongelmat eivät näy testeissä. Ja synnytyksenkin aikana voi mitä tahansa mennä vikaan.
Nyt vähennetään varoja vammaisilta joka puolella, joten ehkä varat riittävät paremmin kun palvelujen käyttäjämäärät eivät lisäänny. Tämä kai niillä on tavoitteenakin. Ahneet paskiaiset!