Mistä apua keskenmenon aiheuttamaan masennukseen?

oikeasti minua alkoi itkettää kun luin tekstiäsi :( Tottakai saat hakea apua ja voin luvata sinulle,ettei lastasi viedä sen vuoksi pois! Ole rohkea ja pyydä apua, muuten jäät loukkuun tuohon oloosi ikiajoiksi. Ole onnellinen esikoisestasi, nauti hänen läsnäolostaan. Jos et uskalla kasvotusten puhua ulkopuolisen tahon kanssa, niin eikös joitain auttavia puhelimia ole olemassa? Soita sinne kun sinusta tuntuu pahimmalta. Paljon voimia ja haleja teille!

Toki onkin iso juttu menettää se unelma tulevasta vauvasta, ja jos raskaus ehti jo edetä jonkin matkaa, niin ainahan se pudotus on sitä korkeammalta.



Mutta toisaalta noita keskenmenoja kyllä sattuu melkein jokaiselle, ja useimmat pääsevät siitä yli ilman suurta dramatiikkaa. Sulle ei vaan ollut tainnut tulla etukäteen mieleen, että sun kohdallekin voi käydä tuo sama mikä monelle muullekin.



Mutta älä nyt sitä pelkää, että lapsi huostaanotettaisi. Onhan lapsella isä, joka voi hyvin ja kykenee kyllä huolehtimaan lapsesta. Etkä sinäkään ihan kykenemätön ole, kun saat kuitenkin lapsen arkiaskareet hoidettua. En minä, eikä tuskin lastensuojelun viranomaisetkaan, näe, että teidän lapsi olisi missään vaarassa, heitteillä tai huonolla kohtelulla. Päinvastoin!



Mutta jos et halua neuvolassa puhua asiasta, niin mene lääkärille. Jos et halua käyttää terveyskeskusta, niin mene yksityiselle. Ehkä voit saada lääkäriltä lähetteen mielenterveystoimistoon. Tai yksityisellä voit hakeutua suoraan psykiatrille.



Ammattilaiselle voit purkaa tuntojasi ja hän osaa saada sut näkemään asiat taas oikeissa mittasuhteissa. Sulla on nyt shokkikurja olo, mutta kyllä se oikeesti siitä vielä helpottaa ja saat sun ihanan elämäsi takaisin.

helvettiin täältä. Arvasin, että joku tulee tähänkin keskusteluun aukomaan turpaansa. Jos ap haluaa pyytää täältä tukea ja apua, niin silloin ap pyytää! Hienoa ap, että pystyt pyytämään apua. Oli se sitten täällä tai jossain muualla! Voimia!

Oma keskenmenoni paljastui np-ultrassa viikoilla 11+5. Ihan mieletön järkytys se oli minulla kun ei ollut yhtään mitään keskenmenoon viittaavia oireita. En tiedä onko tämä paras mahdollinen selviytymiskeino, mutta itse puhuin aluksi paljon asiasta miehelleni ja anopille ja sitten päätin, että nyt tämä oli tässä. Tosi paska juttu, mutta näin kävi, en voi asialle enää yhtään mitään ja lopetin asian tietoisen ajattelun ja murehtimisen. Täytyy myöntää, että välillä yllätän itseni ajattelemasta miten asiat olisivat jos..., mutta siitä ei tule muuta kuin todella paha mieli eikä se ole milläänlailla hedelmällistä pohdittavaa. Itsellänikin on jo olemassa olevia lapsia ja se kyllä auttoi, että "jouduin" hyvin nopeasti taas alkaa elämään tavallista arkea.



Minusta sinun kannattaisi hakea aktiivisesti keskusteluapua nyt alkuun. Jos olet masentunut, mihin kyllä nuo unihäiriöt ja pelot viittaavat, voit siihenkin saada apua. Älä pelkää leimaantumista. Voimia sinulle!