Mä en voinut käydä esikoisen kanssa ikinä missään.

Aina kun poika oli hereillä hän itki, enemmän tai vähemmän. Ei viihtynyt vaunuissa eikä sylissä. Rintarepussa hetkisen ja vain silloin kun kävelin.



Kävin kuitenkin kirjastossa ja kaupoissa pojan kanssa, mutta kyllä se aika hermoja raastavaa oli. Samoin kyläilyt kavereiden luona ainaista kitinää, kahviloihin yms. en viitsinyt edes ajatella meneväni. En mä voinut oikein mennä enkä harrastaa vauvan kanssa mitään. Yritimme muskaria ja vauvauintia, mutta sielläkin poika vain huusi.



Perushoitotoimenpiteet, kuten vaipanvaihdot ja pesut yhtä huutoa, samoin pukeminen.



Poika nukkui vain puolen tunnin pätkiä ja ennenkuin nukahti, itki samoin tuon puolisen tuntia. Kyllä se oli tosi rasittavaa. Kokeiltiin vauvahierontaa, cuplatonia ja vaikka mitä. Ei apuja.



Poika oli itkuisa noin 2 v saakka, jolloin tilanne parani.



Tytär taas oli päinvastoin aina jotenkin tyytyväisen oloinen. Tyttöä oli omituista hoitaa, kun hän ei itkenyt.



Minä kyllä ymmärrän hyvin äitejä, jotka väsyvät vauvan itkuun ja valvottamiseen.