Saako lapsesi mennä kuralätäkköön?
Minä en saanut mennä pienenä, nyt omat lapset saa.
Kommentit (14)
asutte???
Meillä on ainakin lätäkköä lätäkön perään ja tottakai saa mennä lätäkköihin.
taaperolla eka kevät. Olen ihan pettynyt, kun kuralätäkköjä on ollut niin vähän.
Nahkakengissä ja farkuissa ei mennä, mutta muuten ulkoillessa pidämme hauskaa oikein pukeutuneena.
asutte???
Meillä on ainakin lätäkköä lätäkön perään ja tottakai saa mennä lätäkköihin.
taaperolla eka kevät. Olen ihan pettynyt, kun kuralätäkköjä on ollut niin vähän.
mäellä, jossa maaperä lähinnä kalliota ja soraa. Sekä tietenkin asfalttia. Sitten kun jonnekin kerääntyy vettä, siellä on sitä niin paljon, ettei juuri kävelemään oppinutta viitsi päästää sinne, kun on kuitenkin siellä rähmällään ja tarvitsisi paremminkin sukellusvarusteet.
jos on kumpparit ja kurikset. Itsekin sain lapsena.
taaperolla eka kevät. Olen ihan pettynyt, kun kuralätäkköjä on ollut niin vähän.
Parhaimmillaan ollaan kaikki siellä lätäkössä. =D
Lapset on hyvä syy käyttäytyä lapsellisesti.
Ei siitä kuravedestä sen likaisemmaksi tule kuin esim hiekkalaatikosta.
Parhaimmillaan ollaan kaikki siellä lätäkössä. =D Lapset on hyvä syy käyttäytyä lapsellisesti.
itsekin into piukeena sotkemassa :-)
2
Ulkoiluun varaudutaan tietysti kelin mukaisesti niin, että lapset saavat rypeä missä tahtovat. Oli vuodenaika mikä hyvänsä.
Ei tietenkään, ettei reimatecit likaannu! :)
kertoo sen, miksi ennen selvittiin ilman kaikkia hienoja kosteussuojattuja vaatteita. Ennen taidettiin helpommin vain kieltää sotkemasta ja konttaamasta kuralätäköstä.
Eli kun seuraavan kerran joku ihmettelee, miksi nykyaikana tarvitaan kaikki hienot ulkoilutamineet, mutta ennen selvittiin ilman: Tottahan toki selvittiin, mutta niillä hyvillä vaatteilla on vaan niin paljon kivempaa. Niin äideillä kuin lapsillakin.
(Ja ennen kuin kukaan sanoo: Tiedän, että ennenkin oli kurahaalareita, mutta tuskin niitä jaksettiin niin usein päälle vetää. Kosteussuojattu haalari tulee laitettua päälle vähän kuivemmallekin säälle, jolloin sattumalta löytyneeseen rapaakkon ei tarvitse kieltää menemästä.)
Sain silti rypeä missä tahdoin, ilman kurahaalarejakin.
Silloin ei, kun ei ole oikeita varusteita, tai ajankohta on huono, esim. olemme menossa kauppaan.