Tunnen olevani surkea ope.

Olen ihan paska.



LO

olin sitten opettajan, äidin, puolison tai ystävän roolissa. Kasvattaakaan en aina osaa. Mutta jotain hyvää joskus saattaa minultakin putkahtaa...

t: ap.

jokin välikriisi?

Ja kaikille av-mammoille tiedoksi: ei hätää, en ihan varmasti opeta lastasi.



Välillä tuntuu että tunnit on tervaa, joskus tuntuu että olen niin paska, niin paska... Joskus taas on hyviä päiviä ja kaikki natsaa, sitten jaksaa taas...

opettavansa av-mammojen lapsia!

Ja kaikille av-mammoille tiedoksi: ei hätää, en ihan varmasti opeta lastasi.

Välillä tuntuu että tunnit on tervaa, joskus tuntuu että olen niin paska, niin paska... Joskus taas on hyviä päiviä ja kaikki natsaa, sitten jaksaa taas...

Varhaiskasvatuksen ammattilainen kuitenkin, enkä todellakaan aina tunne olevani ammattilainen. Ei jaksa, eikä osaa.

ei mun lapsen ope ainakaan ole täydellinen. Sähläilee paljon ja virheitäkin tekee, mut hei: se on vaan inhimillistä. Lapset tykkää siitä ja se tekee työtä sydämellään. kyllä ne lapset silti oppii, vaikka ope ei olekaan täydellinen.

itse syventävässä harjoittelussa ja mulla on aina sama tunne, toisin kuin liki kaikilla muilla. Oletko mielestäsi oikealla alalla? Pidätkö omaa ainettasi kiinnostavana? Musta on ruvennut tuntumaan, että mulla mättää kumpikin.

ja edes kotona en ole noudattanut puoliakaan av-palstan kasvatussäännöistä.



tunnustan täten nöyrimmästi huonouteni.

jokin välikriisi?

T:ap

tatsi työhön vähän kärsi... Ennen tein hienoja suunnitelmia, materiaaleja ja kokonaisuuksia yö myöhään joka päivä ja viikonloppu, nyt olen ihan poikki koko ajan; vauva tarvitsee huomiota illalla, joten saatan mennä tunnille ilman mitään ennakkovalmisteluja. Eihän siitä aina siistiä jälkeä tule... En myöskään ehdi tehdä niille tukea tarvitseville, jotka eivät pärjää muun ryhmän mukana, mukautettuja materiaaleja.



Suunnittelen tässä muuten huomisia tunteja, kun sain vauvan nukkumaan. Enpä taida enempää tehdä. Nukkumaan...

Kyllähän sentään edes opettaja on aina täydellinen tässä muutoin niin epätäydellisessä maailmassa!

tatsi työhön vähän kärsi... Ennen tein hienoja suunnitelmia, materiaaleja ja kokonaisuuksia yö myöhään joka päivä ja viikonloppu, nyt olen ihan poikki koko ajan; vauva tarvitsee huomiota illalla, joten saatan mennä tunnille ilman mitään ennakkovalmisteluja. Eihän siitä aina siistiä jälkeä tule... En myöskään ehdi tehdä niille tukea tarvitseville, jotka eivät pärjää muun ryhmän mukana, mukautettuja materiaaleja. Suunnittelen tässä muuten huomisia tunteja, kun sain vauvan nukkumaan. Enpä taida enempää tehdä. Nukkumaan...

siis oikeesti pitäiskö ehtiä tehdä materiaalit itse vaikka vaan tunnin pitämisestä saa korvvauksen, sekin tosi pieni. 2500 euroa palkka. ja siitä verot niin jää 1800. ja on raskasta olla koko ajan kaikkien edessä, syö voimia ja energiaa.

on yhtä tuskaa. Kuka tästä enää nauttisi!

ihan hirveitä. Todellisuus löi niin vasten kasvoja, kyseenalaistin oman osaamiseni ja ammattitaitoni, kaikki tilanteet olivat uusia ja olin tosi herkkä.



Olisin harkinnut alanvaihtoa, ellen olisi sattunut erään kokeneemman kollegan kanssa samaan pöytään istumaan yhteisen ystävämme häissä juuri ennen kuin valmistuin opettajaksi.



Tuo kokenut kollega kertoi, että ensimmäiset 3-5 vuotta opettajan työssä ovat raskaimpia, mutta sitten helpottaa. Hän kertoi, että tulet varmasti harkitsemaan alanvaihtoa ja itsetuntosi on koetuksella, mutta malta mielesi. Noiden koettelemusten jälkeen tulet hyvin todennäköisesti nauttimaan työstäsi ja "elämään sitä" tekemisen sijaan.



Itse ajattelin tuolloin, että outo tyyppi, ei minulle ainakaan käy noin. Luulin että valmistuessani olisin tosiaankin "valmis" kohtaamaan kaiken, mitä opettajan työ pitää sisällään.



Open oppivuodet alkavat siitä, kun aloitat työsi. Jaksamista ja tsemppiä, kyllä se siitä! Ensimmäisten työvuosiesi aikana löydät sen oman tapasi olla opettaja. Sitä kautta saat varmuuden ja ilon työhösi!

Sitähän monet sanovat, että ekat vuodet ovat tuskaa. Täytyy vaan luottaa siis kokeneimpiin..



ap.