Vajoatko koskaan kiukuttelevan lapsesi tasolle?
Itselläni nimittäin usein palaa pinna, kun ei kerta kerran jälkeen tavallinen sana mene perille. Alan itsekin kiukuta kuin " pieni lapsi" lapselleni ja tuloksena on tietysti täysi kaaos. Kaikki huutaa ja itkee yhteen ääneen. Sitten tilanteen mentyä ohi, on itselläni sellainen katumustila, jolloin olo on tosi huono ja yritän tehdä kaikkeni, että hyvisin lapselleni " räjähdyksen" . Joskus olen miettinyt, että mitä sitten jos kerran käykin niin, että huutamisen raja ylittyykin lyömiseen. Onkohan tällainen normaalia vai olenko mielestänne avun tarpeessa?
Kommentit (10)
Kukaan jaksa aina olla se esimerkillinen vanhempi. Sitten sovitaan ja yritetään taas uudestaan.
Mun mielestä ei ole normaalia, että aikuinen vajoaa kiukuttelevan lapsen tasolle.
Jälkikäteen kaduttaa ja pyydän anteeksi.
Otin sitten vesipullon häneltä ja kaadoin vähän vettä hänen päälleen, kyllä hymy hyytyi. Joo, tiedän, olin tosi lapsellinen...
Käy vaan välillä niin hermoille tuo uhma =(
Hatunnosto teille! Kun avasin tämän ketjun, odotin enemmän noita Täydellisten Äitien vastauksia.
Ja kyllä, itsekin syyllistyn mokomaan aina silloin tällöin. Ja sen jälkeen kaduttaa ja pyydetään anteeksi :) sitähän se elämä on...
Varsinkin jos olen tosi väsynyt/nälkäinen/päätä särkee.. Onneksi aika harvoin. Sitten kyllä usein pyydän anteeksi lapselta ja sanon, että äiti käyttäytyi tosi huonosti, anteeksi.
Myönnän itsekkin joskus hermon mennessä käyttäytyväni todella typerästi!