Menettääkö rakkaat ystävät suojellakseen omaa nuppua vai odottaako vain parempaa käytöstä?

Meillä on monella tavalla oikein mukava tuttavaperhe, jolla on samanikäinen eskari-ikäinen tytär kuin meillä. Olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja tyttäret ovat hyviä ystäviä. Kasvaneetkin vähän niinkuin yhdessä. Nyt kuitenkin heidän tyttärensä on pilalle hemmoteltu, ilkeä, ylimielinen, mutta arka asioita kohtaan, jotka ei huvita ja todella ilkeä omaa tytärtämme kohtaan. Omamme on vähän vanhempi, joten hän piilokiusaa heidän tytärtään. Sillä erotuksella kuitenkin, että meidän tyttäremme saa siitä puhuttelun ja rangaistuksen. Heidän tyttärensä on viimeisen puolen vuoden aikana heittänyt meitä hänen synttärilahjallaan, poistuimme paikalta. Sanonut tyttärellemme, että hänellä on ruma lauluääni, tukistanut, ylpeillyt kaikilla tavaroillaan, huutanut naama punaisena kuinka hän vihaa meitä, eikä koskaan halua olla missään tekemisissä meidän kanssa, kiusannut, lyönyt vanhempiaan, puhunut kaikille ylimielisesti ja todella ilkeästi, raivonnut ja heittänyt meitä lompakolla. Omani välillä haluaa heille kylään, välillä menee vähän pitkin hampain, mutta haluaa kuitenkin mennä.



Nyt olisi ilmeisesti aika sanoa suoraan tai lopettaa ystävyys. Viimeisen episodin jälkeen äiti soitti ja pahoitteli, sitä että saimme lompakosta ja meidät ajettiin tyttären ansiosta todella kovasanaisesti ovesta ulos. Puhelussa vihjasin, että tuollainen käytös on pysäytettävä ja että on aika hakea ammattiapua. Ehdotin hänelle myös rangaistuksia, joka oli hänelle suoranainen ihmetyksen aihe. Ai, sellaisiakin rangaistuksia on, kun ehdotin lelujäähyä...



Olen kahden tulen välissä, toisaalta he ovat oikein mukavia ihmisiä ja heidän kanssaan on hauskaa. Toisaalta taas, en kestä lasta, enkä voi enää katsoa kuinka hän murjoo omaa lastani. Koska omani on isompi, en myöskään halua hänen piilokiusaavan tyhmempäänsä kun he esimerkiksi leikkivät pihalla tai omassa huoneessa. Omani ei todellakaan ole mikään enkeli. Peruskiltti toki, mutta ärsytettynä ihan varmasti pistää takaisin.



Heidän tyttärensä ylimielisen diivailun ja hemmotellun luonteen on huomannut kaikki muutkin ystäväni, joten en ole vainoharhainen.



Mitä teen? Hankin uusia ja parempia ystäviä, otan etäisyyttä ja alan heille kasvatusneuvojaksi, äiti selvästi odottaa neuvojani, koska hän näkee omani olevan huomattavasti paremmin kasvatettu vai sanon ihan vaan suoraan, että olette tosi kivoja, mutta lapsenne on mahdoton?