Tulipa ahdistunut olo, kun luin 6-vuotiaasta tytöstä, joka kuoli suomenlinnassa.

En tiedä onko tämä enää normaalia, mulla juolahtaa usein ajatuksiini, että oma lapseni kuolisi. Ja vähänkö kamalan olon siitä saa itselleen.



Varsinkin nuoremman lapsen kohdalla pelkään sitä todella paljon.



Arkipäivän asioissa tämä näkyy lievänä turvallisuushysterisointina, jota yritän kyllä "peitellä" eli usein tekisi mieli kieltää sitä sun tätä lapsilta, mutta keräilen itseni ja olen hiljaa, koska kyse on kaiketi normaaleista lasten tekemistä jutuista.