miten paljon vanhempiesi toiveet vaikuttivat siihen, minne hakeuduit opiskelemaan lukion jälkeen?

Joo, kyllä jonkin verran. Vanhempani, erityisesti äitini, kannusti itsellisyyteen eli kunnon koulutus pitää ihmisellä olla ja mahdollisuus naisena tienata oma leipä. Äitini kannusti myös vahvasti siihen, että pitää kokeilla kuinka pitkälle siivet kantavat eli ei saa tyytyä helppoon ratkaisuun. Opintoala oli ihan oma valinta.



Äitini on peruskoulutukseltaan sairaanhoitaja ja luulen hänen halunneen opiskella aikanaan enemmän. Onneksi sitten lasten syntymän jälkeen saattoi täydentää vielä opintojaan.

minä pidin neljä välivuotta. Vanhempani eivät koskaan esittäneet toiveitaan, he varoivat asettamasta toiveita - olikohan tämä välivuosieni syy? En tiennyt itsekään mitä halusin, joten tein vain töitä.



Lopulta keksin, mitä haluan ja hain yliopistoon. Kuten vanhempanikin.

vanhempani olivat duunareita ja he eivät koskaan pitäneet yliopistoa minään vaihtoehtona. Äiti tuskin edes tiesi mikä on yliopisto... hänelle se oli joku herrojen koulu jossain kaukana toisella paikkakunnalla ;). En siis hakeutunut sinne vaan kävin opistoasteen koulutuksen omalla paikkakunnalla.

Omalla lailla päinvastaisesti; välivuoden jälkeen lähdin opiskelemaan alaa jolle vanhempani nauroivat. Minusta kun olisi kuulemma pitänyt tulla poliisi!

Alan sain valita ihan itse, kukaan ei vihjaillutkaan mihinkään suuntaan.

vanhemmat ovat kansa- ja keskikoulun käyneitä työpaikalla oppineita duunareita ja minä menin yliopistoon.

Mun isä kyllä kannusti opiskelemaan (itse ei ollut saanut), mutta ei sillä mitään alatoiveita ollut.

äiti on keittäjä ja toivoo tietysti lapsilleen menestystä jokaisen itse valitsemalla tiellä. Meillä ne kuitenkin sattuvat olemaan yliopistoja. Itse kylläkin vihaan yliopistomaailmaa ja olen harkinnut menoa amikseen johonkin putkimies-linjalle, mutta hoidetaan tämä kutsumus ensin alta pois.



Isä on ainakin vaikuttanut kouluvalintoihini, välillä liikaa painostaen, oli kauhistus, jos lukion todistuksessa oli kaseja. Tätähän sitten kapinoitiin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Mutta tietynlaista painostusta tarviinkin, oon sen tyyppinen ihminen, mutta monella olisi saattanut mennä totaalisesti hermo.

En antanut heidän vaikuttaa asiaan millään tavalla - salasin viimeiseen asti ammattitoiveeni, joka tosin täsmentyikin vasta ihan viime tingassa abivuoden keväänä. Ehdin juuri ja juuri lukea haluamiini pääsykokeisiin. Siinä vaiheessa tietysti asia selvisi vanhemmillenikin.



Olin jo monta vuotta pelkästään odottanut täysi-ikäiseksi tuloa ja sitä, että pääsisin muuttamaan pois kotoa, kun opintolainan avulla psytyisin elättämään itseni. Itsenäinen ammatinvalinta oli osa itsenäistymisprosessiani, joka ei näkynyt millään tavalla ulos päin. Ei näkyvää kapinaa.

olen aina halunnut opettajaksi ja olen ollut ope kohta 30 vuotta

Lääkikseen hain, ja siitä olivat vähän harmissaan. Onneksi en sinne päässyt.



Valmistuin juuri aineenopeksi, ja olen erittäin tyytyväinen valintaani.

olin nimittäin sukuni ensimmäinen siinä suhteessa, aikaisemmilla sukupolvilla ei siihen ollut mahdollisuuksia vielä, työläisperhetausta siis vahvasti. Mutta samalla valitsemani ala oli myös ensimmäinen laatuaan eikä varmasti sellainen mistä kukaan olisi osannut 'haaveilla'.

valitsin oman alani vasta saatuani lapset eli yli 30 v iässä. Siihen asti tein sitä työtä, joka vanhempien mielestä oli minulle sopiva.

Vanhemmat olisivat luultavasti halunneet, että haen ammattikorkeakouluun tai kauppakorkeaan. Lähdin yliopistoon opiskelemaan (pahimpaan huuhaa-tiedekuntaan ;)) humanistiseen tiedekuntaan.



Toisaalta vanhemmat olivat pakottaneet minut opiskelemaan lukiossa pitkää matematiikkaa (koska oli lahjoja), mistä en yhtään pitänyt. Kirjoitinkin sitten neljä vierasta kieltä enkä ollenkaan sitä matikkaa, mikä tietenkin oli jo pettymys. Eli aika turhaan meni vanhempieni yritykset ohjata uravalintoja.

Eivät sinänsä toivoneet, mutta ohjailivat liikaa ja omia mielipiteitään toivat liikaa esille. Katunut olen valintaani, mutta en enää muuta alaa "tiedä" eikä oikein ole mahista opiskellakaan.

nyt niitä jälkiä yritän paikkailla.

Tosin koko lapsuuden painotettiin korkean koulutuksen tärkeyttä. Molemmat vanhemmat on duunareita ja varsinkin äitiä on aina harmittanut oma kouluttamattomuus nuoruudessa ja on sitä paikkaillut opiskelemalla muutaman tutkinnon aikuisiällä.



Alan valintaan vanhemmilla ei ollut mitään sanottavaa. Toivoivat vain, että me kaikki lapset valitsisimme sellaisen alan, josta oikeasti pidämme.

No, itse valitsin sen alan, johon jo harrastustenkin perusteella suhtauduin erittäin intohimoisesti ja pääsin parhailla pisteillä sisään. Viimeiset kolme vuotta olen opiskellut aivan eri tiedekunnassa ja töihinkin päädyin ihan eri alalle.