Kristityn brittipoliitikon homokommentti kiihdyttää vaalikampanjaa
Brittipoliitikon homokommentti kiihdyttää vaalikampanjaa
julkaistu tänään klo 06:44
Parlamenttivaaleja odottavassa Britanniassa vaalipuheet saivat uuden sävyn, kun konservatiivipuolueen johtoon kuuluvan Chris Graylingin kannanotto hotellien homoasiakkaista tuli julkisuuteen. Graylingin mielestä kodeissaan bed&breakfast-majoitusta järjestävät ihmiset voisivat kieltää homoasiakkaiden palvelemisen.
Grayling puhui neuvottelutilaisuudessa, eikä hän tiennyt mikrofonin olleen edelleen auki. Nauhan sai haltuunsa sanomalehti The Observer.
Graylingin mielestä kristityllä ihmisellä, joka pitää B&B-palvelua omassa kodissaan, on oikeus toimia omatuntonsa mukaan ja päättää, kuka pääsee hänen kotiinsa. Grayling jatkoi tekemällä eron yleisiin hotelleihin, joissa erottelua ei hänen mielestään saisi tapahtua.
Grayling on konservatiivien "varjohallituksen" sisäministeri. Jos konservatiivit voittavat vaalit, hän on vahvasti ehdolla tulevan hallituksen sisäministeriksi.
Britannian seksuaalivähemmistöjen järjestöt ovat vastanneet Graylingin puheisiin ärtyneesti. Järjestöt muistuttavat, että B&B-hotellit ovat julkista kaupallista toimintaa, jonka on noudatettava mm. tasa-arvolakia. Lain mukaan tuotteita tai palveluita ei voi kieltää keneltäkään seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Myös Chris Grayling on äänestänyt tasa-arvolain puolesta.
Viime kuussa Britanniassa tuli tietoon tapaus, jossa B&B-paikan omistajasta tehtiin rikosilmoitus hänen kieltäytydyttyään vastaanottamasta homopariskuntaa tiloihinsa.
YLE Uutiset
Kommentit (19)
hyvä uutinen, jossa kristitty ei ole täysi kusipää.
että homot eivät esiintyisi homoina vaan kaveruksina lasteni silmien edessä. Eli ei pusuja, halailuja tai käsi kädessä kulkemista.
se vaarallista, jos lapsi näkisi homon. Esim. vois tulla sokeaksi tai ihan vain kuolla.
Mites heteropariskunnat, pitääkö heidänkin esiintyä kavereina? Voihan sun lapsi keksiä, että nuo harrastavat joskus seksiä, jos esiintyvät pariskuntana. Ja sehän vois olla tosi haitallista piltin kehitykselle.
Sehän olisi vain luonnollista (olettaen tietysti että sen pidemmälle ei mentäisi).
että homot eivät esiintyisi homoina vaan kaveruksina lasteni silmien edessä. Eli ei pusuja, halailuja tai käsi kädessä kulkemista.
se vaarallista, jos lapsi näkisi homon. Esim. vois tulla sokeaksi tai ihan vain kuolla.
Mites heteropariskunnat, pitääkö heidänkin esiintyä kavereina? Voihan sun lapsi keksiä, että nuo harrastavat joskus seksiä, jos esiintyvät pariskuntana. Ja sehän vois olla tosi haitallista piltin kehitykselle.
tai halailevan julkisilla paikoilla. Opetan lapsilleni, että heterosuhde on normaali suhde ja homous on luonnotonta, vaikka sitä maailmassa onkin.
En kuitenkaan lähtisi kieltämään homojen oikeutta yöpyä jossain B&B-paikassa.
Tosi kiva, un haluatte ehdoin tahdoin vääristää lastennen maailmankuvaa ja tuomita toisten ihmisten seksuaalisuuden. Kiva sitten, jos teidän lapsista tulee homoseksuaaleja, ja tuntevat itsensä luonnottomiksi vain koska vanhempien käsityksen ovat elähtäneitä!
vääristä lasten maailmankuvaa ja sekoita heidän päitä. Perinteistä äiti-isä-lapset-mallia poljetaan koko ajan alas.
Tosi kiva, un haluatte ehdoin tahdoin vääristää lastennen maailmankuvaa ja tuomita toisten ihmisten seksuaalisuuden. Kiva sitten, jos teidän lapsista tulee homoseksuaaleja, ja tuntevat itsensä luonnottomiksi vain koska vanhempien käsityksen ovat elähtäneitä!
ihmiset ovat samanarvoisia ja maailma on nimenomaan täynnä ERILAISIA ihmisiä. Sehän on rikkaus hyvänen aika sentään! Aika uskomatonta tynnyrissä kasvanutta porukkaa täällä... Varmaan matkusteltukin vain Kanaaaarialla :O
Vain siitä syystä, että sitä esiintyy ihan "normaaleilla" ihmisillä?
Mies on mies, nainen on nainen, miehestä ei voi tulla naista eikä toisinpäin. Sukupuolen vaihtajat ovat todella sekaisin päästään, enkä todellakaan käsitä, miksi sellainen pitäisi hyväksyä.

Ihan tieteellisesti todistettu että homous on synnynnäistä ;)
kuin pitää kaikkia ihmisen tekemisiä ja suuntauksia luonnollisina.
Homous on sallittua vain siksi, että se ei muka vahingoita muita ihmisiä. Onko siis hiljainen pedofiili myös ihan ok, jos ei koskaan tee yhtään mitään edistääkseen seksuaalista suuntaustaan? Eihän se silloin vahingoita ketään.
kaikki muut paitsi uskovaiset. On ne sen verran tiukkapipoista ja tylsää sakkia.
meillä vanhemmilla on kuitenkin oikeus sanoa lapsia kasvattaessamme käsityksemme mikä on normaalia ja mikä ei
On aika lapsellista väittää, että homous on nyt todistettu tieteen avulla synnynnäiseksi.
Tiede on vähän aikaa sitten todennut tummaihoisten ihmisten olevan tyhmempiä ja laiskempia, naisten kykenemättömiä vaativaan työhön ja lasten menevän piloille liiasta sylittämisestä.
Nii-in.
tästä ahdasmielisyydestä! Toivon vain, että suuri osa tämän ketjun homovihamielisistä viesteistä on saman ihmisen tehtailemia.
täytyy todeta etten taida jatkossa vierailla lainkaan. Yllätyin myös miten vanhakantaista/kapeakatseista porukkaa täällä on! T. Nainen jolla monta homoystävää
kuin pitää kaikkia ihmisen tekemisiä ja suuntauksia luonnollisina.
Homous on sallittua vain siksi, että se ei muka vahingoita muita ihmisiä. Onko siis hiljainen pedofiili myös ihan ok, jos ei koskaan tee yhtään mitään edistääkseen seksuaalista suuntaustaan? Eihän se silloin vahingoita ketään.
toisiinsa? Mitä yhteistä niissä muka on? Et taida olla ihan sieltä älykkäimmästä päästä?
Miksei muka kaksi aikuista saa harrastaa keskenään seksiä niin kuin lystää? Mitä sillä on tekemistä pedofilian kanssa?
kuin pitää kaikkia ihmisen tekemisiä ja suuntauksia luonnollisina. Homous on sallittua vain siksi, että se ei muka vahingoita muita ihmisiä. Onko siis hiljainen pedofiili myös ihan ok, jos ei koskaan tee yhtään mitään edistääkseen seksuaalista suuntaustaan? Eihän se silloin vahingoita ketään.
toisiinsa? Mitä yhteistä niissä muka on? Et taida olla ihan sieltä älykkäimmästä päästä? Miksei muka kaksi aikuista saa harrastaa keskenään seksiä niin kuin lystää? Mitä sillä on tekemistä pedofilian kanssa?
Jollain mennyt taas puurot ja vellit sekaisin..
Homous on sallittua vain siksi, että se ei muka vahingoita muita ihmisiä. Onko siis hiljainen pedofiili myös ihan ok, jos ei koskaan tee yhtään mitään edistääkseen seksuaalista suuntaustaan? Eihän se silloin vahingoita ketään.
Onko helvetillinen kipu "ok", jos reisiluu katkeaa? Onko pissatus "ok" silloin kun ei saisi pissattaa? Vai onko sanaa ok ollenkaan järkevä käyttää tässä yhteydessä? En yhtään tiedä johtuuko pedofilia synnynnäisestä aivovammasta vai lapsuuden traumoista, mutta oli niin tai näin, se että pedo kiihottuu lapsista ei ole mikään ok-ei ok-kysymys vaan fakta. Ok ja ei-ok tulee mahdolisiksi vaihtoehdoiksi sitten vasta kun on kyse TEOISTA.
että homot eivät esiintyisi homoina vaan kaveruksina lasteni silmien edessä. Eli ei pusuja, halailuja tai käsi kädessä kulkemista.