Olen itkenyt tunnin miehen tokaisun jälkeen

ja mieshän pyysi anteeksi.

Ukkos on urpo!

Nyt rauhoitut ja muista:OLET PARAS ÄITI LAPSELLESI!!

vaan arvostelee sitten kun se joka sen tekee, tekee jotain "väärin". Tekevälle sattuu! Sympatiat ap:lle, kyllä minäkin loukkaantuisin.

Itse olen tottunut mieheni suusta pääseviin sammakoihin, jollaiseksi tuon lausahduksen lasken. Ymmärrän, että se ärsyttää ja itkettää, varsinkin jos itskin on hieman väsynyt ja mahdollisesti huonolla päällä. Uskon kuitenkin, että itkusi kosketti myös miestäsi ja hän ehkä tajusi mitä sanoi, ja sen, ettei niin olisi pitänyt sanoa.



Uskon, että olet hyvä äiti siitä huolimatta, että annoit lapsellesi vahingossa liian kuumaa ruokaa. Ei se sinusta huonoa tee, ei edes miehesi mielestä. Itseeni väsymys ja kiire tahti vaikuttavat aina negatiivisesti ja tulee helposti sanottua kaikkea sellaista, mitä ei tarkoita tai ei haluaisi sanoa.

Ei se järjen jättiläinen ole minunkaan mies. Meillä meni kerran näin: Olin lähdössä kavereideni kanssa viihteelle ja miehen kaverit pitivät tulla meille. Meiltä on matkaa viihdekeskuksiin joten olin alustavasti sopinut että menen serkkuni luo yöksi. Mutta meille järjestyikin kuski joka lupas kuskata myös yöllä kotiin. Sanoin miehelleni tulevani yöksi kotiin ja hän tokasi että et varmana tule!!! Riitahan siitä tuli, joka kyllä selvitettiin hetken päästä.

Sinä olet lapsellesi paras äiti! Varmasti!

ja väsyneenä ottaa herneet nenään vaikka toinen sanoisi että "kissa". ei ollut varmasti tarkoittanut sitä pahalla! tulee meilläkin sanottua pahasti toisillemme eikä silti tarkoita loukata niin syvästi. miehesikin on varmasti vaan väsynyt.

Jaksamista! sinä olet varmasti hyvä äiti ja yrität parhaasi..se on kaikkein tärkeintä :)

Jätä miehesi tokaisu omaan arvoonsa. Hän kuitenkin pyysi anteeksi lohkaisuaan.

Väsyneenä sitä loukkaantuu tavallistakin helpommin ja väsyneenä myös päästelee suustaan sammakoita.



Nyt kuivaat kyyneleet ja muistutat itsellesi, että olet just passeli äiti lapsellesi.



Parempaa illan jatkoa :)

viime viikolla mieheni suusta ja itkin myös kuin heikkopäinen. Pyyteli anteeksi ja taisin antaakin anteeksi, mutta unohtanut en ole. Paha mieli vieläkin. Enkä siis edes ollut tehnyt oikeasti mitään pahaa, edes antanut sitä kuumaa puuroa :)

myönsi sanoneensa tyhmästi. Nyt heti nukkumaan jos lapsi jo nukkuu. Jos asia jää vaivaamaan, kerrot miehelle sopivalla hetkellä, kun olette molemmat levänneitä, että sinusta hänen sanomansa tuntui pahalta. Tosin kaikki miehet eivät tykkää että menneitä kaivellaan, joten ehkä sinun täytyy tällä kertaa vain antaa anteeksi.

sulta jäänyt päikkärit nukkumatta ja ehkäpä vielä muutama huono uninen yö takana? Kuulostaa kovin tutulta. Tekevälle sattuu.

Mä oon tosiaan väsynyt ja viime aikoina tuntunut monesti niin turhauttavalta kun en jaksa olla tarpeeksi pitkäpinnainen uhmaikäisen kanssa, lisäksi olen raskaana ja väsynyt ja herkistynyt siitä. Sitten tuo tokaisi kosketti, tuli mieleen kaikki missä olen mokannut ja vastuu painanut jne. tuli surumieli että en ole tarpeeksi hyvä vaikka tiedänkin, että kaikki välillä mokailee. Väsymyksen piikkiin tää mun itku nyt menee..

Mut on lapsesta asti kasvatettu siihen rooliin, että aina pitäisi olla paras, onnistua kaikessa, olla avulias, kiltti, työteliäs, ajatella muita ennen itseä, aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa kellekään muulle ja olla mahdollisimman huomaamaton.



Näin ollen mä olen pariinkin otteeseen ajanut itseni aivan totaaliseen uupumukseen, koska en vaan pysty pyytämään apua. Mun omat vaatimukset esim. siivouksen tasolle ovat älyttömän korkealla, ja stressaannun siitä, jos ja kun en saavuta omia vaatimustasojani. Otan paineita, koen itseni surkeaksi ja riittämättömäksi, eikä siinä todellakaan auta, kun joku tulee laukomaan jotakin tuollaista.



Mulla meinasi jopa avioliitto kariutua tähän omaan perfektionismiini, olin ihan tosissani laittamassa eropapereita ihan vain siksi, ettei mieheni tarvitsisi kärsiä niin älyttömän surkeasta vaimosta ja lapsen äidistä kuin minä olin. Tämä tapahtui esikoisemme vauvavuotena, ja koska hän oli todella haastava vauva koliikkinsa ja muiden ongelmiensa kanssa, olin todella väsynyt, suorastaan sekava, en pystynyt ajattelemaan mitenkään järkevästi, tulkitsin kaiken mitä ihan kuka tahansa sanoi negatiivisesti ja uskoin olevani maailman surkein äiti ja vaimo. Miehelle tämä kaikki tuli totaalisen puun takaa, ja vaikkei hänkään nyt ihan aina tajunnut pitää mölyjä mahassaan, niin ainakin hän päätti tehdä parhaansa, jotta perhe pysyisi kasassa. Menimme yhdessä pariterapiaan, ja minä menin yksilöterapiaan, jossa todettiin mulla lievä masennus, ja asioita alettiin setviä.



AP:lle suosittelen myös visiittiä psykologin pakeille, pyydä vaikka neuvolasta lähete jos et muuta keksi. Nyt sinusta varmaankin tuntuu siltä, ettei mikään auta mihinkään, sinä olet ja pysyt surkeana ja huonona ihmisenä, mutta kehotan kokeilemaan, saatat yllättyä iloisesti ja huomata, että ne paineet ja odotukset, joita itse itsellesi lataat parhaillaan, eivät ole realistisia etkä pysty niitä oikeasti koskaan saavuttamaan. Tuskin nimittäin on sellaista äitiä, joka ei olisi joskus vahingossa tehnyt jotakin pikkuvirhettä, kuten antanut liian kuumaa ruokaa lapselleen. Minäkin tänään siivotessani huitaisin omaa vuoden ikäistä poikaani vahingossa mopin varrella ohimoon - onneksi vain hipaisten, mutta vielä neljä vuotta sitten, esikoiseni vauva-aikaan, olisin saanut tuostakin hirveän itkukohtauksen ja itsesyytösten vyöryn aikaiseksi.

x on miljoona kertaa sua parempi/kauniimpi/ihanampi, kadun että olen sun kanssa



mitä siinä itket, itke sitten, itke vaan niin paljon kuin haluat



olet tyhmä akka, en tiennytkään, että olet tosiaan noin idiootti





toi sun oma kuulostaa jotenkin vähän samalta kuin oman mieheni jutut ...tai siis ex -miehen kohta

meil on samanlainen meininki.

Mies on päivät kurssilla ja mä lasten kanssa kotona,

olin lähdössä lasten kanssa ulos,toinen kaatusi portaissa, ukko alkoi raivoomaan mulle et 'olisit varttunu minuu kun sä et niitten kanssa pärjää' :o kyl siin pinna paukku oikein urakalla : DD mut toi ukko nyt on tollanen ja oon tottunu siihen jo ja osaan sanoo takasin jos koen aiheelliseksi.

Epäilisin, että epävarmuutta vanhemmuudessa sekä sinulla että miehelläsi. Kaikki on uutta ja hapuilevaa. Väsymys ja epävarmuus tekemisiensä oikeellisuudesta lisättynä suunnattomaan huoleen ja suojelunhaluun tekee näitä sammakoita suusta puolin ja toisin.

Ihan normaalia uskon, ja varmasti olet täydellinen äiti lapsellesi niinkuin miehesi on täydellinen isä.

Vähän myöhemmin lapsen kasvaessa ja viimeistään toisen tai kolmannen lapsen jälkeen helpottaa.

Neuvo minkä voisin antaa, on se, että muistakaa kuitenkin, että olette rakastaneet toisianne ja teillä on nyt yhteinen projekti, se lapsi. Ette ole toisianne vastaan vaan yhdessä parina taistelemassa lapsenne voimakkaaksi tähän maailmaan.

Mutta epävarmat siat haluaa varmistaa kai naisen tunteet sillä, että saavatko itkemään?



Panevat muita ja alistavat naista!



En kyllä ikinä ota uutta miestä, jos en löydä sitten uskossa olevaa sydämestään kultaista miestä, joka ei kinä tuollaisia suustaan syöltäisi!

kirjoittaja, että olet masentunut. Minkä ikänen lapsi teillä siellä on? Pyöritätkö koko arkea yksin päivät pitkät? Pääsetkö koskaan rentoutumaan ihan yksin (esim. kaupungille "humputtelemaan"), lapsen ollessa isänsä kanssa?



Minulla oli aikoinaan aika paha synnytyksen jälkeinen masennus, jota myöhempinä vuosina varjostivat myös monet muut asiat ja joiden seurauksena olin jossain vaiheessa kävelevä varjo entisestä minästäni.



Tajuan nyt jälkikäteen koko kuvion selkeästi, mutta silloin olin niin loppuunpalanut, että arkiset asiatkin vaativat suuria ponnistuksia.



Jos sinua itkettää tunnin verran kommentti, jonka miehesi silkkaa ajattelemattomuuttaan tokaisi, en usko sinun olevan oma itsesi; vaikken sinua tunnekaan.



Mitä riittämättömyyden tunteeseesi äitinä olemiseen tulee ("miksi mulle annettu liian ihana lapsi, en pysty olemaan niin hyvä äiti."), niin se on höpöpuhetta!



Huono äiti tai huono vanhempi ylipäätään, ei antaisi ruokaa lapselleen lainkaan, eikä suinkaan jatkuvasti ajattelisi hänen parastaan, vaan ainoastaan omaa napaansa. Eikä huono vanhempi edes hallitsisi käsitettä "iltapuuro". :/



Lapsen tyytyväisyys on paras mittari. Miehesikin katuu sanomaansa. Itke itkusi loppuun ja puhu sen jälkeen miehesi kanssa tunteistasi ja olostasi kunnolla.



Ei tuota vaihetta ikuisesti kestä - kokemusta on. Jos tilanne kuitenkin tuntuu sinusta ylitsepääsemättömältä, ota yhteyttä terveyskeskukseen: sieltä saat ohjeistusta eteenpäin (eikä siinä ole mitään häpeämistä!).



Hyvää kesää!

Kauheesti kiitoksia teille kaikille kannustussanoista. Ei mulle varmaan pahitteeksi tekisi joku psykologi, aika piippuun olen itseni ajatunut ja paljon rankkoja asioita ollut. Toisaalta, en vaadi täydellisyyttä esim kodinhoidon suhteen, mutta lapselle tahtoisin olla mahdollisimman hyvä. Luonteeltani vain olen sellainen, että teen paljon ja äkkiä, mutta myös mokailen herkästi. Mies taas on hidas ja saa kymmenen kertaa vähemmän aikaan mitä minä, mutta tekee tarkemmin. Se sitten tokaisee mulle rumasti, jos "taas toheloin". Tietysti tuntuu tosi pahalta.

kirjoittaja, että olet masentunut. Minkä ikänen lapsi teillä siellä on? Pyöritätkö koko arkea yksin päivät pitkät? Pääsetkö koskaan rentoutumaan ihan yksin (esim. kaupungille "humputtelemaan"), lapsen ollessa isänsä kanssa? Minulla oli aikoinaan aika paha synnytyksen jälkeinen masennus, jota myöhempinä vuosina varjostivat myös monet muut asiat ja joiden seurauksena olin jossain vaiheessa kävelevä varjo entisestä minästäni. Tajuan nyt jälkikäteen koko kuvion selkeästi, mutta silloin olin niin loppuunpalanut, että arkiset asiatkin vaativat suuria ponnistuksia. Jos sinua itkettää tunnin verran kommentti, jonka miehesi silkkaa ajattelemattomuuttaan tokaisi, en usko sinun olevan oma itsesi; vaikken sinua tunnekaan. Mitä riittämättömyyden tunteeseesi äitinä olemiseen tulee ("miksi mulle annettu liian ihana lapsi, en pysty olemaan niin hyvä äiti."), niin se on höpöpuhetta! Huono äiti tai huono vanhempi ylipäätään, ei antaisi ruokaa lapselleen lainkaan, eikä suinkaan jatkuvasti ajattelisi hänen parastaan, vaan ainoastaan omaa napaansa. Eikä huono vanhempi edes hallitsisi käsitettä "iltapuuro". :/ Lapsen tyytyväisyys on paras mittari. Miehesikin katuu sanomaansa. Itke itkusi loppuun ja puhu sen jälkeen miehesi kanssa tunteistasi ja olostasi kunnolla. Ei tuota vaihetta ikuisesti kestä - kokemusta on. Jos tilanne kuitenkin tuntuu sinusta ylitsepääsemättömältä, ota yhteyttä terveyskeskukseen: sieltä saat ohjeistusta eteenpäin (eikä siinä ole mitään häpeämistä!). Hyvää kesää!

Ja todennäköisesti syy siihen, miksi äiti itkee!