Olen itkenyt tunnin miehen tokaisun jälkeen

Siis ap. ja mies?

lapsi nukkumaan ja äiti kaivautukoon hetkeksi kultansa kainaloon ennen nukahtamista.

muista se, että sinä olet varmasti lapsellesi paras äiti. Jokainen meistä tekee inhimillisiä virheitä ja erheitä sattuu. Suurin osa miehistä ei vaan ymmärrä sitä väsymystä, oloa kun on raskaana, pienen lapsen/lasten kanssa, yrittää tehdä parhaansa ja olla hyvä äiti.

Harva mies myöskään selviäisi kaikesta mitä nainen ja äiti käy läpi.



Sattuu, kun mies tokaisee tuollaista, mutta yritä olla välittämättä, ja siirrä mahdollisimman paljon vastuuta miehellekin.



Miehistä ei monikaan tee kaikkia arkipäiväisiä asioita joka päivä monta kertaa, äitinä samoja hommia tehdään päivästä toiseen, monta kertaa, on siis paljon isompi mahdollisuus, että joskus sattuu joku pieni vahinko.



Anna miehen puheiden jäädä omaan arvoonsa, ja luota siihen, että sinä teet parhaasi! Tästä lähtien sanot miehelle, että sinä menet levähtämään, ja mies syöttäköön lapsen, kun kerran on paikalla, hän varmasti jaksaa paremmin keskittyäkin, kun ei ole niin väsynyt!



Tsemppiä sinulle arkeen!

Mies sanoo mulle, että miten voin olla niin väsynyt kun olen kotona ja saan nukkua pidempään lapsen kanssa plus lapsi nukkuu päiväunet. Hän sentäs käy töissä. En tiedä sit miten olen, mutta aika uuvuttavaa tämä arki on.

kanssa. Miksi??????

Kyllä tuo miehen heitto oli henkistä väkivaltaa! Ja todennäköisesti syy siihen, miksi äiti itkee!

Henkistä väkivaltaa se olisi ollut jatkuvasti toistuvana ilmiönä. Samoin mies ei olisi tuntenut omantunnontuskia mistään sanomisestaan, vaan päinvastoin lisännyt vettä myllyyn tyyliin "mitä sä tommosesta itket?". Ap:n kertoma juttu oli yksittäinen tapaus...

olet silti varmasti hyvä äiti. :)

Itse sain juuri kuulla olevani loinen joka asuu miehen talossa (yhteinen laina jota maksan minäkin) kun olen hoitovapaalla... En tietenkään voi tuoda yhteiseen kotiin yhtä paljon rahaa kuin töissä ollessa ja siitä saankin kuulla päivittäin.

Itse en edes oikeastaan syö muulloin kuin lapsilisä- ja hoitorahapäivinä, mies ei osta minulle sellaista ruokaa jota voin syödä (olen sairas).

Itkuun on siis aihetta minullakin ja kaikki lapset täytyy silti jaksaa hoitaa. Tosin miehen mielestä makaan päivät kotona kun hoidan kolmea lasta ja kotia, sekä tietenkin miestä aina kun hän tahtoo. Kaiken teen mitä hän käskee, ilman kiitosta.

Uskon kuitenkin että saan vielä voimia parantaa tilanteen. Lapset eivät kärsi tästä kaikesta, en näytä tuskaani heille, eivätkä he koskaan kuule itkuani.

itkemään. Meillä on kovaa huumoria ,eli läppää heitetään puolin ja toisin. Karase itsesi, ei siinä muu auta.

Kätke, AP, nuo sanat sydämeesi ja käytä tilaisuuden tullen, kun miehesi tekee jotain vastaavaa ja laukaiset sitten: "kiva kun tässä talossa lasta joutuu suojelemaan omalta ISÄLTÄÄN". Katos kun mun mies on kanssa hyvä laukomaan jotain törkeää. Alkuaikoina mä loukkaannuin syvästi, mutta sittemmin olen AINA päässyt kuittaamaan takaisin em. tavalla.

Mun mieheni oli esikoisemme synnyttyä ensimmäiset puoli vuotta tuollainen - "miten sä voit muka olla niin väsyny, sähän oot vaan kotona ja nukut päivät pitkät?" No, sitten aloin olla itsekkäämpi (tai lähinnä turhan uupunut ja vittuuntunut), joten jätin lasta ihan suosiolla miehen hoiviin ja lähdin itse muualle. Minä en osannut käydä vain humputtelemassa, joten hankin itselleni muutamia vapaaehtoishommia, jotka työllistivät mua pari iltaa viikossa plus yhden päivän viikonloppuisin. Aloin myös tekemään opintojani uudestaan, käytännössä opinnäytetyötäni, sekä myös ihan vaan tapaamaan kavereita. Esikoinen oli pullovauva, joten oli aika "helppoa" siinä mielessä jättää lapsi miehen hoiviin. Kyllä sitä tietysti tuli välillä ikävä ja välillä murehdittua, mitenhän he pärjäävät, mutta toisaalta olin kyllä silloin jo sen verran uupunut kaikkien yövalvomisten, äitiyden tuomien ristiriitaisten paineiden ja miehen väheksyvän asenteen vuoksi, että täytyy myöntää sekin, että olin suorastaan vahingoniloinen tullessani takaisin kotiin ensimmäistä kertaa oltuani koko päivän poissa. Mies oli aivan uupunut, koti oli aivan hujan hajan, ja ensimmäinen kommentti miehen suusta oli, että "vittu mä en tee tätä enää koskaan". Minä sanoin takaisin, että "ja vittu varmasti teet. Mä olen tehnyt tätä joka ainoa päivä viimeiset puoli vuotta, ja sä olet ihmetellyt vaan miten mua muka väsyttää kun mä olen vaan kotona, etkä sä oo joutunut edes valvomaan yöllä yhtään, että älä yritä siinä valittaa että muka väsyttäisi. Sähän oot ollu vaan kotona." Kyllähän siitä riita seurasi, mutta lopulta mies tunnusti, ettei hän ollut edes tajunnut miten raskasta se kotona olo voikaan olla.



Sen jälkeen on tajunnut, eikä ole väheksynyt yhtään. Tekisi varmasti hyvää ap:n miehellekin tutustua vähän siihen, mitä se "vaan kotona oleminen on".



Ja usko huviksesi, ap, sä olet hyvä äiti. Sä syötit lapsellesi iltapuuroa ja murehdit, kun lapsi poltti kielensä, ja sä murehdit siitä, kun mies väheksyy sun äitiyttäsi. Jos et olisi hyvä äiti, sä et todellakaan vaivaisi päätäsi tuollaisilla asioilla. Mun äitini uskoo edelleen olleensa älyttömän hyvä äiti, hän oikein leveilee sillä, miten hän on viisi lasta kasvattanut maailmalle, kaikki ovat menestyneet elämässään hyvin ja muuta sellaista diipadaapaa. Tosiasiassa äitini oli ja on alkoholisti, jolle pullo oli aina se tärkein. Iltapuuroja ei meidän äiti joutanut keittelemään, koska lähikuppilassa alkoi happy hour klo 20, joten me isommat lapset hoidettiin pienemmät nukkumaan. Ruokaa sai, jos kaapista löytyi jotakin muutakin kuin kaljaa. Mulla jäi kerran sormet oven väliin, ja etenkin pikkusormi ja nimetön sattuivat ja vääntyivät tosi pahasti. Se sattui olemaan perjantai-ilta, ja sormet olivat tosi kipeät, turvonneet ja mustelmilla koko viikonlopun. Valitin äidille, mutta äiti vain sanoi, että kyllä ne siitä paranee. Maanantaina menin koulussa terveydenhoitajalle, sormet olivat tosi kipeät edelleen. Terkka suorastaan kauhistui kun se näki ne sormet, soitti heti taksin ja pisti mut lähimpään lääkäripäivystykseen, jossa todettiin, että molemmissa sormissa oli murtuma. Nämä kaksi sormea ei tänä päivänäkään liiku normaalisti, ilmeisesti siksi, ettei äiti viitsinyt viedä mua samantien lääkäriin. Meidän äiti ei myöskään juuri murehtinut, mitä mieltä joku oli hänen äitiydestään, hän kuittasi kaikki kommentit sanomalla, että "mitä tuokaan mistään tietää". No, loppujen lopuksi mun äitihän ei oikeastaan ole yhtään lastaan maailmalle kasvattanut, meidät on kaikki otettu huostaan. Vanhin meistä oli silloin 14-vuotias, ja nuorin 3-vuotias. Ei ole siis meidän pärjäämisemme mitenkään meidän äidin kasvatustaidoista johtuvaa. Tässä sulle esimerkki huonosta äidistä, ap - sä todellakin olet hyvä. Täydellinen ei tarvi ollakaan, eihän sitä muuten oltais ihmisiä ollenkaan.

olet silti varmasti hyvä äiti. :)

Itse sain juuri kuulla olevani loinen joka asuu miehen talossa (yhteinen laina jota maksan minäkin) kun olen hoitovapaalla... En tietenkään voi tuoda yhteiseen kotiin yhtä paljon rahaa kuin töissä ollessa ja siitä saankin kuulla päivittäin.

Itse en edes oikeastaan syö muulloin kuin lapsilisä- ja hoitorahapäivinä, mies ei osta minulle sellaista ruokaa jota voin syödä (olen sairas).

Itkuun on siis aihetta minullakin ja kaikki lapset täytyy silti jaksaa hoitaa. Tosin miehen mielestä makaan päivät kotona kun hoidan kolmea lasta ja kotia, sekä tietenkin miestä aina kun hän tahtoo. Kaiken teen mitä hän käskee, ilman kiitosta.

Uskon kuitenkin että saan vielä voimia parantaa tilanteen. Lapset eivät kärsi tästä kaikesta, en näytä tuskaani heille, eivätkä he koskaan kuule itkuani.

[iNyt rauhoitut ja muista:OLET PARAS ÄITI LAPSELLESI!!

[/quote]

Sehän nyt vaan on fakta että näin ei ole!! Aina se oikea biologinen äiti EI OLE PARAS ÄITI LAPSELLE.