toisille kauhuksi toisille neuvoksi

vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta ei takaa että näin on oikeasti. Itse asiassa jos olisin oikein erityisen iloisen ja onnellisen lapsen äiti, huolestuisin. Jari Sinkkosen sanoin, lapset ovat harvoin ihania. Jos lapsi on ihana aina, hän on jäänyt jotain vaille.

viiden lapsen äitinä joista kaksi jo teini-ikäistä huvittaa suuresti itsevarmuutesi siitä että et ole traumoja aiheuttanut.

Oikeastihan et sitä voi tietää. Katsotaan sitten kun lapsesi ovat omillaan pärjääviä aikuisia jotka eivät ikinä ole tarvinneet minkäänlaista terapiaa eivätkä alkaneet käyttämään päihteitä tms.



Ihan mahdollista on että lapsellasi on sisälle jäänyt jotain epätoivoa ja turvattomuutta joka tulee esiin jossain muussa vaiheessa elämää niin ettet osaa sitä yhdistää tuohon huudattamiseen. Itsetunto-ongelmia tai muuta.

näkyy oikeastaan sitten vasta kun lapsi on elänyt muutaman vuoden itseänäistä elämää. Koulutuskin on ohi, ja lapsi on oikeasti omillaan.

esimerkkinä kyvyttömyys vastata lapsensa tarpeisiin.



'Vauvojen tarpeet ja niihin vastaaminen on hyödyllistä ja välttämätöntä lapsen optimaaliselle fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle. Joka kerralla, kun aikuinen tai isompi lapsi vastaa vauvan tarpeisiin, tämä saa kasvuaan ja kehitystään edistävää apua sekä viestin siitä, että on arvokas ja että maailma on hyvä paikka ja toiset ihmiset luottamuksen arvoisia.



Vauvojen ei ajatella pyrkivän manipuloimaan tai juoksuttamaan vanhempiaan. Vauvojen tehtävänä ei myöskään pidetä vanhempien tarpeisiin mukautumista, vaan vanhempien tehtävänä pidetään vauvan tarpeisiin vastaamista. Vauvoille ei myöskään ajatella kehittyvän pahoja tapoja, joista heitä on parempi kouluttaa pois ennemmin kuin myöhemmin.



Kaiken ytimessä on kunnioitus lasta ja tämän oikeutettuja, perusteltuja tarpeita kohtaan. Emme sivuuttaisi itkevää aikuista tai isompaa lastakaan, miksi siis sivuuttaisimme pienen vauvan itkun? Valitettavasti synnytys-, vauvanhoito- ja lastenhoitokulttuurimme on täynnä hyväntahtoisia ohjeita ja neuvoja, joissa sivuutetaan lapsen tunteet aikuisten tarpeiden vuoksi tai ”arjen helpottamiseksi”.



Lapsen kasvaessa yhä tärkeämmäksi nousee kunnioittava puhe ja käyttäytyminen. Lapset ansaitsevat tulla kohdelluiksi yhtä huomioon ottavaisesti kuin kaikki muutkin ihmiset. Lapsen tunteiden kunnioittaminen ei kuitenkaan ole kulttuurissamme niin yleistä kuin pitäisi, koska vuosikymmenten ja -satojen ajan lasten on ajateltu olevan peruspahoja, kurittomia, pilalle lellittyjä jne. Jatkuvasti kuulee julkisilla paikoilla vanhempien puhuvan lapsilleen tavoilla, joilla he eivät koskaan puhuisi toisille aikuisille. Tuskin kukaan vanhempi tietoisesti kohtelee lastaan huonosti, kyse on vain lankeamisesta kasvatusansaan, jossa korostetaan rangaistuksia, palkitsemista, komentelua ja jatkuvaa kontrollia.



http://kiintymysvanhemmuus.fi/pohdintoja/filosofia/

että tuo "ennen" on huono ohjenuora lapsen kasvatuksessa. Nimittäin ei lasten kehitystä tai kasvua oltu silloin tutkittu. Lapset vain olivat siinä sivussa ja perustarpeet hoidettiin. Nykyisin ymmärretään (useimmat ymmärtävät...), että lapsi on oma yksilönsä jo syntymästä omine tarpeineen, jotka voivat poiketa muista lapsista. Ja ne tulisi ottaa yksilöllisesti huomioon.

Milloin se ennen oli?

mutta kysäisen mielenkiinnosta, että mistä tiedät, ettei lapsella ole traumoja tuosta syystä?



Osaatko todella jo nyt nähdä sinne vuosien päähän, jolloin ne vasta yleensä ilmenee?



Kristallipallo mullekin :)

Meidän molemmat lapset on menneet hoitoon 1-vuotiaina, mutta siitä huolimatta ehdin imettää molempia pitkään. Kiinteät puolivuotiaana, imetys jatkui vielä kun olin töissä. Unikoulu pidettiin esikoiselle, kuopukselle nukkuminen ei ole ollut mikään ongelma.



Mun neuvo ois se, että vaikka lapsen laittaa aikaisin hoitoon, ei silti tarvi alkaa karaisemaan lasta heti synnäriltä päästyä. Ei se lapsen hoito lopu töihinmenemiseen.

olikin se, kun toisilla se unikoulu ei tehoa, niin se ei pahaa tee että käyttää huuto-uni-koulua..

ihan tasapainoisia ihmisia meistä, ja mitä luultavammin teistäkin on tullut. ja neuvolasta saimme suositukset huuto-uni-kouluun.



toi töihin meno taas herättää täällä paheksuntaa, mutta siksi siis sen laitoin, kun unikoulu sen takia pidettiin, kun normaalisti herättiin n.4 kertaa yössä.

olen kohta lähdössä takaisin töihin, lapseni 8,5kk.

soseet aloitettiin jo 3,5kk iässä, ja lihaa hetimmiten perään.

nukkumaan opetettiin huudattamalla, ja toimii! yhden illan huusi ja sitten nukahti helposti.

myös yösyötöiltä päästiin huutamisella, ensimmäisen kerran huusi tunnin ja sitten on pientä yninää pitänyt ja nukahtanut taas. (neuvolasta saimme ohjeen kun ei tassuttelusta ollut kakkaakaan apua.)

tuttia meillä ei ole koskaan syöty, joten siitäkään emme olisi apua saaneet.

lapsemme ei ole saanut mitään traumoja huuto-uni-koulusta vaan on iloinen pikkuneiti :)

olen kohta lähdössä takaisin töihin, lapseni 8,5kk.

soseet aloitettiin jo 3,5kk iässä, ja lihaa hetimmiten perään.

nukkumaan opetettiin huudattamalla, ja toimii! yhden illan huusi ja sitten nukahti helposti.

myös yösyötöiltä päästiin huutamisella, ensimmäisen kerran huusi tunnin ja sitten on pientä yninää pitänyt ja nukahtanut taas. (neuvolasta saimme ohjeen kun ei tassuttelusta ollut kakkaakaan apua.)

tuttia meillä ei ole koskaan syöty, joten siitäkään emme olisi apua saaneet.

lapsemme ei ole saanut mitään traumoja huuto-uni-koulusta vaan on iloinen pikkuneiti :)

Mä lähdin töihin kun kuopuksemme oli 4,5kk. Tosin tein töitä vain 3pv/ vko, joista kaksi viikonloppuna, eli lasta hoiti isä tai isovanhemmat. Soseet oli aloitettu myös n. 4kk iässä, eikä vauva huolinut maitoa muualta kuin tissistä. Niinpä meidän imetys siirtyikin lähinnä yöaikaan tapahtuvaksi, aina.

Meillä ei ole koskaan ollut tarvetta huudattaa heräileviä lapsia, koska kun ne on pitänyt vieressä nukkumassa, niillä ei ole ollut tarvetta huutaa, eikä meidän ole tarvinnut kimpoilla öisin sängyistä mihinkään.

AP. voi vakuutella itselleen, ettei traumoja ole syntynyt, vaikka ihan oikeasti kukaan ei voi sitä vielä nähdä, mikään perusiloisuus ei sitä takaa. Minä taas en ikinä huudattaisi lapsiani tahallaan. Teen näet muille, kuten toivoisin itselleni tehtävän.

mun mielestä on lapsen rääkkäystä jättää muksu yksin huutamaan. Huono neuvo mun mielestä.

3

Teidän lapsenne huutaa päivisinkin välillä, oottakaas vaan kun ne kasvaa uhma-ikään asti! Ei siitä jää mitään traumoja jos päivisin lapsi tuntee paljon hellyyttä ja saa huomiota ja syliä syliä syliä.

Yöllä se on tosiaan ihan turhaa huomionhakua. Ja tuo parina iltana omaan sänkyyn nukahtamaan opettaminen on vain koko perheelle hyväksi.

t: Aika monen lapsen äiti ja vanhimmat on traumattomia murkkuja jo! :)

luuleeko ihmiset ihan tosiaan että ennen lapsia on tassuteltu sen kummemmin tai vastaavaa?

itse olen jopa saanut isäni nahkavyöstä, jos oli tuhma, eikä mulle ole siitäkään mitään traumoja jäänyt.

meillä ei lasta sen takia nukuteta vanhempien kanssa samassa sängyssä koska kaikki olemme mahdottomia pyöriöitä.

Mielenkiintoisia näkemyksiä! Ap vetoaa siihen kuinka ennen vanhaan lapsia kasvatettiin. Kylmä totuus on se, että osa näistä vanhemmista ikäluokista on juuri tänä päivänä pahinta ns. terapia sukupolvea. Kylmällä asenteella ja kurilla nujerrettua, vailla itsetuntoa kulkevaa massaa. Ilman vanhempien rakkautta ja huolenpitoa kasvaneita raukkoja. Ja kun heistä tulee vanhempia, he joko jatkavat samoja virheitä omassa kasvatuksessaan tai tekevät asiat täysin päinvastoin. Jokainen tosiaan tallaa tyylillään... Itse olen yhden huonosti nukkuneen tytön äiti, nykyään lapsi 3v. ja yöt rauhoittuneet. Ikinä en huudattanut lastani, jättänyt yksin pimeään tai muuta vastaavaa.Voimia teille kaikille yökukkujien vanhemmille!

kun vauva oli kuukauden vanha.



"Äitiyslomallekin" jäin neljä päivää ennen synnytystä.



Terveisin yrittäjä.

VArsinkaan, jos vanhempi kuitenkin on esim. puheyhteydessä vauvaan, rauhoittelee sanallisesti mutta ei ota vauvaa sängystä pois. (Tietysti ennen tätä on varmistettu että vauva on syötetty, vaihdettu kuiviin jne. ettei oikeasti hänellä ole mitään hätää, mihin tietysti pitää puuttua heti).

Te, joiden mielestä vauvalle syntyy elinikäinen trauma jos joutuu huutaman tunnin, ette kyllä tiedä lapsipsykologiasta tai vauvojen kehityksestä hölkäsen pöläystä. t. neljän lapsen äiti, lapsipsykologin puoliso

av-mamman kaikkitietäväisyys on sitä luokkaa, ettei siinä paljoa lapsipsykologin tai varsinkaan hänen puolisonsta "asiantuntemuksella" ole mitään virkaa.

:)

...Te, joiden mielestä vauvalle syntyy elinikäinen trauma jos joutuu huutaman tunnin, ette kyllä tiedä lapsipsykologiasta tai vauvojen kehityksestä hölkäsen pöläystä. t. neljän lapsen äiti, lapsipsykologin puoliso

Teidän lapsenne huutaa päivisinkin välillä, oottakaas vaan kun ne kasvaa uhma-ikään asti! Ei siitä jää mitään traumoja jos päivisin lapsi tuntee paljon hellyyttä ja saa huomiota ja syliä syliä syliä.

Yöllä se on tosiaan ihan turhaa huomionhakua. Ja tuo parina iltana omaan sänkyyn nukahtamaan opettaminen on vain koko perheelle hyväksi.

t: Aika monen lapsen äiti ja vanhimmat on traumattomia murkkuja jo! :)

Lapsen huudattaminen omassa huoneessaan yksin on monissa perheissä täysin poikkeava tilanne johonkin uhmakohtaukseen, jossa lasta tuetaan vieressä. Ilmeisesti teillä lasten on annettu huutaa aina itsekseen vailla lohdutusta ja tukea, kun rinnastat nämä asiat.

Traumat, joita tällaiset tilanteet aiheuttavat, eivät näy varmastikaan murrosikäisestä päällepäin. Ne näkyvät aikuisiällä ihmissuhteissa ja suhteessa omiin lapsiin, ja vaikuttavat tietynlaisena käytöksenä, tunteina ja toimintana. Et sinä voi sanoa, ovatko lapsesi traumatisoituneet jostain vai eivät. Ei kaikki huono ja väärä toiminta tee ihmisistä välittömästi syrjäytyneitä ja moniongelmaisia, ja kyse onkin siitä, haluaako tehdä asiat mahdollisimman hyvin lapsen näkökulmasta, vai ei.

VArsinkaan, jos vanhempi kuitenkin on esim. puheyhteydessä vauvaan, rauhoittelee sanallisesti mutta ei ota vauvaa sängystä pois. (Tietysti ennen tätä on varmistettu että vauva on syötetty, vaihdettu kuiviin jne. ettei oikeasti hänellä ole mitään hätää, mihin tietysti pitää puuttua heti).

Te, joiden mielestä vauvalle syntyy elinikäinen trauma jos joutuu huutaman tunnin, ette kyllä tiedä lapsipsykologiasta tai vauvojen kehityksestä hölkäsen pöläystä. t. neljän lapsen äiti, lapsipsykologin puoliso

että mistä ihmeestä se johtuu, että huudatusunikoulua ei (lapsipsykologienkaan toimesta) suositella enää nykyään.

Ja sehän nyt on aivan kertakaikkiaan eri asia, jos lasta rauhoitellaan sängyn vieressä, kuin se, että jätetään yksin huutamaan. Termit haltuun, lapsipsykologin vaimo!

että tuo "ennen" on huono ohjenuora lapsen kasvatuksessa. Nimittäin ei lasten kehitystä tai kasvua oltu silloin tutkittu. Lapset vain olivat siinä sivussa ja perustarpeet hoidettiin.



Nykyisin ymmärretään (useimmat ymmärtävät...), että lapsi on oma yksilönsä jo syntymästä omine tarpeineen, jotka voivat poiketa muista lapsista. Ja ne tulisi ottaa yksilöllisesti huomioon.