Olen lähiäiti, mutten aio tavata yhtään lasten elämään liittyvää viranomaista.

mee nyt vaikka sinne luhtitalon parvekkeelle juomaan siideriä ja jätä tää provoilu tälle päivää. EI tätä sun nillitystä jaksa kukaan.

tuoli tai köysi tai ainakin tee jotakin palkkasi eteen, muutakin kuin notkut av:lla.

Älä avaa ketjua jos ei jutut kiinnosta, vai onko sun tylsässä ja turhassa elämässä ylivoimainen tehtävä?

tuoli tai köysi tai ainakin tee jotakin palkkasi eteen, muutakin kuin notkut av:lla.

Älä avaa ketjua jos ei jutut kiinnosta, vai onko sun tylsässä ja turhassa elämässä ylivoimainen tehtävä?

Tää on mun eka kommentti tänään AV:lla. Minkäs minä sille voin, että sun jutut on tulleet jo vähän niinkuin kaikille tutuiksi. Minä en esimerkiksi avaudu täällä jatkuvasti elämästäni niin, että suunnilleen puolet palstan kävijöistä tietäis mun perheenjäsenten lukumäärän, asuinolosuhteet ja sensellaiset. Kannattaisko edes JOSKUS mennä itteensä?

kananpersetukkia tietääkin mun elämästä lähes yhtä paljon kuin Tukiaisen jossun elämästä? Onpahan teilläkin jotain johon verrata omaa elämää ja tuntea ylemmyyttä, ihan suotta kylläkin.

Ja miksi lähivanhemman pitäisi aina olla se joka pitää yhteyttä viranomaisiin jos kerran on yhteishuolto?

teidättekö oikeasti jotakin mun elämästä vai luuletteko vaan.

joka asiasta, kun kerran vihaat tätä palstaa niin paljon? Miksi jatkuvasti hengaat täällä, kun on niin kamalaa? Miksi sun tapa nähdä maailma on susta se ainoa oikea, ja sun elämä on sun omasta mielestä niin hienoa? Miten ihmisten pitäis sun mielestä suhtautua tähän sun nillittämiseen? Sä et selvästikään edes halua mitään selkääntaputtelua, koska et edes koskaan kommentoi mitään sellaisiin viesteihin, jossa sulle osoitetaan myötätuntoa.



Osaatko vastata näihin kysymyksiin?

en oikeasti tunne vihaa, suuttumusta, en mielihyvää, en rakkautta, en yhtään mitään. Mä kirjoittelen ilman tunnekuohuja ja heittelen astioita seinään ilman tunnekuohuja, ihan vaan siksi että saisin jonkun asian tuntumaan edes joltain.

Viimeksi olen tuntenut ainoastaan kipua, vittumaisessa luomusynnyksessä, mutta kipu ei olekaan tunnetila.

Mulla ei ole negatiivisia eikä positiivisia tunteita, kirjoitan vain mitä tulee mieleen. Lääkitys on siis kohdillaan kun mikään ei tunnu miltään.

että yrittäisit nyt miettiä sellaisia asioita, joissa voisin kokea jotain POSITIIVISEN kautta. En tiedä, millaisesta mielen sairaudesta kärsit, mutta mä aikoinaan päätin, kun pahin masennusjakso alkoi hellittää, että minähän vittu iloitsen joka päivä jostain, vaikka henki menis. Ja aloin väkisin nähdä ympärilläni kauniita ja hyviä asioita. Siitä on ollut ihan hirveästi apua mulle.



Negatiivisia tunteita ei voi painaa pinnan alle, eikä pidäkään, mutta mielialaa voi - ainakin minun tapauksessani - saada positiivisemmaksi sillä, että yrittää keskittyä positiiviseen negatiivisen sijaan. Esim. vaikka vituttaa, auringonlasku voi silti olla kaunis, ja siitä voi nauttia, vaikka rahaa ei olisi jne. En tiedä, millaiset positiiviset mielikuvat vois sun kohdalla toimia, mutta mulla toimii juuri luonto - tiedän, kuulostaa lällyltä, vaikken ole ollenkaan lälly ihminen.



Ootko miettinyt, voisiko se, ettei tunne mitään, olla myös jonkinlainen keino, jolla suojaat itseäsi? Se ei välttämättä ole pelkästään lääkityksen ansiota, vaan myös oman mielen keino suojata jotain kipeää.

mutta iloista en ala teeskentelemään jos ei kerran siltä tunnut.

Ok, olen ihan tyytyväinen elämääni, mutten koe mitään orgasmin kaltaista mielihyvää.

Asennoidun elämääni negatiivisesti, mutten koe mitään silmittömiä raivontunteita.

Kyynisyys ja musta huumori nyt vaan sattuvat olemaan kivoja.

Eli jos mitataan numeroissa, niin mun tunneelämäni on tasan nolla, ei plussalla eikä miinuksella.

Mutta nyt en tuhlaa teille selittämiseen enää sekunttiakaan.

että teeskentelemään iloista. Sä et ilmeisesti ymmärtänyt ollenkaan, mitä mä halusin sanoa. Se, että hakee positiivista tunnetta elämäänsä, ja iloitsee - missään kohdassa mä en puhunut orgastisesta ilosta - ei sulje pois esim. mustaa huumoria, jota kyllä minäkin harrastan.



Sun kirjoituksista jää päällimmäisenä mieleen sellainen todella musta aggressio, vaikka nyt väitätkin, että tunne-elämäsi on nollilla. Se, miten sä itse oet itses, ja miten muut kokee sut, on kaksi eri asiaa.



Se, mitä mä yritin sanoa, oli se, että mä tajusin jossain välissä, että mä vastaan itse omasta tunne-elämästäni: mulla on valta loukkaantua tai olla loukkaantumatta, ärsyyntyä tai olla ärsyyntymättä, olla tyytyväinen tai epätyytyväinen. Ja jos ihmisiltä yleensä kysytään, haluaako ne olla tyytyväisiä, epätyytyväisiä vai kenties ihan-sama-ei-tunnu-miltään elämänsä suhteen, mä väittäisin, että ne haluaa olla tyytyväisiä. Ja mä väittäisin vielä, että negatiivinen elämänasenne ei voi mitenkään johtaa siihen, että on elämässään tyytyväinen/onnellinen.



Sun kirjoituksista tulee myös selvästi esille, että sä et koe hallinnoivasi tunteitasi: sulle aiheuttaa koko ajan harmia mikä nyt milloinkin, mutta etenkin toiset ihmiset ja niiden sanomiset. Otat kaiken itseesi, ja samalla teeskentelet muka olevasi sen kaiken yläpuolella. Sori, mutta ei mene läpi.



Tää, mitä kirjoitan, on tietenkin vain sanahelinää sulle, mutta toivon, että jollekin toiselle ihmiselle, joka tän lukee, mun kokemuksesta tunteiden hallinnan kanssa voisi olla jotakin hyötyäkin.

mutta kyllä se pikkuisen suomeksi sanottuna vituttaa (vaikken varsinaista vihaa tunnekaan), että uhraa koko entisen elämänsä ja vapautensa lasten eteen ja hoitaa heidät niinkuin pitääkin, niin siitäkin vitun uhrauksesta saa kiitokseksi vaan sossun kyttäystä ja lekurien epäluuloisuutta.

Ei vituttaisi sossun käynnit ollenkaan näin paljon jos olisi oikeasti ryypännyt, käyttänyt aineita raskausaikana ja käyttänyt lapsista saamani rahat itseeni.

Silloin sossut kävisivät aiheesta, nyt vitutta se etten ole elänyt ollenkaan huonosti.

Mutta jatkossa ajattelenkin ensin omaa hyvääni ja vasta sitten lasten, niin saa ls oikeita aiheita käynteihin.

Tai sitten mä oon vaan laiska lössykkä, jolle kodinhoito, ruuanlaitto ja lastenhoito tuntuu työläältä, koska en ole tottunut elämässäni yhtään mitään tekemään.

Jatkuvastihan sä kerrot täällä, että ryyppäsit ja vedit kolmiolääkkeitä kun olit raskaana, kehut syöttäväsi lapsiasi tahallaan epäterveellisesti, kerrot siitä, miten et tahallaan vienyt heitä sinne ja tänne, tai sitten vaan kerrot, miten tahallasi et ole läsnä lapsillesi, vaan hoidat vaan ulkoisesti. Ja nyt sitten kehutkin olevasi hyvä äiti ja saavasi turhaan epäilykset niskaasi sossusta. Kerrotko sä sinne sossuunkin välillä sitä ja välillä tuota? Miksi valehtelet täälläkin olevasi paska äiti, jos oikeasti huolehdit lapsistasi, ja sitten loukkaannut, kun sua ei ylistetäkään maailman hienoimmaksi äidiksi?



Kyllä tän käytöksen perusteella sun mielenterveyttäs sietääkin epäillä.

eikä minulla ole yhtään lasta. Ja eiköhän sen lapsista näe, onko heitä hoidettu vaiko ei? Netissä ihminen saa olla mitä haluaa ja juttuja voi uskoa kuka haluaa.

Voinhan minä mennä treffipalstalle ja tehdä profiilin, jossa olen kaunis ja uhkea tiukkapilluinen ja rikas nainen, joka etsii elätettäväksi luuserimiestä. Jos joku lentää lankaan, niin eikö se ole sen typerämmän vika, eikä sen joka esittää muuta kuin on.

Ja ettehän te tiedä kuka olen, niin mulle on ihan sama mitä minusta uskotte tai luulette.

Mä olen riittävän hyvä äiti, jos olen äiti ollenkaan.

käyttänyt kolmiolääkkeitä ja vetänyt viinaa, niin olis kyllä Suomessa huono terveydenhoito jos olisivat mulle nämä kuvitellut lapset synnäriltä mukaan antaneet. Eiköhän nuo kuvitellut lapsoset olis jo jossakin vierotushoidossa, olettaisin.

Ei mulla ole tarvetta todistella olevani hyvä äiti, olen niin hyvä kuin jaksan ja jos se ei riitä, niin sitten ei.