Lue keskustelun säännöt.
Parasta lasten kavereissa on se, että omat lapset tuntuvat
25.05.2010 |
niin rauhallisilta ja viisailta sen jälkeen.
Meillä ei kamalasti ole pyörinyt lasten kavereita aikaisemmin. Nyt se on alaluokilla lisääntynyt. En siis ole oikein tiennyt, millaisia lapset ovat (paitsi omat).
On terapeuttista huomata, ettei oma lapseni olekaan tavallista unohtelevampi -kaikki muutkin lapset unohtavat puolet tavaroistaa.
Parasta on ollut huomata, kuinka rauhallisia, keskustelevia ja fiksuja he ovatkaan! Se kun ei aina tunnu sellaiselta kotioloissa.
Ihan hävettää, kuinka "tyhminä" - siis huonomuistisina ja huonokäytöksisinä - olenkaan lapsiani pitänyt....Mitä lie alemmuudentunnetta tämä minusta osoittaakaan...?
Onko muilla samanlaisia ajatuksia?
Kommentit (5)
Toisaalta yhden kaverin lasta seuratessa sitä tajuaa, että sittenkin osaa kasvattaa omaa lastaan, vaikka tuntuukin välillä aika leväperäiseltä tuokin puoli. Kyse ei ole persoonallisuuseroista vaan ihan siitä, että tuo kaveri omilla toimillaan tekee lapsestaan marisevan ja hankalan pienen ihmisen. Lapsi on fiksu ja varmasti olisi kiva muuten, mutta äidin täydellinen ryhdittömyys aiheuttaa ongelmia. No, en puutu. Riitahan siitä tulisi, jos sitä alkaisi päsmäröidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta lasten kaverit (ja muut lapset) ovat saaneet myös selvemmin näkemään oman lapseni huonoja puolia ja heikkouksia. Voisi siis sanoa, että käsitykseni on muuttunut realistisemmaksi, täydemmäksi ja tarkemmaksi puolin ja toisin.
asioita kun näkee muitakin lapsia. Omani ovat vielä pk-ikäisiä, mutta kun näkee muita samanikäisiä niin huomaa, että omat lapset ovat vähintääkin normaaleja :)
Joskus meno ja ideat ovat lapsilla sellaisia, että miettii, että näinköhän muillakin.. :O
Tietenkään omat lapset eivät mitään täydellisiä ole, tiedostan heidän heikkoutensa hyvin. Mutta jotenkin olen itse suurennellut heidän heikkouksiaan. Vasta kavereiden tunteminen on antanut heikkouksille mittasuhteet.
On se jotenkin vaikeaa muistaa/ymmärtää/hyväksyä, että lapsi on vielä keskeneräinen, eikä hänen tarvitse olla pikku-aikuinen.
Toisaalta lasten kaverit (ja muut lapset) ovat saaneet myös selvemmin näkemään oman lapseni huonoja puolia ja heikkouksia. Voisi siis sanoa, että käsitykseni on muuttunut realistisemmaksi, täydemmäksi ja tarkemmaksi puolin ja toisin.