Mitä päälle kaverisynttäreille, lahjan hinta?
Meidän 5-v poika on menossa ensimmäistä kertaa kaverisynttäreille. Hieman kyselisin etukäteen käytännöistä.
Onko synttäreillä tapana olla "kovat kaulassa", vai olisiko farkut ja trikoopaita ihan ok, vaatetus? Entä lahjan hinta. Olisiko n. 12 e ok? Kyseessä on hyvä kaveri.
Kommentit (4)
Meillä yleensä n. 8 euroa, koska minusta monet pikkulelut on hinnoiteltu juuri tuohon luokkaan.
Pukeutumisessa pojilla usein ihan tavalliset vaatteet, mikä minusta vähän sääli. Jotenkin niin pienestä alkaa se, että pojat eivät muka välitä vaatteista ja pukeutumisesta.
ja komppaan tuota poikien pukeutumisen liian tavallisia vaatteita. Minä ainakin olen opettanut omalle 5v:lle että juhliin pukeudutaan paremmin. Vaikka samettihousut ja kauluspaita tai joku erityisen siisti, ilman örkkejä oleva trikoopaita. tai farkut ja kauluspaita. Suosittelen ottamaan saman linjan poikasi kanssa, meidän heppu on oppinut itsestään, valikoi myös sukat sävy sävyyn vaatteiden kanssa :D
tuo 12e on siis aika lailla katto hinta, mutta hyvälle kaverille ok.
Opeta myös pojallesi, että jos menevät päiväkodin/kerhon tms. kanssa esim. konserttiin, teatteriin tai päiväkotiin tulee erityisvieraita, niin silloin aina pukeudutaan vähän parempiin ja siisitimpiin. Meidän 5v hepulle se on jo itsestään selvyys eikä silloin vaadi kuviopaitoja päälleen, joita yleensä arkena vain kelpuuttaa.
meillä ainakin on kaverisynttäreille tultu ihan trikoossa ja farkuissa tai verkkareissa, tai voi olla vaikka kaulspaita jos haluaa.
Lahjan hinta minusta 10 euroa tai vähän allekin on ok. Kaikki on vaan niin älyttömän kallista nykyään että melkein se 10 euroa menee helpostikin.