Epämieluisa leikkikaveri

Jatkaisin niin, että kertoisin haluavani tavata Villen vanhempua eli menette yhdessä kylään tai kutsutte teille. Pojat leikkii sitten sen verran kun leikkii. Kyse on silloin kyläilystä.

Moni muu olisi jo iskenyt hanskat tiskiin.



Kyllä tietysti lapsellasi on oikeus valita seuransa. Onko Villen vamma sellainen, että hän tuntuu paljon nuoremmalta? Voin hyvin ymmärtää, että poikasi tuntee leikkivänsä "vauvan" kanssa.



Jos jaksat ja aika riittää, niin mielestäni 1 kerta / parissa kuukaudessa on ihan sopiva määrä. Ehkä Villekin löytää leikkikavereita, joiden kanssa on enemmän yhteistä.



Mutta olet kyllä huomioonottavainen, upea ihminen.

Itsekin olen opettanut isommille lapsilleni, että kaikkien kanssa täytyy leikkiä. Nyt ovat isompia ja olen katsellut muiden lasten touhuja, olenkin pyörtänyt puheeni. Kaikkien kanssa ei tarvitse leikkiä. Huonokäytöksiset kaverit ovat voineet jatkaa huonoa käytöstään loputtomiin, kun tietävät, että meidän lapset "joutuvat" leikkimään kuitenkin.



Nyt olenkin sanonut lapsille, ettei tarvitse leikkiä kaikkien kanssa, jos joku ei osaa käyttäytyä ihmisiksi tai kiusaa muita tms. Ja jos ei ole yhteisiä leikkejä, niin ei ole pakko.



Sun tapauksessasi vähentäisin vaan tapaamisia poikien kesken, jos ei poikasi halua hänen kanssaan leikkiä. Ei ne leikit vaan suju kaikkien kanssa. Vaikea tietysti vanhemmille sanoa, mutta voithan keksiä alkuun jotain tekosyitä tai varovasti sanoa ettei poikasi halua tänään leikkiä Villen kanssa.

Villen vamma on lievä aistivamma, joten se ei vaikuta hänen älyynsä, kehitystasoonsa tms. Ville on fiksu ja mukava kaveri, jolla on käytöstavatkin hallussaan. Joten sellaiseenkaan en oikein voi vedota.



Toivon myös, että koulu tekisi aikanaan tehtävänsä ja Ville saisi oman kaveripiirin (menevät eri kouluihin).



ap

Meillä hiukan sama tilanne että pojallani on "kaveri" onka kanssa ei haluaisi leikkiä. Tai siis poikani ei vastusta leikkimistä mutta valittaa että kaveri ei oikein osaa leikkiä mitään. Olen tilannetta seurannut ja pojilla vain on liian erilaiset mielenkiinnon kohteet. Kaveri vain rakentelisi legoilla jne. ja omalla pojallani on nemmän mieleen mielikuvitusleikit.



Olenkin toiminut niin että kaveri on meillä kyllä leikkimässä kuten ennenkin mutta jos ei löydy yhteistä leikkiä olen antanut poikani touhuta omiaan enkä ole pakottanut kaverin aknssa leikkimään. Kaveri on ollut ihan tyytyväinen leikkiessään itsekseen leekolaarin vieressä. Kaverin luokse sitten olemme menneet yhdessä pojan kanssa niin etä aikuinen on ohajnnut pojat vaikkapa pelaamaan jotain yms. Kaverin äiin kanssa on juteltu asiasta eikä hän ollut moksiskaan vaikka selvisi etä leikit ei pojilla tahdo löytää yhteistä lankaa.

Meidän poika on villen kaltainen ei-toivottu kaveri, mutta hänellä on sosiaalista kypsymättömyyttä eikä suinkaan ole rauhallinen ja hyväkäytöksinen. Vaatii vanhemmilta vaivannäköä huolehtia pojan kaverisuhteista, koska poika ei osaa niitä itse luoda tahi säilyttää. Mekin kutsumme kavereita päikystä kotiimme leikkimään ja otamme heitä mukaan hop lopiin, uimaan jne. Pahalta tuntuisi jos sanotaan suoraan ettei jonkun lapsi välitä lapsemme seurasta.



Missä lapsi voi oppia sosiaalisia taitoja jos kukaan ei hänen kanssaan leiki. Siksi toivoisinkin että edes kerran kuussa lahjoisit poikasi tälle toiselle leikkikaveriksi, koska se on todella tärkeää tälle toiselle. Koskaan ei voi myöskään tietää milloin oma poikasi jää vaille kaveria, silloin varmaan toivoisit muiden vanhempien kannustavan lapsiaan olemaan myös erilaisten eikä vain niidenn suosituimpien ja hauskimpien kaveri. Lasten maailmassa menee niin, että kaikki haluaa olla samojen tyyppien kaveri ja osa jää aina ilman seuraa tai on varakaveri. Luonteelleen ei kukaan voi, eikä lapsesta ole kiva kuulla ettei kukaan diggaa hänen seurastaan.

myös oma lapseni on joutunut "tukilapseksi" yhden ystäväni lapselle, jolla ei ole mitään vammaa, mutta todella hankala tempperamentti, eikä oikein mikään suju kenenkään kanssa.



Ymmärrän hyvin äitinsä epätoivon lapsen suhteen, ja meihin takertumisen, mutta vaikea sitä on omalle lapselleen perustella miksi pitää olla tekemisissä tyypin kanssa, joka jatkuvasti aiheuttaa pahaa mieltä.



Me ollaan nyt muutettu ja välimatkaa on jonkin verran, joten tapaamiset on itsestään harventuneet aika paljon. Ollaan kuitenkin tekemisissä, eikä tulisi mieleenkään heitä täysin hyljätä, varsinkin kun ikä kuitenkin yleensä näissäkin asioissa auttaa.



SUlle sanoisin, että jos haluat tukea poikien ystävyyttä ja auttaa tuota perhettä, jotka varmasti ovat lapsensa puolesta huolissaan, voisit ehkä kehittää lasten tapaamisiin valmiiksi jotain vähän spesiaalimpaa ohjelmaa?

Jos olen huomannut, ettei lapsilla enää synkkaa, niin olen kutsunut esim. lapsen vanhemmat meille kylään. Tällöin olen tehnyt selväksi alusta asti, että XXX:n vanhemmat ovat minun ja mieheni kavereita, joten heidän lapset ovat myös tervetulleita leikkimään. Ihan hyvin on mennyt.

Mä oon eri mieltä muiden äitien kanssa. Mun mielestä on todella hienoa, että lapsi oppii leikkimään erilaisten lasten kanssa - ei tietenkään kiusaavien. Se ei ole aina hauskaa, mutta ei elämässä mikään ole aina hauskaa.



Joku äiti sanoi että lapsensa oli joutunut toimimaan tukilapsena. Mieti, lapsesi voi olla tälle toiselle mieletön esikuva tai muuten tärkeä tuki.



Mä aina ihmettelen kun täällä kummastellaan kun jollain ei ole kavereita ja sitten ne kilahtaa ja ampuu joko itsensä tai itsensä ja monta muuta.



Näin se alkaa. Kun meidän Matti ei haluais kerran pari kuussa leikkiä Villen kaa kun se on tylsää niin ei sen tartte.



Miten olis, jos yrittäisitte nyt kumminkin jaksaa. Palkitsette Matin jokaisesta leikkikerrasta. Keksitte jonkun uuden leikin tai hankitte jonkun pelin joka on molemmille mieluinen, vain Matin ja Villen yhteinen juttu.

Jos olen huomannut, ettei lapsilla enää synkkaa, niin olen kutsunut esim. lapsen vanhemmat meille kylään. Tällöin olen tehnyt selväksi alusta asti, että XXX:n vanhemmat ovat minun ja mieheni kavereita, joten heidän lapset ovat myös tervetulleita leikkimään. Ihan hyvin on mennyt.

niin ei kai se pojallesi nyt niin kamalaa voi olla. Jos kaveri ei mikään kiusaaja tms. ole.



Tässähän on hyvä paikka opetella sosiaalisia taitoja tulevaisuuden työelämässä joutuu tulemaan kaikkien kanssa toimeen ja toimimaan yhdessä.



Hyvä tilaisuus opettaa myös empatiaa.



Miltä sinusta tuntuisi jos tilanne olisi toisinpäin ja oma poikasi ilman kaveria?



Voisittehan joskus käydä yhdessä vaikka leffassa uimassa tms.

En oikein tiedä tuosta vanhempien kutsumisesta... Eivät vaikuta halukkailta tutustumaan niin hyvin. Tunne on ehkä hiukan molemminpuolinen.



Mitä tulee sosiaalisten taitojen opetteluun... Minusta poikani tekee sitä jo päiväkodissa (ja koulussa sitten aikanaan).

En minäkään kaveeraa epämieluisan työkaverin kanssa vapaa-aikanani, vaikka töissä tulemmekin kohtuullisesti juttuun. Katson itseni kuitenkin ihan tavallisen empaattiseksi.



Vamman takia en oikein uskalla viedä vierasta lasta uimaan. Kyseessä on näkövamma, joten leffakin on vähän huono ratkaisu.



ap

niin se on kyllä mielestäni jo eri juttu.



Siinä tapauksessa luultavasti antaisin kaveruuden vain "kuihtua".



Minä ainakin haluantutustua lapseni kavereihin ainakin jos ovat alta kouluikäisiä.