Miksi monet kuvttelevat, että kun joku pari eroaa, se on ollut yhteinen päätös?

ammatti-ihmisen kanssa noista mieltäsi painavista asioista.



Aina ei voi avioliittoa pelastaa vaikka itse kuinka haluaisi. Varsinkin jos sen pelastamisen tarpeen kumpikin ymmärtää liian myöhään.

on lähtöisin vain toisesta ja toinen vastustaa sitä. Se ei silti tarkoita, että jättäjällekään tilanne olisi helppo vaan kyse on yleensä vuosien mietinnästä, tyytymättömyydestä, rakkauden loppumisesta jne. Ehkä se suu pitäisi avata aiemmin kuin sitten, kun päätös on jo syntynyt. Jätetyn osa tietysti ikävä, mutta toisaalta kukapa haluaisi elää toisen kanssa väkisin.

tätä: erottiin yhteisestä päätöksestä -juttua. Harvoinhan se niin kuitenkaan menee. Esim. tiedän tilanteen, jossa vaimo petti (pidempi suhde), mies sai tietää, ei voinut unohtaa ja pari erosi. Ensin molemmat jauhoivat tätä "yhteistä päätöstä", kunnes nainen keksi, että mieshän se erota halusikin ja hän itse olisi vielä halunnut yrittää. Jätti tosin mainitsematta, että oli siis itse pettänyt. Mies ei hienotunteisesti maininnut vaimonsa suhteesta, melko selkärankaista toimintaa.

Erosin alle 30-vuotiaana ja monesti olen saanut kuulla, että "nykynuoret menee naimisiin ja sit heti erotaan, kun ei jakseta panostaa suhteeseen." Minkä sille voi, jos toinen löytää uuden ja haluaa erota neljän vuoden avion jälkeen???



Ei todellakaan ollut yhteinen päätös. Ja kyllä, olen käynyt ammattilaisen kanssa puhumassa tästä.

niin minkä kumman takia toisen osapuolen on se niin vaikea hyväksyä?

Olisko parempi jatkaa, vaikka tietää, ettei toinen enää halua naida, tehdä mitään yhdessä, vaan vilkuilee ehkä muita naisia.



Itse en halua sellaisen tyypin kanssa jatkaa, joka ei enää välitä musta. Kyllä se koville ottaa ja mielessä on pitkään, mutta siihen on sopeuduttava, kuten toisen ihmisen kuolemaan.



Molemmille puolisoille pitäisi opettaa, että toinen ei ole koskaan niin tärkeä, että sen vuoksi kannattaa elämänsä pilata. Jotkut miettii ja vainoaa ex:äänxä joka päivä. Ihan kuin ei koskaan tulisi löytämään toista ihmistä rinnalleen, vaikka maailmassa on vaihtoehtoja useita...

Ei pidä säikähtää niitä kylmiä kausia, koska seuraavaksi tulee nousukausi ja sitten on taas pitkään lämmintä. Ettekö ole huomanneet?

kyllä ole huomannut...pelkkää alamäkeä vaan.

mies pari vuotta sitten halusi erota. Loppujen lopuksi toteutus jäi puolitiehen, kun nainen meni ihan hysteeriseksi joka kerta asiasta puhuttaessa ja uhkaili itsemurhalla ja ties millä. Ovat eläneet tämän kaksi vuotta yhdessä ja avioliitto on ihan säpäleinä. Vaimo yrittää olla kiltti ja mukava, sietää mieheltä kaiken. Mies taas ilmaisee jokaisella asialla, että on pakotettu jatkamaan yhteiselämää ja on jatkuvasti jopa öitä pois kotoa. Rouva ei uskalla edes kysyä, missä on ja kenen kanssa. Mies ei selittele mitään ja vaimo pelkää nostaa kissaa pöydälle, koska mies toteisi taas kerran vain haluavansa erota. Aivan kamala tilanne. Olen miettinyt, miten tuo nainenkin kestää tilannetta ja luulisi ylpeyden tulevan jo vastaan. Millainen malli tuosta annetaan lapsillekin parisuhteesta?

ei saa pakottaa jäämään parisuhteseen uhkaamalla itsemurhalla. Toinen ei ole vastuussa siitä pysyykö toinen hengissä eli ehdottomasti ero.

että jos sanotaan ihmisten eroavan liian helposti, tällä tarkoitetaan nimenomaan niitä osapuolia jotka eroa haluavat, siis ei tarkoiteta olettaa että ero olisi välttämättä yhteinen päätös.



Minusta vaikuttaa että monet eivät ilmeisesti valitse puolisoaan tarpeeksi huolellisesti ja/tai osaa sitoutua vakavissaan. Visio todellisesta elämänkumppanuudesta on hukassa ja tämän kuvitellaan olevan ok. Minä ja mieheni - takana yli 10 vuoden avioliitto - aiomme olla yhdessä myötä- ja vastoinkäymisissä, ja se tarkoittaa molemmin puolin esim. sitä, että vakavan sairauden iskiessä toinen huolehtisi toisesta loppuun saakka. Kumpikaan meistä ei voi oikein ymmärtää sitä mentaliteettia, että tällaisessa tilanteessa toinen lähtisikin kälppimään koska ei enää olekaan kivaa. Tälläkin (jälkimmäisellä) tavalla ajatteleva exä minulla on ollut, ja niinpä vain on osoittautunut että vain muutaman vuoden liiton jälkeen hän on jo pettänyt vaimoaan.



Mutta tässä mentiinkin jo sivuraiteelle ap:n aiheesta.

Teillä on sellainen vanhan ajan avioliitto kuin isovanhemmillani oli. Olen monesti ajatellut samansuuntaisesti kuin kirjoitat. Oma mieheni ei ole hiukkaakaan hoivaavaa tyyppiä. Hänen on vaikea kuvitella pitävän minusta huolta tai välttämättä edes pysyvän kanssani, jos sairastuisin. En ajatellut tätä puolta nuorempana koskaan, mutta nyt en varmaan enää perustaisi hänen kanssaan perhettä.

ero on tilastojen mukaan useimmiten vaimon idea