Kuinka olet selvinnyt läheisen itsemurhasta?

eikä suku ole vieläkään päässyt asian yli.

Toki jokainen elää normaali elämää jo nyt, mutta varmasti ajattelevat asiaa lähes päivittäin ja aina tavatessa nousee jotenkin jossain vaiheessa esiin. Toki nykyään onneksi jo jotenkin "kauniimmin", kuin ihan aluksi.

Isä teki itsemurhan kun olin 9-vuotias, melkein 10. Nyt siitä on 16, kohta 17 vuotta.



Aluksihan sitä ei ymmärtänyt eikä käsittänyt. Myöhemmin suretti ja suututti (mm. koulussa muutama haukkui isättömäksi, mistä sain raivarit ala-asteella ja sain vain toruja kotoa ja koulusta).



Ikävä oli kova, pukeuduin mm. isän kuolinpäivänä täysmustaan eikä kukaan edes huomannut "surupukuani" (en koskaan käyttänyt mustaa). Asiasta ei puhuttu kotona (muutin isän siskojen luokse, koska äiti on alkoholisti), jouluna sytytettiin kynttilä ja hoettiin, että aika parantaa.



Muutaman vuoden terapian ja iän myötä olen ymmärtänyt, että miksi isä kuoli. Miksi isä teki niin itsekkään teon ja miksi isä hylkäsi oman tyttärensä eikä esim. hakenut apua.



Pystyn elämään tavallista elämää enkä enää käytä surupukua. Jouluna sytytetään edelleen kynttilä ja joskus surettaa, ettei isä näe minua ja elämääni. Nykyään itken harvoin asiaa.



Joskus alta parikymppisenä olin pitämässä ystävien kanssa hauskaa isän kuolinpäivänä. Ystävät eivät tienneet että se oli surupäivä ja itse vähän häpesin itseäni, että pidin hauskaa sellaisena päivänä. Sitten totesin, että näin siitäkin päivästä tulee osa elämää.



Varmasti tulevaisuudessa esim. häiden kynnyksellä tulee suru, mutta se on sellainen haikeus enää.



Eikä se tarkoita, että unohtaisin isää koskaan, en vain elä enää surussa.



Voimia kaikille surunauhan saaneille!

eräs paras ystäväni kuoli.. ei siis tehnyt itsemurhaa, mutta tapettiin ja oli vasta 16 vuotias.

No tästä nyt aikaa se 4 vuotta vasta ja aina kun olen käymässä sillä paikkakunnalla niin vien hänen haudalleen kynttilän, enkelin tai jotain muuta.

Siitä pääsee kyllä yli, mutta unohtamaan koskaan ei voi ja kyllä tuo tulee mieleen viikoittain ainakin itselleni vieläkin.

mutta minulla vuosien mittaan laukaisi paniikkihäiriön jonka kanssa nyt taistelen....