Mistä johtuu, että moni puhelias, vilkas ja temperamenttinen karsastaa

mutta vaikka tiedän, ettei näin ole, puhumattomat ihmiset saavat minut tuntemaan itseni ikäväksi, röyhkeäksi ja huonotapaiseksi ihmiseksi, kun joudun koko ajan puhumaan itse ja keksimään puheenaiheita (mikä ei ole vaikeaa minulle) mutta vähän ajan päästä tulee olo, ettei hiljaista ihmistä kiinnosta, mitä lätisen. Kaipa minä olen aika epäsuomalainen ihminen, kun minua hiljaisuus haittaa, varsinkin vähän vieraammassa seurassa, jossa pruukataan harrastaa small talkia jo kohteliaisuussyistä.



Että ongelma on täällä päässä, tunnustan, mutta kyllä minusta normaaliin kanssakäymiseen kuuluu edes pieni, kohtelias reagointi, esim. pään nyökkäys, ja hymyily...

Pahimmassa tapauksessa tulee just olo, että hiljainen pitää minua röyhkeänä, töykeänä päsmärinä joka on koko ajan jotenkin "liikaa". Jos ei viitsitä vastata tai osallistua, luulen että minusta ei pidetä tai että juttuni ovat tyhmiä.

Hiljaisten kanssa jutteleminen on kuin kivirekeä vetäisi. Se ei ole hauskaa.

ja pakko myöntää, etät hiljaiset usein ärsyttävät. Yritän kyllä keskustella heidän kanssaan kun minusta on ihan kohteliasta ottaa kaikki huomioon, mutta ei sitä hullukaan jaksa pitkään jos toisesta saa kiskoa joka sanan ulos sorkkaraudalla. Etenkin kun ujompien kanssa yritän aloittaa sen keskustelun vielä tosi pehmeästi, kyselen jotain tyyliin mistä tuntee kyseisen seurueen, mitä tekee jne. helppoa mutta jos niihinkin vastaukset on parin sanan mittaisia niin jossain vaiheessa luovutan ja annan tyypin olla omissa oloissaan. Toivon että viihtyy sitten niin. Isoin syy on kyllä se, että puhumattomuudesta jää usein tyly kuva, sellainen ettei puhumatonta kiinnosta koko keskustelu tai seura.

Puheliaan kanssa voi jutella niitä näitä ja viihtyä niin, mutta hiljaisten kanssa on yleensä helppoa vain silloin, kun ne ovat niitä tyyppejä, joiden kanssa löytää helposti yhteisen sävelen & ystävystyy (=harvassa). Tämä tosin tarkoittaa yleensä sitä, että se hiljainen ja arka ei ole enää hiljainen ja arka, kun ollaan kahden tai muiden ystävien seurassa.



Hiljainen hyvänpäiväntuttu on vaikea tapaus, koska keskustelu on työtä ja hiljainen yhdessäolo on luontevaa vain, jos tuntee tarpeeksi hyvin.

Ei siinä ole kyse mistään syrjinnästä, ne hiljaiset vaan eivät tule sosiaalisessa mielessä yhtään vastaan ja jäävät siksi usein hyvänpäiväntutuiksi, joita ei pienempiin juhliin kutsuta.

hiljaisempi ja seuraavampi. On kuitenkin todella ystävällinen, kiinnostunut muista ihmisistä jne. On tarvittaessa tosi reipaskin, esim. ei pelkää esiintymistä, mutta käyttäytyy niissäkin tilanteissa rauhallisen ystävällisesti. Olen vaan huomannut, että hän ei todellakaan ole niitä halutuimpia kavereita... Jää usein ilman synttärikutsuja jne.



Samoin tuntuu että työpaikoilla jne ne hiljaisemmat on usein jotenkin syrjittyjä.



ap, joka itse on siltä väliltä, ei niin hiljainen ja rauhallinen mutta ei niin puhelias ja villikään

ja pakko myöntää, etät hiljaiset usein ärsyttävät. Yritän kyllä keskustella heidän kanssaan kun minusta on ihan kohteliasta ottaa kaikki huomioon, mutta ei sitä hullukaan jaksa pitkään jos toisesta saa kiskoa joka sanan ulos sorkkaraudalla. Etenkin kun ujompien kanssa yritän aloittaa sen keskustelun vielä tosi pehmeästi, kyselen jotain tyyliin mistä tuntee kyseisen seurueen, mitä tekee jne. helppoa mutta jos niihinkin vastaukset on parin sanan mittaisia niin jossain vaiheessa luovutan ja annan tyypin olla omissa oloissaan. Toivon että viihtyy sitten niin.



Isoin syy on kyllä se, että puhumattomuudesta jää usein tyly kuva, sellainen ettei puhumatonta kiinnosta koko keskustelu tai seura.

Uskon myös, että johtuu tuosta, että moni käsittää asian väärin. Luullaan, että viihtyäkseen pitää puhua ja nauraa paljon. Luullaan ettei se pidä meistä/meidän seurasta jos se on vaan hiljaa ja kuuntelee miedosti hymyillen meidän juttuja.



Moni vilkas kun on hiljainen silloin kun ei seura kiinnosta. Mutta hiljaiset on hiljaisia silloinkin kun ovat hyvässä seurassa.

Minulla ei ole yleensä mitään yhteistä heidän kanssaan; nysväävät vaan omia juttujaan eivätkä edes vaivaudu opettelemaan small talkkia, joten itsensä tuntee varmasti tyhmäksi olemalla reipas.